Toni Koskela käänsi HJK:n kurssin – pistekeskiarvo muuttunut merkittävästi sitten Lehkosuon: ”Isoimmat paineet tulevat siitä...”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Toni Koskela korvasi 12 viikkoa sitten potkut saaneen Mika Lehkosuon. Torstai-iltana Koskela yrittää johtaa valmentamansa HJK:n jatkoon Euroopan liigan karsinnassa.
Toni Koskela takuulla toivoisi, että hänestä voisi vihdoin tehdä jutun mainitsematta oppi-isäänsä Mika Lehkosuota.

Jo viime kaudella RoPSin valmentajana hän yritti irtiottoa Lehkosuosta, jonka apuvalmentajana Koskela toimi kolme vuotta HJK:ssa.

Ymmärtäähän sen. Ihminen haluaa tulla puhutuksi omana itsenään omista saavutuksistaan.

Mutta niin kauan kun he ovat saman kauden aika toimineet saman seuran valmentajana, vertailua on mahdoton jättää tekemättä.

Kaksikon ulkoisessa olemuksessa ja puhetavassa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta jalkapalloajattelussa yllättävän paljon eroa.


Lehkosuo sai potkut toukokuun lopussa, ja tilalle palkattiin Koskela. Sen jälkeen HJK on muuttunut 12 viikossa valtavasti.

Isoin ero näkyy totta kai tuloksissa. Koskelalla on vielä paljon matkaa Lehkosuon saavutuksiin, mutta tällä kaudella hän on onnistunut HJK:n valmentajana huomattavasti tätä paremmin.

Kauden ensimmäisen kymmenen ottelun pistekeskiarvo oli vaivaiset 1,2 ottelua kohden.

Koskelan yhdeksän ottelun valtakaudella HJK on noussut takaisin mestaruustaistoon. Isoja pokaalipaineita ei silti ole, koska HJK:n seurajohto tietää, missä tilanteessa hän otti vastuun joukkueen valmentamisesta.

– Aina on tietyllä tavalla katastrofi, jos HJK ei voita mestaruutta. Sitten pitää laittaa asioita myös perspektiiviin. Mun aikana meillä on kahden pisteen keskiarvo, millä johtaisi tällä hetkellä sarjaa. Ainut tavoite silti on, että kauden jälkeen nostamme pyttyä, Koskela sanoo.

– Totta kai nytkin on tullut pistemenetyksiä, joita ei pitäisi tulla. Olemme kuitenkin pelanneet kuukauden ajan samanaikaisesti kahta kisaa, hän viittaa eurokiireisiin.


Kiirettä riittää. Koskela on 12 viikon aikana jättänyt RoPSin, muuttanut Helsinkiin, muuttanut joukkueen pelaamista, ilmapiiriä ja henkilöstöä, valmistanut ryhmänsä 14 otteluun, joiden joukossa kamppailut Färsaarilla, Serbiassa ja Latviassa.

Hänen on pitänyt miettiä menestymistä kotimaassa ja Euroopassa, minkä lisäksi on pohdittu jo ensi kauden joukkueen rakentamista.

– Aika on ollut lyhyt. Lisäksi maajoukkuetauko vei kymmenen päivää. Kauheasti emme ole voineet harjoitella haluamallani tavalla, mutta olemme löytäneet hyvän balanssin teorian ja tekemisen välillä.

Koskela on sikäli ristiriitaisessa tilanteessa, että remontin keskellä pitäisi pystyä takomaan kentällä myös tulosta. HJK tuttuna ympäristönä helpottaa urakkaa.

– Tänne oli varmasti paljon helpompi tulla kesken kauden kuin jonnekin muualle. Tunsin taustat. Monet pelaajatkin olivat tuttuja, vaikka on täysin eri asia olla pelaajalle apuvalmentaja kuin päävalmentaja.


Koskela ei ole koskaan ennen käyttänyt niin paljon aikaa uusien pelaajien tutkimiseen kesken kauden. Joukkueeseen on tullut yli puoli avauskokoonpanollista vahvistuksia kesän siirtoikkunassa , joten HJK on muuttunut radikaalisti silläkin tapaa.

– Kesän ikkuna on hankala, kun niin paljon muitakin kilpailee samoista pelaajista. Olemme etsineet pelaajia, jotka voivat auttaa meitä heti, mutta myös ensi kaudella. Sillä tavalla saisimme varaslähdön tulevaan.

Koskela tietää, että hänen työtään arvioidaan monin mittarein. Pitäisi menestyä kotimaassa ja Euroopassa.

Pitäisi hallita pelejä, takoa maaleja ja viihdyttää. Odotetaan, että vastustajilta otetaan luulot pois.

Yksi vedenjakaja koko kaudelle on torstaina pelattava Euroopan liigan ottelu Riga FC:tä vastaan. Jatkopaikka laskettaisiin jo liki kohtalaiseksi euromenestykseksi, putoaminen pettymykseksi. Pienestä kaikki on kiinni.

– Joka paikassa on omat paineensa ja kriittinen yleisönsä, jos voittoja ei tule. Isoimmat paineet tulevat siitä, miten me pystymme pelaamaan ja miltä peli näyttää.

Toistaiseksi se on näyttänyt paremmalta kuin alkukaudella.

HJK–Riga FC kello 19 Helsingissä. Jatkoon menevä kohtaa Euroopan liigan pudotuspelikierroksella FC Kööpenhaminan. Ensimmäinen osaottelu päättyi 1–1.

Koskelan kolmen kuukauden remontti:

HJK Veikkausliigassa ennen Toni Koskelaa:

10 ottelua

2 voittoa

6 tasapeliä

2 tappiota

12 pistettä

1,2 pistettä ottelua kohden

HJK Veikkausliigassa Koskelan alaisuudessa:

9 ottelua

5 voittoa

3 tasapeliä

1 tappio

18 pistettä

2 pistettä ottelua kohden

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt