HIFK joutuu odottamaan koronatestien tulosta, liigaottelu vaakalaudalla - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

HIFK:ssa joudutaan odottamaan koronatestien tulosta – huominen liigaottelu vaakalaudalla

HIFK:n joukkueen kanssa tekemisissä oleva henkilö on altistunut koronavirukselle.

HIFK löi HJK:n Stadin derbyssä.­

7.10. 11:24

HIFK:n torstain Veikkausliigan ottelu Kuopion Palloseuraa vastaan on vaakalaudalla. Edustusjoukkueen kanssa kontaktissa ollut seuran jäsen on altistunut koronavirukselle.

IFK odottaa testitulosta keskiviikkoiltaan mennessä. Jos tulos on positiivinen, ottelun pelaaminen on uhattuna. HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström vahvistaa asian Ilta-Sanomille.

– Jos saamme illalla tiedon, että testatulla on positiivinen tulos, niin silloin joukkue saattaa joutua kahden viikon karanteeniin, emmekä voisi pelata torstain peliä, Lönnström vahvistaa.

Lopullisen ratkaisun karanteenista tekee tartuntatautilääkäri.

Ratkaiseva testitulos tulee HIFK:n kannalta sen verran myöhään, että joukkue lähtee matkaan kohti Kuopiota ennen kuin lopullinen varmuus testin tuloksesta on tiedossa.

Lisäksi toinenkin henkilö joukkueen lähipiiristä on altistunut koronavirukselle. Hän siirtyi karanteeniin heti, kun epäily ilmeni.

Veikkausliigan runkosarja olisi määrä pelata loppuun 25. lokakuuta, ja jo aiemmin TPS.n ja SJK:n välinen kamppailu jouduttiin siirtämään sen jälkeen kun turkulaisryhmässä todettiin positiivinen testitulos. Jos KuPS–HIFK joudutaan siirtämään, se uhkaa sarjan runkosarjan pelaamista loppuun ajallaan.

Runkosarjan päättymisen jälkeen liiga on määrä jakaa ylempään ja alempaan loppusarjaan. Sääntöjen puitteissa olisi mahdollista, että kausi voidaan päättää runkosarjan loppuun. Tätä mahdollisuutta Lönnström ei halunnut kommentoida.

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina altistumisesta. HIFK:n toimisto suljettiin jo aiemmin henkilökunnan jäsenen koronatartunnan vuoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?