Taivas jyrähtelee Paavo Nurmen stadionilla, kun samettinen ääni avaa ääntään illan yleisurheilukilpailun kenttäselostusta varten.
– Se on uusi stadionennätys! kajahtaa ämyreistä ilmoille täydellisellä äänenpainotuksella.
Ääni on koko kansalle tuttu. Tapio Suominen, 57, palaa hiljalleen sinne mistä hänet tunnetaan – urheilun ääneksi.
– Terveys on kohentunut kevään ja alkukevään aikana. Talvella oli aika hankalaa. Oli kova masennus. Nyt on vähän parempi olo ja sopivasti töitä, Suominen kuvaa olotilaansa.
Suominen palaa parrasvaloihin torstaina, kun hän selostaa Veikkausliigan ottelun Haka–HJK.
”Tapsa” on säveltänyt viheriöillä viime kesästä lähtien JJK Jyväskylän otteluita. Kakkosessa pelaavan joukkueen selostustyöt olivat Suomisen ensimmäiset sitten Ylen vuosien.
– Joni Vesalainen otti JJK:sta yhteyttä ja pyysi selostamaan. Olen tosi kiitollinen Jonille, että hän antoi minulle mahdollisuuden.
Suomisen ääntä ollaan kuultu viime aikoina myös parketilla Korisliigan lähetysten selostajana sekä yksittäisissä NBA-otteluissa.
– Koripallo on se alkuperäinen oma lajini ja on ollut tosi mukavaa päästä taas työntekoon mukaan.
Torstaina Suominen tekee paluun isojen sarjojen selostajaksi, kun hän pukee kuulokemikrofonit päähän Tehtaan kentällä Valkeakoskella. Suominen on mielissään uudesta pestistä.
– Jalkapallo on koripallon ja yleisurheilun rinnalla se kolmas suosikkilajini. Olen saanut tehdä pitkään jalkapallon arvokisoja ja Mestarien liigaa. Vuoden 2006 jalkapallon MM-kisojen loppuottelu on yksi urani kohokohdista.
Suominen selostaa kauden aikana kymmenkunta Veikkausliigan ottelua. Ensimmäinen ottelu on silkkaa jalkapalloromantiikkaa, kun selostajalegenda tulkitsee klassikko-ottelun perinteisellä Tehtaan kentällä.
– Vastakkain ovat 30-kertainen ja yhdeksänkertainen Suomen mestari, Suominen mehustelee.
– Hakan kausi alkoi takkuillen, mutta nyt heillä on pari voittoa alla. HJK näyttäisi olevan ylitse muiden. Materiaali on niin laaja, että pidän Klubia suosikkina, Suominen ennakoi.
Suominen kertoo seuraavansa aktiivisesti kotimaista jalkapalloilua, ja torstain ottelun pelaajalistat olivat hallussa jo viikon alussa maanantaina.
Vaikka HJK:n mestaruusjuna puksuttaa vankasti eteen, selostajalegenda uskoo vielä kovimpien haastajien Interin ja KuPSin mahdollisuuksiin.
– Miten europelit sitten vaikuttavat HJK:n suoritustasoon? Suominen pohtii ja jatkaa:
– Toivotaan, että mestaruudesta pelataan lokakuulle saakka.
SelostaMISEN lisäksi Suominen tuli tutuksi lukuisien arvokisojen studioisäntänä. Juuri päättyneistä jääkiekon MM-kisoista hän ei kuitenkaan jaksanut enää innostua.
– Tein 17 vuotta putkeen jääkiekon MM-kisoja niin liekki vähän hiipui, mutta upea suoritus Leijonilta.
Huuhkajien EM-kisoja Suominen puolestaan odottaa ”vesi kielellä”.
– Olen saanut tässä ammatissa tehdä käytännössä kaikkea paitsi selostaa Huuhkajien peliä arvokisoissa. Valitettavasti se kokemus sattuneesta syystä jää kokematta, mutta aion olla ruudun ääressä, Suominen kertoo viitaten Ylestä helmikuussa 2018 saatuihin potkuihin.
Suomiselle muistuu mieleen vuoden 1997 ankean Unkari-ottelun katkerat tunnelmat. Kärsimysten tie jatkui, kunnes Huuhkajat viimein teki mahdottomasta mahdollisen ja eteni arvokisoihin.
– Tämä on vanha klisee, mutta mielestäni se joukkue on enemmän kuin osa-alueidensa summa. Kanervan Rive on saanut Huuhkajat pelaamaan upeasti joukkueena.
Kuluneen vuoden aikana selostajan rooli on muuttunut, kun pelejä on pelattu tyhjille katsomoille.
– Haastava tilanne, kun stadikalla ei ole tunnelmaa. Minun filosofiani on se, että selostaja ei voi väkisin luoda tunnelmaa, vaan se peli itsessään sytyttää ja siihen reagointi luo sen tunnelman.
Vaikka Suomisen viime vuodet ovat olleet vaikeita, kansa ei legendaarista selostajaa ole unohtanut. Suominen on valittu eri äänestyksissä kerta toisensa jälkeen Suomen parhaimpien selostajien joukkoon.
– Se tuntuu hyvältä. Ihmiset muistavat sen 30 vuoden Yle-uran. Sain tehdä monenlaista, varmaan 30 eri lajia taitoluistelusta formuloihin.
Sairauseläkkeellä oleva Suominen on tehnyt viime aikoina selostusten lisäksi jonkin verran juontokeikkoja ja stand up -komiikkaa.
Tapio Suomisen selostama Haka–HJK torstaina klo 18.30 Ruutu+-palvelussa.
Ilta-Sanomat ja Ruutu + kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.
Kaikkia Veikkausliiga-kierroksen otteluita seuraava Futiskierros maksutta Jimiltä alkaen klo 18.00.