FC Lahdelle ennätykselliset sakot kannattajien toiminnasta – ”Poikkeuksellisen väkivaltaista ja vaarallista”

Julkaistu:

veikkausliiga
FC Lahden saamat sakot ovat poikkeuksellisen suuret.
10. elokuuta pelattua Veikkausliigan ottelua HJK–FC Lahti edeltäneet tapahtumat ovat johtaneet poikkeuksellisen suuriin sakkoihin. Palloliiton kurinpitovaliokunta määräsi FC Lahdelle peräti 6 500 euron sakot.

Sakot liittyvät ennen ottelua tapahtuneeseen episodiin, jossa FC Lahden kannattajat olivat sytyttäneet HJK:n stadionin välittömässä läheisyydessä 10–15 soihtua, joka aiheutti vaaratilanteita sekä henkilö- ja omaisuusvahinkojen osalta. Lisäksi yksi FC Lahden kannattaja kaatoi paikalla olleen poliisin.

Kurinpitovaliokunta perustelee päätöstä muun muassa sillä, että FC Lahden kannattajien toiminta on ollut erittäin vakavaa ja aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita. Lisäksi toiminta on ollut järjestäytynyttä ja sen tarkoituksena on ollut nimenomaan pyrkiä aiheuttamaan vahinkoa ja yleistä vaaraa.

– FC Lahden kannattajat ovat rynnänneet ja heittäneet soihtuja HJK:n kannattajia sekä muita ihmisiä kohti aiheuttaen näin vakavien henkilövahinkojen mahdollisuuden, päätöksen tiivistelmässä kirjoitetaan.

– Verrattuna esimerkiksi kentälle ryntäämisiin ilman soihtuja tai muita aseita, jolloin seurauksena saattaa aiheutua lähinnä ruhjeita, on soihtujen tarkoituksellinen heittäminen lähellä olleita ihmisiä kohti ollut omiaan aiheuttamaan huomattavan suuren riskin vakavien henkilövahinkojen syntymisestä.

FC Lahden kannattajien stadionin eteläpäädyn katolle heittämä soihtu poltti kattohuopaan reiän, josta aiheutui merkittävä paloriski. Lisäksi yksi palavista soihduista heitettiin lähistöllä sijainneen auton pyörän alle. Auton suuremmat vahingot esti paikalla olleen järjestyksenvalvoja nopea reagointi.

Poliisi joutui puuttumaan FC Lahden kannattajien toimintaan ja käytti sumutetta tilanteen rauhoittamiseksi, kun yksi kannattaja kaatoi poliisin maahan.

– Poliisimiehen väkivaltaista vastustamista on aina pidettävä erittäin vakavana rikkomuksena, päätöksen tiivistelmässä kirjoitetaan.

FC Lahdella on mahdollisuus valittaa päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan. HJK:lle ei määrätty tapahtumista rangaistusta.

Ottelu päättyi HJK:n 4–0-voittoon.