Oskari Forsman jättää IFK Mariehamnin - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Oskari Forsman joutuu olemaan kuukausia kerrallaan erossa lapsestaan työn takia – nyt hän tekee elämässään ison muutoksen

Oskari Forsmanin ura jatkuu uudessa osoitteessa ensi kaudella.

Oskari Forsman nousi Maarianhaminassa liigan maalivahtieliittiin.

11.10. 20:35

Maalivahti Oskari Forsmanin aika Maarianhaminassa päättyy kuluvan kauden lopussa. Viime vuosien aikana jalkapallon Veikkausliigan maalivahtieliittiin noussut Forsman oli kolmen kauden ajan IFK Mariehamnin kantava voima.

Forsmanin sopimuksessa oli vielä optio ensi kaudesta. Maalivahdilla oli kuitenkin mahdollisuus estää IFK:ta käyttämästä optiota perhesyistä.

– Käytin sopimuksessa olleen oman pykäläni. Kyse ei ole jalkapalloasioista. Olen ollut täällä kolme kautta ja tämä on ollut haastava ja mielekäs ajanjakso, Ahvenanmaalla hyvin viihtynyt Forsman kertoo.

Maalivahdin kolme ja puolivuotias poika asuu Rovaniemellä. Etäisyys omaan lapseen, etenkin Ahvenanmaalta, on henkisesti ja fyysisesti pitkä.

– Haluan olla läsnä olevampi isä pojalleni. Aion jatkaa uraani vielä, kartoitus on käynnissä sen suhteen, että missä pelaan.

Isä ja poika ovat päässeen viime vuosina näkemään vain 2–3 kuukauden välein. Forsman haluaa paikkaan, jossa voi helpommin olla lähempänä poikaansa.

33-vuotiaan Forsmanin palveluksista kiinnostuu epäilemättä moni liigaseura, sillä Forsman on torjunut luotettavasti liigassa vuoroin PS Kemin, FC Lahden ja nyt IFK:n paidassa.

Forsman on torjunut IFK:n paidassa 75 liigaottelussa kolmen kauden aikana. Hänellä on myös paljon kokemusta Ykkösestä ennen ensimmäistä ykkösvahdin pestiä liigassa Kemissä 2017.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?