Leijonilla oli kaksi sankaria ylitse muiden – ”Oikein sydämessä läikähti!” - Videotuomarit - Ilta-Sanomat

Leijonilla oli kaksi sankaria ylitse muiden – ”Oikein sydämessä läikähti!”

Julkaistu: 15.2.2018 10:37, Päivitetty 16.2.2018 7:41

Videotuomarit ovat positiivisella tuulella.

Leijonat kaatoi olympialaisten avausottelussa Saksan 5–2 – ja vielä tavalla, joka ei jättänyt kylmäksi. Peli oli hyvin lähellä optimaalista starttia tiivistahtiselle turnaukselle.

Selkeä voitto. Hyvällä pelillä. Paljon maaleja. Avainpelaajille onnistumisia. Rohkea ja intensiivinen peli-ilme. Positiivisia asioita voisi luetella vielä lisääkin – ja niin IS:n Videotuomarit tekeekin.

– Startti oli ilman muuta paras, jonka maajoukkue on Lauri Marjamäen alaisuudessa arvoturnauksessa pelannut. Suomen tilanne vaikuttaa nyt erittäin hyvältä, sanoo Vesa Rantanen.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä etukäteen oli maalinteko: kuka verkkoa heiluttaa? Eeli Tolvanenko? Vasta 18-vuotias nuorukainenko on Suomen ykköstykki?

Siltähän sen vaikuttaa. Tolvanen sai turnaukseen sensaatiomaisen lähdön: tehot vaatimattomasti 1+3 ja suoraan kisojen kuumimmaksi pelaajaksi.

Mutta silti show’n varasti Lasse Kukkonen. Suomen joukkueen suotta kritisoitu kapteeni, soturien soturi, jonka 4–1-maali oli ottelun sinetti. Ja kaiken lisäksi se oli upea toisen aallon pelitapamaali: pakki tukemassa hyökkäystä rohkeasti.

– Myönnän avoimesti: syvällä sielussa läikähti. Se oli mahtava hetki, tunnelmoi Tuomas Nyholm.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?