19-vuotias Riina tekee uraa mallina Euroopassa - Viihde - Ilta-Sanomat

19-vuotias Riina tekee uraa mallina Euroopassa

Julkaistu: 5.5.2001 0:00

Pohjanmaan tyttö Riina Mannismäki lähti 16-vuotiaana malliksi Milanoon. Kesäkuussa kaunotar on jo Voguen kannessa. Riina on vasta 19-vuotias. Eteerisen kauniista ja sirosta Ala-Härmän tytöstä tuli malli ihan sattumalta.

-Olin aina tosi pitkä, paljon pitempi kuin muut tytöt. Häpesin sitä hirveästi. Äiti lähetti mut mannekiinikouluun, että oppisin kävelemään selkä suorassa ja hyväksymään pituuteni, Riina muistelee.

-Tulin mannekiinikilpailussa kolmanneksi ja sain sitä kautta kontakteja Italiaan. Minusta otettiin ensimmäiset testikuvat. Lähdin sitten kokeilemaan Milanoon yhtenä kesälomana mallintöitä.

Lähtiessään Riina oli nipin napin 16-vuotias. Juuri lukioon ilmoittautunut tyttö suunnitteli koko ajan palaavansa koulun penkille, mutta työputki imaisi mukanaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?