Skottijätti Rangers haluaa HJK-tähti Alfredo Morelosin – seuroilla jo sopu siirtosummasta

HJK-tykki Alfredo Morelos on tyrkyllä Skotlannin suurseuraan.

Rangers haluaa Alfredo Morelosin riveihinsä.

Skottijätti Rangers on kiinnostunut HJK:n kolumbialaisesta tähtihyökkääjästä Alfredo Morelosista.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan seurat ovat jo päässeet alustavaan sopuun Morelosin, 20, mahdollisesta siirrosta Skotlannin valioliigaan.

Morelos tarvitsee kuitenkin vielä työluvan Britanniaan. Ennen kuin asia selviää, siirto ei toteudu.

HJK lunasti Morelosin omakseen kolumbialaisseura Independientestä viime joulukuussa. Hyökkääjä on takonut kuluvalla kaudella yksitoista pääsarjaosumaa ja johtaa ylivoimaisesti Veikkausliigan maalipörssiä.

Morelos on herättänyt laajalti kiinnostusta eri seuroissa ympäri Eurooppaa. Häntä on käyty viime aikoina tarkkailemassa Skotlannin lisäksi muun muassa Venäjältä ja Ranskasta.

Rangers sijoittui kolmanneksi Skotlannin pääsarjassa päättyneellä kaudella. Joukkuetta valmentaa portugalilainen Pedro Caixinha, joka aloitti tehtävässä maaliskuussa. Hän kokoaa parhaillaan kiivaasti ensi kauden joukkuettaan.

Caixinhan valmennustiimiin liittyi päättyneellä kaudella Huuhkajien ex-hyökkääjä Jonatan Johansson.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?