Veikkausliiga

Veikkausliigan kriisiseura PK-35 Vantaalle tyly loppu: konkurssi!

Julkaistu:

veikkausliiga
Koko kauden vaikeuksissa tarponeen PK-35 Vantaan hallitus on päättänyt hakea edustusjoukkueen konkurssiin.
Veikkausliigassa päättyneellä kaudella viimeiseksi sijoittuneen PK-35 Vantaan kohtalo on selvillä. Vantaalaisseuran ykkösmaalivahti Daniel Kollar vahvisti tiistai-iltana Ilta-Sanomien tiedot siitä, ettei PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkueen toiminta jatku ensi kaudella. Seuran hallitus on päättänyt ajaa edustusjoukkueen konkurssiin.

Pelaajat kutsuttiin tiistaina kokoon, ja PK-35 Vantaan puheenjohtaja Markku Hynninen kertoi tilaisuudessa ikävät uutiset. IS ei onnistunut tavoittamaan Hynnistä.

Talvella PK-35:n riveihin PS Kemistä liittyneen Kollarin mukaan paikalla olivat lähes kaikki loppukaudella mukana olleet pelaajat. Uutiset olivat järkyttävät, mutta niihin oltiin osattu ainakin osaksi varautua.

– Kai sitä toivoi, että toiminta olisi jatkunut, mutta viime viikolla saimme viestin, että pidämme palaverin tällä viikolla. Siinä osasi aavistella, ettei luvassa välttämättä ole hirveän hyviä uutisia, 22-vuotias Kollar kertoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Veikkaan, että aika moni osasi aavistella, että näin voi käydä. Tietynlaista epätietoisuutta oli havaittavissa. Kaikki elättelivät varmasti toiveita, että toiminta olisi jatkunut. Moni joutui varmasti sellaiseen tilaan, ettei tiedä mitä ajatella.


Konkurssin myötä Kollar ja muutama muu pelaaja jää ilman työpaikkaa, vaikka heillä oli sopimus seuran kanssa seuraavasta kaudesta.

Suurin odotuksin tälle vuodelle lähteneen PK-35:n taloudellinen tilanne oli heikko läpi kauden. Pelaajat ja työntekijät joutuivat hakemaan saataviaan pakon sanelemana palkkaturvasta, kun seura jätti sovitut summat maksamatta.

Lokakuussa Uudenmaan ELY-keskus kertoi IS:lle, että PK-35 Vantaata koskevia hakemuksia on käsittelyssä seitsemän kappaletta. Hakemusten yhteenlaskettu summa oli peräti 52 500 euroa.

Seura sai talouspulmien takia rangaistuksen kauden aikana. Elokuussa Uefa ja Palloliiton liigalisenssikomitea päättivät vähentää siltä kuusi sarjapistettä maksamattomien velkojen vuoksi. Pisterangaistus suhteutettiin maksamattomien maksujen suuruuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt