Semifinaalin tv-lähetystä seurasi yli 870 000 katsojaa - Viihde - Ilta-Sanomat

Semifinaalin tv-lähetystä seurasi yli 870 000 katsojaa

Eurovision laulukilpailun semifinaalia torstai-iltana seurasi Suomessa keskimäärin hieman yli 870 000 televisionkatsojaa.

11.5.2007 16:19

Suurimmillaan katsojaluku oli lähetyksen alkupuolella kello 22:n jälkeen. Silloin televisiolähetystä katsoi noin 1 200 000 ihmistä.

Euroopan laajuisia katsojalukuja ei vielä perjantaina iltapäivällä ollut tiedossa.

Paikan päällä Helsingin Areenassa oli tyhjiä paikkoja. Osa niistä oli myymättömiä, osa esimerkiksi yrityksien asiakkailleen jaettavaksi ostamia.

- Tyhjät paikat ovat valitettavia, jos niitä pääsee livahtamaan televisiokuvaan, sanoo Helsingin euroviisujen tuottaja Heikki Seppälä Ylestä.

Laulukilpailun finaali lauantai-iltana on loppuunmyyty

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?