Inter ja FC Lahti eivät saaneet maalia aikaiseksi – Njazi Kuqi varasti huomion ottelun jälkeen - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Inter ja FC Lahti eivät saaneet maalia aikaiseksi – Njazi Kuqi varasti huomion ottelun jälkeen

Julkaistu: 31.5.2017 21:40

Turun Inter ja FC Lahti pelasivat maalittoman 0–0-tasapelin.

Inter metsästi ottelussa kauden toista kotivoittoa, mutta maalinteko ei joukkueelta kotikentällä onnistunut.

Interillä on kolmen ottelun pituinen voittoputki vieraspeleistä, mutta Kupittaalla peli tuntuu takkuavan.

Inter hallitsi avausjaksoa selvästi. Joukkueella oli lähes kymmenen maalintekopaikkaa, mutta yhtään osumaa ei kuitenkaan tullut.

– Maalinteko ei tunnu kotona maistuvan, harmitteli Interin päävalmentajan Shefki Kuqi.

– Peli pysyi hyvin kontrollissa, mutta jostain kumman syystä palloa ei vaan saatu maaliin.

Kuqin mielestä joukkue menetti selvän rangaistuspotkun viime minuuteilla, kun Njazi Kuqi kaadettiin maalin edustalla.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen joukkueensa puolustuspeliin.

– Tasainen ottelu, jossa emme olleet riittävän aktiivisia. Hyökkäyksiin olisi pitänyt lähteä selvästi ripeämmin, Korkeakunnas totesi.

Njazi Kuqi hölmöili itselleen punaisen kortin ottelun jälkeisissä kättelyissä.