Turun Inter hankki IFK Mariehamnin hollantilaistopparin - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Turun Inter hankki IFK Mariehamnin hollantilaistopparin

Rick Ketting siirtyy Maarianhaminasta Turkuun.

Rick Ketting siirtyy Maarianhaminasta Turkuun.

Julkaistu: 12.1. 11:14

Sopimus on vuoden mittainen.

Veikkausliigaan valmistautuva Turun Inter teki yksivuotisen pelaajasopimuksen hollantilaistoppari Rick Kettingin kanssa. Keskiviikkona 24 vuotta täyttävä Ketting pelasi viime kauden IFK Mariehamnissa ja kuului ahvenanmaalaisten avainpelaajiin.

– Fyysisen kokonsa lisäksi Rick on myös iso persoona. Hänen otteensa viime kaudella Maarianhaminassa tekivät hänestä kiinnostavan pelaajan. Hän on erittäin hyvä puolustamaan, ja siitä kertovat hänen erinomaiset kaksinkamppailu- ja pääpallotilastonsa, Interin päävalmentaja Jose Riveiro luonnehti tiedotteessa.

Ketting teki IFK Mariehamnille neljä maalia 29 liigaottelussa.

– Rick tuo joukkueeseemme ennen kaikkea lisää puolustusvoimaa ja rohkeutta pelipaikalleen. Hänellä on kuitenkin kykyä osallistua myös pelinrakentamiseen, Riveiro kertoi.

Tuoreimmat osastosta