Norjan pikkuprinsessa odottaa joulupukkia

Julkaistu:

Norjan kruununprinssipari askarteli lapsiensa kanssa joulukoristeita kotilinnassaan Skaugumissa viikonloppuna kameroiden edessä. Kun kruununprinsessa Mette-Marit otti puheeksi joulupukin, tuli hänen tyttärelleen, Ingrid Alexandralle heti uusi askartelukaveri mieleen.

- Joulupukki tulee liimaamaan yhdessä minun kanssani, tammikuussa kolme vuotta täyttävä pikkuprinsessa hihkaisi.

Kruununprinssiparin lapset olivat ainakin viime vuonna olleet niin kilttejä, että pukki kävi heidän ovellaan. Ingrid Alexandra uskoi vakaasti, että valkoparta koputtaa Skaugumin ovea myös tänä vuonna.

Pikkuprinsessa oli askartelemisesta innoissaan. Hän olisi mielellään koristellut vuoden vanhan pikkuveljensä askartelutarpeilla, mutta prinssi Sverre Magnus ei ilahtunut lainkaan päähänsä saamastaan punaisesta huopatötteröstä.

Ingrid Alexandran isä, kruununprinssi Haakon sai vetäytyä askarteluavustajan tehtävistä, kun tytär nyrpisti isälleen nenää.

- Minä tahdon tehdä itse, Ingrid Alexandra kuulutti.

Askarteluihin osallistui myös Mette-Maritin edellisestä liitosta syntynyt poika Marius.