David Ramadingaye muistaa aina saunaillassa käydyn keskustelun - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Jussi Halla-ahon puheet suomalaisuudesta ravistivat espoolaista Davidia – "En anna kenenkään muun määritellä minua"

David Ramadingaye on vihdoin taas liigapelaaja. Nyt on aika puhua suoraan niistä asioista, joista hän ei nuorempana uskaltanut.


15.5. 11:04

David Ramadingaye ei ollut hyvä koulussa. Hän tiesi sen, koska se oli kerrottu hänelle moneen kertaan. Ei ehkä päin naamaa, mutta niin annettiin ymmärtää.

Urheilullinen, futista rakastava nuori poika. Vilkas jokapaikanhöylä. Sellainen sosiaalinen, hauska ja villi. Ja sitten on vielä se yksi juttu, joka toimii sanattomana muistutuksena siitä, missä hänen pitäisi olla hyvä ja missä ei.

Tämä artikkeli on julkaistu ensi kerran IS:n ja Urheilulehden kokoamassa Veikkausliiga 2021 -erikoislehdessä. Tilaa Urheilulehti kotiisi täältä. Erikoislehdet kuuluvat tilaukseen.

Ai mikä juttu? No en sitä nyt viitsi sanoa ääneen, mutta kyllä te tiedätte.

Okei. Futis oli valinta, siis. Ja mikäpä siinä. Pelata hän osasi, ja lapsuusmaisemissa Espoon Kilossa oli hyvä asua ja elää.

”Dave” oli Kasiysin juniorijoukkueessaan yksi muiden joukossa, mitä nyt räpin ystävänä ymmärsi Biggie Smallsin ja Tupacin päälle joukkuekavereitaan paremmin.

Myöhemmin elämässä on ollut vaikeampiakin hetkiä. Mutta palataan niihin myöhemmin.

Aloitetaan iloisesta, koska juuri nyt David Ramadingayella on aika hyvä olla. Perinneseura KTP:n nousu liigaan ja sen mukana tullut jatkosopimus päätti yhden pitkän aikakauden keskikenttäpelaajan uralla.

31-vuotias pelaaja ehti jo hyvän aikaa vitsailla olevansa divarijyrä,Ykköseen urautunut uurastaja. Urheilujohtamisen opinnot veivät mukanaan – ja jatkuvat toki edelleen.

Todellisuus on asteen tarua rikkaampi. Ramadingayesta tuli neljän AC Oulussa viettämänsä vuoden aikana rakastettu pelaaja seurassa. Viime kausi Kotkassa oli myös onnistuminen. Jälleen uusi joukko kannattajia sai uuden suosikkipelaajan.

Nyt, ensimmäistä kertaa kunnolla sitten IFK Mariehamnissa vietetyn vuoden 2014, hän on jälleen liigapelaaja.

– Tein monta vuotta töitä sen eteen, että olisin jälleen liigapelaaja, Ramadingaye sanoo painokkaasti.

KTP:tä edustava David Ramadingaye on nyt jälleen veikkausliigapelaaja.

Asialla, asemalla, on hänelle merkitystä. Ylpeä urheilija välittää statuksestaan. Ei siksi, että se kielisi muille ihmisille siitä, että hän olisi erinomainen. Sillä on väliä, koska hän on kunnianhimoinen ammattilainen.

KTP:n tilanne ei ole helppo – pelaaja tietää sen itsekin. Nousu tuli vähintäänkin yllättäen. Seura oli lähellä jopa pistää pillit pussiin ennen viime kauden alkua pandemian aiheuttamien talousongelmien vuoksi. Jotenkin sisukas porukka hinasi itsensä Ykkösen toiseksi ja karsinnan kautta liigaan.

Tuhkimotarinan elävänä, hengittävänä ja tulta syöksevänä sydämenä sykki keskikentän konehuoneen mies Ramadingaye.

Pitkä korpivaellus divarissa on ohi. Ei se turhaa aikaa silti ollut, ei kentällä eikä sen ulkopuolella.

Synnyinkaupungissaan Oulussa Ramadingaye pääsi tutustumaan toiseen puoleen elämästä. Hän oli vuonna 2017 mukana maahanmuuttajataustaisen yhteisön kotouttamis- ja osallistamishankkeessa.

Tavoitteena oli lisätä maahanmuuttajien ja kantaväestön vuorovaikutusta esimerkiksi liikunnan avulla. Se onnistui – ja jätti monille positiivisia kokemuksia.

– Oli tärkeää, että siinä oli myös mukana vaaleatukkaisia, sinisilmäisiä suomalaisia. Se oli hyvän mielen kotouttamishanke. Oli hienoa olla mukana siinä vuoden ajan. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä, koska olen itse siinä asemassa, että minut nähdään jonain muuna kuin mitä mä olen, Ramadingaye painottaa.

Ramadingaye puolustaa HJK:n hyökkääjää Teemu Pukkia vastaan.

Ramadingaye on suomalainen, juurikin niin paljon kuin voi olla. Suomalaisen äidin ja tsadilaisen isän poika on syntynyt Oulussa, elänyt ikänsä Suomessa ja puhuu suomea täydellisesti.

Silti yksi asia iskee päin näköä yhä liian usein. Ramadingaye jakaa aivan puskista tulleen kokemuksen ajaltaan MyPan riveissä 2010-luvun alusta.

Ramadingaye löi läpi Veikkausliigassa MyPan paidassa. Kouvolaa seurasi keikka Maarianhaminassa, mutta hyvä kausi päättyi siellä pahaan loukkaantumiseen.

– Meillä oli kauden päätösreissulla saunailta. Siihen tuli sitten viereen yksi pelaaja, jonka kanssa oikeastaan juteltiin ensimmäisen kerran kunnolla sillä kaudella. Juteltiin siinä vähän aikaa ja sitten hän sanoi, että sä olet itse asiassa aika hyvä tyyppi tummaksi. Vastasin, että mitä sä tarkoitat. No, te aina vähän älämölöätte ja riehutte. Tiedät sä, te ootte vähän tuollaisia.

– Miten tuohon pitäisi reagoida? Mitä siinä voi sanoa? Parikymppisenä. Mä en pystynyt sanomaan mitään.

Muistot alkavat vyöryä alitajunnan sopukoista. Silmänympärykset punottavat. Ääni katkeilee. Niin paljon kuin elämässä on ollut hyvää, ne synkimmät kokemukset eivät helposti unohdu. Sen ei tarvitse olla turpaanveto tuntuakseen pahalta.

Ramadingaye painottaa useaan otteeseen eläneensä hyvän ja onnellisen elämän Suomessa. Mutta hän ei voi sille mitään, että kun tämän oven avaa, sitä ei lyödä heti kiinni.

– Nuorena sain punaisen kortin Vaasassa. Mulle heitettiin n-sanaa. ”Mä pidän ton n-sanan”, vastustajan pelaaja sanoi useamman kerran. Mulla keitti yli. Löin vatsaan. En osannut käsitellä niitä tunteita. Pelin jälkeen kysyttiin, mitä mulle tilanteessa sanottiin. Kun kerroin, sitä vähäteltiin. Ei uskottu. Kun en saanut tukea, en uskaltanut enää avata suutani.

Kukaan ei tullut puolustamaan ihonväristään solvattua pelaajaa, eivät omat tai vieraat. Miten sellaisen tunteen käsittelee? Ramadingayen työkalut loppuivat kesken.

– Sanoin, että sori, tää oli mun virhe. Tästä ei tarvitse enää puhua. Mietin myöhemmin, etten halua ikinä enää olla näin haavoittuva. Sydän särkyy siitä ajatuksesta, että minut nähdään jonain erilaisena, ettei puolusteta. Että et kuulu tänne, mee sinne mistä tulitkin.

– Nuorena en osannut ajatella näitä asioita. Joukkuekuvassa olin aina ainoa erinäköinen pelaaja joukkueessa, mutta itse näin itseni vain suomalaisena. Äidiltä kuulin jälkikäteen, mitä kentän laidalla minusta sanottiin. Ne osuivat äitiin, mutta hän suojeli minua siltä.

Etniseen vähemmistöön kuuluvan ihmisen elämä Suomessa on usein toistuvaa muistutusta siitä, että rasismi on paljon muutakin kuin sitä, että joku tulee vaahto suussa huutamaan n-sanaa päin näköä. Se on pieniä eleitä, tekoja ja sanoja, joiden merkitystä sanoja ei välttämättä edes tajua.

Se ei tarkoita, että asiasta puhuminen olisi helppoa. Kuten tämän päivän diskurssia seuraavat tietävät, rasismin nostaminen esille lyö välittömän vastareaktion kasvoille. Kaiken lähtökohta, eli itse ilmapiiri, jossa minkäänlaista keskustelua voisi käydä ja muutosta luoda, on pahasti tulehtunut.

Julkisen keskustelun seuraaminen on raskasta. Huomaamatta ei jäänyt, kun perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho linjasi Ylen englanninkielisessä All Points North -podcastissa, etteivät mustat suomalaiset ole sanan varsinaisessa merkityksessä suomalaisia.

”Siinä missä (osalla) ihmisistä, kuten minulla, on juuria muissa Euroopan maissa, niitä juuria on niin vaikea jäljittää, koska ne ovat niin kaukana. Tuhat vuotta sitten Ruotsista tullut ei voinut olla suomalainen, koska hän tuli Ruotsista. Silti tänä päivänä heidän jälkeläisensä ovat integroituneet kokonaan Suomen kantaväestöön, eikä heitä voi erotella siitä. Näin ei ole mustien suhteen, mutta 500-1 000 vuoden kuluttua tämä koko asia ja kysymys nähdään ja esiintyy todennäköisesti kokonaan erilaisessa valossa”, Halla-aho sanoi ohjelmassa kun häneltä kysyttiin, voiko tummaihoinen olla suomalainen.

Ramadingayella on näkemykseen selvä vastaus.

– Tuollainen ajattelu on naiivia. Jokainen, joka on syntynyt Suomessa ja identifioi itsensä suomalaiseksi, on suomalainen. Olen joutunut itsekin kamppailemaan identiteetin suhteen, mutta olen suomalainen. En anna kenenkään muun määritellä minua. On surullista, kun joku haluaa sulkea pois niin monta ihmistä, jakaa meitä luokkiin ulkoisten piirteiden kautta. Olemme kaikki samaa lihaa ja verta. Emme me voi ajatella, että olemme täällä pohjolassa erillämme muusta maailmasta – se on ihan utopistista ajattelua.

Oulussa syntyneelle ihmiselle todellisuus ja kulttuurisota mitä jotkut poliitikot yrittävät syöttää on päättymätön muistutus siitä taistelusta, jota joutuu käymään, kun näyttää ”väärältä”. Kun sillä ei ole väliä, että on luita ja ytimiään myöten suomalainen, koska ei vastaa jonkun muun käsitystä suomalaisuudesta. Hän on huolissaan julkisen diskurssin suunnasta.

– Nyt tiedän, mitä mieltä Jussi Halla-aho on. Nämä puheet vaikuttavat niin moniin ympäri maata, kun ihminen noin korkeassa asemassa sanoo mitä sanoo. Hän osaa puhua kannattajilleen. Se huolettaa. Miten se vaikuttaa heidän käytökseensä?

 

Ramadingaye korostaa olevansa mielestään etuoikeutetussa asemassa mustana miehenä Suomessa, koska puhuu kieltä täydellisesti ja on kasvanut kulttuuriin. Häntä kohdellaan eri tavalla kuin mustaa maahanmuuttajaa, jonka kielitaito on puutteellinen tai huono.

Välillä hän tuntee jopa huonoa omaatuntoa siitä, että on muiden silmissä ”parempi musta mies” kielitaitonsa ja tunnistettavuutensa vuoksi.

Asetelma on välillä raskas. Valkoisille suomalaisille hän on – kuten allekirjoittaneellekin – liian usein rasismin kokemusasiantuntija, tyyppi jolta tsekata, saako sanoa näin, voiko tehdä noin. Aina ei jaksaisi selittää, miksi se tuntuu pahalta, kun omaa ihmisarvoa tallotaan.

Samalla rivien välistä paljastuu taas se pieni ohjenuora, jota hän toivoo joka kerta, kun joukkuekaverit kysyvät ”oletko nyt ihan varma” kentällä heitetyn rasistisen solvauksen jälkeen: kuunnelkaa, uskokaa. Kynnys kieliä solvauksesta kasvaa joka kerta, kun solvattu kyseenalaistetaan.

Tapa, jolla esimerkiksi Rangersin pelaajat puolustivat Glen Kamaraa tshekki Ondrej Kudelan solvauksen jälkeen oli Ramadingayen mielestä esimerkillistä.

– Itsekin toivon, että jos jotain tuollaista sattuu, niin joukkuekaverit reagoisivat noin. Luin myös että (manageri) Steven Gerrard oli kysynyt Kamaralta, haluaako Glen että jatketaan peliä. Se taas ei ole hyvä ele, koska se laittaa kaiken paineen yhden niskaan. Managerin pitäisi pystyä tekemään se päätös.

Itse keskikentän konkari sanoo kasvaneensa ja kehittyneensä siinä määrin, että on ”ehdottomasti” valmis jättämään kentän, jos kuulee rasismia, johon ei puututa. Ohkaisten eleiden ja kauniiden puheiden aika on jäämässä peruutuspeiliin. Tarvitaan ajoittain koviakin toimia, jos muuten tilanne ei parane – koska hän itsekin tietää, miltä se tuntuu.

– Kun tällaista tapahtuu kentällä, itken sen jälkeen. Se ihmisarvon alentaminen tuntuu niin pahalta. Kun ei ole yhtä hyvä ihminen, tarpeeksi hyvä. En ole riittävä tällaisena kuin olen, eikä mun tunteita huomioida. Se on ahdistuksen ja suuren surun tunne. Ihan särkee. Suurin osa ihmisistä on meidän puolella. KTP:ssä kaikki on mun puolella. He näkevät minut minuna.

– Varmasti minun pitäisi tässä asemassa, veikkausliigapelaajana, tuoda enemmän näitä asioita julki. Haluan myös tehdä niin tulevana vuonna. Tuoda omia mielipiteitä asioista esille ja kannustaa muitakin.

Nyt, veikkausliigapelaajana, David Ramadingaye haluaa siis ottaa julkiseen keskusteluun aiempaa enemmän osaa. Ottaa kipeätkin asiat esille. Silti läpi haastattelun hän on läpeensä positiivinen. Vaikeuksien läpi näkyy koko ajan positiivista joka puolella Suomea. Suomi on hän omien sanojensa mukaan ”maailman paras paikka asua”.

– Meillä on hallitus täynnä kykeneviä ihmisiä, jotka ovat naisia – se ei ole itsestään selvyys joka paikassa. On demokratia. Olemme etuoikeutetussa asemassa. Ylivoimaisesti suurin osa kohtaamisistani ja kokemuksistani on ollut positiivisia. 99 prosenttia on hyvää, mutta se yksi prosentti nostaa itsensä esille.

Nyt hän haluaa, että rivikansalaiset uskaltaisivat nousta puolustamaan kanssaihmisiään.

Hän toivoo, että ”vaaleat, sinisilmäiset suomalaiset” uskaltaisivat nousta esiin ja sanoa, kun näkevät vääryyttä ympärillään. Oli se sitten kentällä, kentän laidalla tai arjessa kaupungilla tai kylillä. Vaikeneminen ei auta.

– Se vaatii sen, että kaikki ovat mukana, jotta saisimme tästä maasta kaikille paremman. Se on se klassinen tilanne bussissa tai metrossa, kun joku sanoo jotain. Joka kerta olen se, joka nousee ja sanoo jotain, koska tiedän, miten perseestä se on, kun kukaan ei tule auttamaan. Kukaan ei synny rasistiksi. Siihen oppii. Siihen kasvaa, mutta siitä voi kasvaa myös ulos, oppimalla.

Eikä kenties aikaakaan, kun David Ramadingaye on ihan vain hyvä tyyppi. Ilman lisälauseita.

David Ramadingaye opiskelee urheilujohtamista pelaamisen ohella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?