Viihde

Sinikka Sokka loistaa elokuvassa

Julkaistu:

Sinikka Sokka, 58, on juuri palannut Tukholmasta, jossa hän oli lukemassa runoja. Hän kertoo tekevänsä mielellään keikkoja, joissa pääsee sekä lausumaan että laulamaan. Sinikka Sokka on nimittäin aina tykännyt laulamisesta.

Nuorena tyttönä hän halusi myös osallistua asioihin, ottaa kantaa. Hän huomasi haluavansa vaikuttaa. Hän osallistui koulussa Teinikunnan toimintaan sekä teinilehden toimittamiseen.

- Siitä alkoi tiedostamisen vaihe ja sitä kautta politisoituminen. Niin sanotun herätyksen sain 1968, jolloin tajusin muiden hyötyvän toisten hädästä, Sinikka muistelee.

Nyt näistä vaiheista on tehty elokuva. Jouko Aaltosen kokoillan musiikkielokuva Kenen joukoissa seisot tulee ensi-iltaan 17. maaliskuuta. Vanhasta arkistomateriaalista nykyaikaan etenevä elokuva kertoo 1970-luvun sukupolven taistelusta paremman maailman puolesta. Elokuvan nuoret elivät vahvasti, nuoruuteen kuuluvalla intohimolla, tunteella, vilpittömyydellä ja ehdottomuudella.