KuPS hukkasi kultaisen koronalahjan – suomalaisjoukkueiden eurokesä näyttää silti upealta - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Kommentti: KuPS hukkasi kultaisen koronalahjan – suomalaisjoukkueiden eurokesä näyttää silti upealta

HJK ja KuPS taistelevat realistisesti ottelupariensa voitoista. Enemmänkin olisi ollut jo nyt otettavissa, kirjoittaa Janne Oivio.

KuPSin pelaajat lannistuneina Astanan myöhäisen tasoitusmaalin jälkeen.

6.8. 18:09

Voe Astana sentään! Tämä, tai jokin muunneltu versio siitä, saatettiin karjaista ilmoille eilen illalla Olympiastadionin pukukopissa.

Kuopion Palloseuran jo varmalta näyttänyt maalin voitto Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa sai murheellisen huipennuksen, kun Astana tasoitti pelin ottelun viimeisellä kosketuksella.

Pallokerhon tuoreessa lähetyksessä keskusteltiin KuPSin Astana-ottelusta. Kuuntele podcast alta.

Toppari Taneli Hämäläisen epäonnistuneesta purusta syntynyt tilanne oli mätä kirsikka muuten herkullisen eurokakun päällä. Jälleen hyvä, vankka esitys kovaa vastustajaa vastaan. Toki Astanalla on ennestäänkin kokemusta suomalaisten murojen kastelusta muulla kuin maidolla – tämän muistaa HJK kipeästi kesältä 2015.

Kuten valmentaja Simo Valakari alleviivasi tutun energiseen tyyliinsä pelin jälkeen, kaikki on otteluparissa yhä auki. Niin onkin. Kun vierasmaalisäännöstä on eurocupeissa luovuttu, Astanan tasoitus ei pakota KuPSia hakemaan raivokkaasti maalia Kazakstanissa alusta alkaen.

KuPS näytti pystyvänsä viemään peliä, joskin vastaiskuihin luottava Astana antoi myös isännille aloitteen. Nähtäväksi jää, onko pelin kuva samanlainen vierasottelussa.

Vaikka tasapeli on kohtuullinen tulos, se jätti silti happaman maun. Eikä vain sen vuoksi, miten maali syntyi. KuPS oli pelillisesti illan parempi joukkue, ja niukka etu olisi ollut ihan ansaittu.

KuPS myös hassasi melkoisen korona-ajan lahjan. Siinä missä HJK on joutunut painamaan täysillä sarja- ja europelejä viikosta toiseen – pois lukien kaikkien eurojoukkueiden osalta alta pois pelattua avauskierrosta – KuPSin 1. elokuulle merkitty ottelu Maarianhaminassa IFK:ta vastaan siirtyi maajoukkuetauolla pelattavaksi.

Syy siirrolle ei ollut se, että päätös oli kaikin tavoin järkevä ja suomalaisen seurajoukkuetoiminnan mukainen. Sen sijaan KuPS ilmoitti siirron syyksi sen, että 29.7 Ukrainassa pelatun europelin jälkeen “on hyvin epävarmaa ehtivätkö KuPS:n joukkueen jäsenet saada paluumatkan jälkeen tehtävän covid-19 -testin tuloksia ennen kuin joukkueen olisi jo oltava matkalla kohti Maarianhaminaa.“

HJK:n pelaajat juhlivat maalia Malmön verkkoon reilut kaksi viikkoa sitten. HJK hävisi otteluparin Ruotsin suurseuralle niukasti.

Ottelu siirrettiin varotoimenpiteenä. Hyvä niin. Ilkeät kielet ehtivät toki supattaa, että kävipä sopivasti – KuPSin otteluruuhka purkautui mukavasti tyhjään tilaan maajoukkuetauolle – mutta yhtä kaikki.

Täysi viikko valmistautumisaikaa ennen tärkeää europeliä on asia, jonka toivoisi järjestyvän seurojen välisellä herrasmiessopimuksella kaikille pitkälle selvinneille seuroille nyt ja jatkossa – eikä niin, että se on yhdelle seuralle kiva koronabonus.

KuPS ei pystynyt käyttämään saamaansa hyötyä täysmääräisesti. Voitto, ja selkeä etulyöntiasema, oli otettavissa. Siitä ei pääse mihinkään.

Koronakolikolla on kaksi puolta: KuPS oli torstaina tuloksesta huolimatta raikas ja energinen siinä missä lauantaina SJK:n kohdannut ja heti perään Azerbaidzhaniin matkannut HJK joutui repimään itsestään paljon enemmän irti, kun se pelasi tiistaina 2–2-tuloksen Neftciä vastaan.

Molemmat saivat kelpo tuloksen, mutta molemmat myös hukkasivat peleissään johtoaseman. Parannettavaa riittää, vaikka kuuma eurokesä onkin parasta suomalaisseuroilta pitkään aikaan.

HJK pääsee ratkomaan otteluparin kotonaan, KuPS joutuu vieraskentälle. Nyt sekään ei saa enää varotoimista koronatukea, vaan sunnuntaina sen pitää kohdata vaikea FC Lahti. HJK kohtaa lauantaina KTP:n.

Ensi viikosta on tulossa jännittävä. On täysin realistista, että molemmat suomalaisjoukkueet etenevät jatkoon ottelupareistaan. Sekä KuPS että HJK ovat näyttäneet pelillisesti varsin kypsiltä kovissa koitoksissa.

HJK:lle jatkopaikka tietäisi varmuudella lohkopelejä, KuPS joutuisi vielä selättämään todella kovan vastustajan: Bundesliigan Union Berlinin.

Sitten voisikin pohtia, mitä jatkossa tehdään, kun parhaiden suomalaisseurojen eurotaipaleet voivat olla uusien kilpailumuotojen seurauksena hyvin pitkiä.

Voisiko Veikkausliigan sarjaohjelmaa kehittää hyödyntämään tarpeen tullen maajoukkuetaukoja laajemminkin, jos luvassa on pitkiä eurokeikkoja seuroille?

Kilpailusäännöt ovat monimutkaisia, mutta jos on tahtoa, yleensä löytyy myös ratkaisu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?