Kommentti: SJK:n julistuksia ei voi vieläkään ottaa tosissaan – rahaseura toistaa nöyryyttävää kaavaa vuodesta toiseen

Julkaistu: , Päivitetty:

kommentti
Alexei Eremenkon potkut ovat tuorein muistutus siitä, että tyyni aika Seinäjoella vain ennakoi tulevaa myrskyä, kirjoittaa Janne Oivio.
Kun Alexei Eremenko oli toiminut vajaan kuukauden SJK:n päävalmentajana, kävi joukkue Espoossa häviämässä Hongalle 1–3.

Kysyin häneltä pelin jälkeen pilke silmäkulmassa, että tämä oli toinen tappiosi peräjälkeen – kuinka kauan luulet, että pääomistaja Raimo Sarajärvi malttaa kunnes sinä saat potkut?

Eremenko osaa ottaa tuollaisen heiton sen ansaitsemalla huumorilla, mutta me kumpikin tiesimme pinnan alla kytevän totuuden: vaikka Eremenko oli tuore valinta SJK:n käskijäksi ja hänellä oli pitkä sopimus taskussaan, niin hän tiesi jalkapallovalmentajan – etenkin SJK:n valmentajan – raadollisen arjen.

– Ei sitä koskaan tiedä, sellaista jalkapallo on, ”Pappa-Jere” kuittasi vastaukseksi.

Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, niin Simo Valakari on yhä SJK:n historian ainoa päävalmentaja, joka on kestänyt pestissä vähintään kaksi kokonaista kautta. Kuvainnollinen valmentajien hautakivi on suorastaan kylmäävä kun ajattelee, että seura on pelannut virallisia otteluja vasta kaudesta 2008 lähtien: Thomas Dunne, Jari Kujala, Esa Haanpää, Tomi Kärkkäinen, Christoffer Kloo, Sixten Boström, Manuel Roca, Tommi Kautonen ja nyt Eremenko ovat kaikki saaneet lähteä, tavalla tai toisella, hyvin nopeasti.

Kloo pysyi puikoissa lähes kaksi kokonaista kautta, muttei aivan maaliin saakka.

Oliko sittenkään yllätys?

Kärsimättömyys on ollut perisynti Seinäjoella siis iät ajat, joten ei Eremenkon lähtöpasseja voi suurena yllätyksenä pitää. Myöntäkää rehellisesti: kun kuulitte potkuista niin ajattelitteko, että oho, tämäpä yllätys?

Vai ehkä sittenkin: tätä oli jo odotettu?

Tuoreessa Pallokerhon jaksossa keskustellaan myös Eremenkon lähtöpasseista. Keskustelu käydään jakson lopussa. Voit kuunnella jakson alla olevasta soittimesta tai tästä.



SJK:n resurssit, kiitos Sarajärven ja muun omistajaryhmän, ovat huippuluokkaa. Siitä seurapomot ansaitsevat loputtomasti kiitosta. Rahaa ei ole suomalaisessa jalkapallossa koskaan liikaa, ja seura tekee paljon hyviä asioita junioripuolellakin.

Sen sijaan tulokset ovat olleet pääasiassa heikkoja vuoden 2015 SM-kullan jälkeen, ja se on johtanut loputtomalta tuntuvaan hätäilyyn. Heti pitää saada parempaa, ja asenne on ilmentynyt jatkuvana valmentaja- ja pelaajarulettina edustustasolla.

Eritoten aika Valakarin lähdön jälkeen on ollut surkuhupaisaa. Jokaisen uuden nimityksen kohdalla Sarajärvi vannoo, että nyt tehdään pitkäjänteistä työtä ja valmentaja saa aikaa. Toisin kuitenkin käy, joka ikinen kerta.

Vikaa myös Eremenkossa, oikea ongelma syvemmällä

Eremenko ei ole toki syytön kohtaloonsa. SJK pelasi hidasta, tehotonta ja ajoittain aivan liian sekavaa jalkapalloa. Tappio IFK Mariehamnille torstaina tuli tehottoman hallinnan jälkeen. Moni SJK:n kannattaja hakkasi päätä seinään, peli oli tavallaan kuin kauden kuva.

Peli ei ole kehittynyt kauden aikana. Tuloskäyrä on huono, ja paikka yläloppusarjassa on uhattuna.

Ei silti ole väärin pohtia, että oliko tämä nyt oikeasti sitä kärsivällistä prosessin odottamista maaliin saakka, vai alettiinko taas hutiloida kun ei tullut heti mitaleita ja mammonaa.

Selvästi päätään seinään hakkasi myös Sarajärvi, joka joutui jälleen tekemään kipeän ratkaisun. Ratkaisu on myös nöyryyttävä, koska SJK ajautuu tähän tilanteeseen kirjaimellisesti vuodesta toiseen, joskus monta kertaa vuodessa. Kollegani Saku-Pekka Sundelin kirjoitti viimeksi vuosi sitten, ettei seuran puheita pitkäjänteisyydestä voi enää ottaa tosissaan.

Tilanne on korkeintaan huonontunut tästä arviosta.

Kärsivällisyyttä ei ole nimeksikään, ja heikko työturvallisuus luo epävarman ilmapiirin koko seuran sisälle. Jos taas hävitään, tuleeko sitten jo muutoksia, saattaa moni pelaaja ja valmentaja miettiä joka tappion jälkeen. Ei sellainen ole tervettä, eikä se johda menestykseen.

Vastuun kaataminen Eremenkon tai pelaajien niskaan on samaa lyhytnäköisyyttä kuin Seinäjoella on nähty vuosien ajan. Ennen kuin SJK voi taas haaveilla Suomen huipulle nousemisesta, sen pitää tarkastella erittäin tiiviisti sitä, että kuka tai ketkä tekevät pelaajahankinnat ja kuka tai ketkä vastaavat valmentajien rekrytoinnista. Se prosessi on ollut kaupungissa hukassa jo pitkään.

Ilman perustavanlaatuista muutosta seurakulttuurissa ja asennemaailmassa SJK jalkautuu vain tukevammin suomalaisen jalkapallon harmaaseen massaan, josta se nostaa päätään hetkellisesti julkaisemalla jokavuotisen tiedotteen päävalmentajan potkuista. Ja sen jälkeen sama tanssi alkaa taas alusta.