Prinssi Edwardia syytetään asemansa hyväksikäytöstä

Julkaistu:

Prinssi Edward on joutunut rajun hyökkäyksen kohteeksi, sillä häntä syytetään jälleen kuninkaallisen asemansa hyväksikäytöstä. The Times hyökkäsi eilen etusivullaan Edwardin kimppuun ja höyhensi kuningattaren kuopuksen jopa pääkirjoituksessaan.

Lehti syytti prinssiä omien liikeasioiden hoidosta Bruneissa ja Malesiassa viime lokakuussa, jolloin Edward matkusti Kaukoitään veronmaksajien varoilla.

Prinssi edusti maataan miljoona markkaa maksaneella matkalla, jonka aikana hän hoiteli salaa myös yksityisasioitaan sopimalla kaukoidän kuninkaallisten puutarhojen kuvaamisesta uusimpaan tv-dokumenttiinsa The Royal Gardens.

Edwardin johtama tv-tuotantoyhtiö Ardent on kärsinyt perustamisensa 1993 jälkeen jo 18 miljoonan markan tappiot, mutta pysynyt silti mystisesti pystyssä. Kuningatar Elisabetin lisäksi myös Brunein sulttaani on sijoittanut rahojaan yhtiöön.