Veikkausliiga

62, 55, 36, 25... – näin Ahvenanmaan ihme syntyi

Julkaistu:

Veikkausliiga
IFK Mariehamnin mestaruus on sekoitus jatkuvuutta, organisointia ja ansaittua onnea, kirjoittaa Lari Vesander.
Se oli IFK Mariehamnin näköinen aloitus. Puolustaja Bobbie Friberg da Cruz puski pallon Ilveksen maaliin jo ensimmäisellä minuutilla.

IFK:n pelaajat ovat kentällä ”aamuvirkkuja”. Muut liigajoukkueet tekivät avausvartin aikana seitsemäsosan maaleistaan. Ahvenanmaalaisilla luku on kaksinkertainen.

Mariehamn elää avausmaaleista. Sen tämän kauden liigaotteluissa avausmaalin tekijä ei hävinnyt ainuttakaan 33 pelistä.


Eikä hävinnyt nytkään. Ilves tasoitti, mutta IFK:n vaihtopelaaja Diego Assis viimeisteli voittomaalin maalin edestä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun loppuvihellys soi, saari meni sekaisin. Yksi Veikkausliigan historian suurimmista yllätyksistä on valmis. IFK on Suomen mestari.

Mutta kuinka Ahvenanmaan ihme syntyi?

Ei mikään Leicester

IFK Mariehamnista on puhuttu Veikkausliigan Leicesterinä. Vertaus on sekä osuva että harhaanjohtava.

Jälkimmäistä se on siksi, että IFK ei ole yhden kauden ihme. Mitali on seuran historian ensimmäinen, mutta ahvenanmaalaiset ovat sijoittuneet Veikkausliigassa nyt viisi kautta putkeen kuuden parhaan joukkoon.

Tähän kauteen IFK lähti hallitsevana Suomen cupin mestarina. Nyt ei puhuta putoajasuosikista.

Yllättäjien anatomiassa on silti yhtäläisyyksiä. DNA:han kuuluvat huolellinen valmentaminen, yhtenäisyys, loppuun saakka hiottu pelitapa ja tiivis rinki.

Leicester käytti mestaruuskaudellaan vain 23 pelaajaa. IFK pani vielä paremmaksi. Maarianhaminalaisten paidassa sai peliaikaa vain 18 pelaajaa.

Tosiasiassa joukkueen runko oli vielä tätäkin tiiviimpi. Liigakausi on 32 670 minuutin kokonaisuus, mosaiikkikakku, jossa 11 pelaajaa pelaavat 90 minuutin ajan 33 ottelussa. IFK:lla 14 pelaajaa jakoi 95 prosenttia kymmenien tuhansien minuuttien peliaikakakusta.


Tavalliselle joukkueelle 14 miestä on yhdessä ottelussa käytettävä pelaajamäärä, IFK:lle se oli koko mestaruuden perusta. (Tämän mahdollisti se, että joukkueen pelaajat eivät ottaneet yhtään punaista korttia koko liigakauden aikana. Lisäksi IFK oli onnistuneen harjoittelun jaksottamisen ansiosta liigan tervein joukkue.)

Tämä on kuitenkin vasta yksi puoli joukkueen jatkuvuudesta. Hämmästyttävämpää on, että peliaikaa saaneista 18 IFK:laisesta peräti 17 oli seurassa jo viime kaudella. Veikkausliigassa, jossa joukkueet menettävät usein parhaat ja osan huonoimmistakin pelaajista heti kauden jälkeen, lukema on ennen kuulumaton.

Entä se 18:s? Hän on Ruotsista tullut Gabriel Petrovic, joka pelasi IFK:ssa jo kymmenen vuotta sitten.

Jatkuvuudesta huolimatta IFK teki siirtomarkkinoilla Veikkausliigakauden tärkeimmän hankinnan. Hän oli valmentaja Kari Virtanen.

62, 55, 36, 25

IFK on vuosien ajan ollut viimeistä silausta vaille mitaliseura. 2012 ja 2013 se sijoittui neljänneksi. Vuotta myöhemmin pelipassisotku vei seuralta sen historian ensimmäisen mitalin.

Yleensä suurin ongelma oli kuitenkin puolustuksessa. IFK oli pitkään joukkue, jonka otteluissa verkot heiluivat kummassakin päässä. Kausina 2013 ja 2014 IFK laski yhteensä järisyttävät 117 maalia.

Viime kaudella joukkueen puolustaminen meni jo parempaan suuntaan, takaiskuja tuli enää 36. Mutta jos IFK haluaisi menestyä, sen pitäisi tiivistää puolustustaan entisestään.


Jalkapallossa ongelmiin on totuttu vastaamaan uudella pelaajalla. IFK:ssa ajateltiin toisin. He vastasivat ongelmaan uudella valmentajalla.

Kari Virtanen on omalaatuinen tapaus. Virtanen ei viihdy julkisuudessa ja tulee otteluihin polkupyörällä. Hän on myös kovan luokan puolustusekspertti.

Kun Virtanen toimi kaudella 2013 RoPSin päävalmentajana, rovaniemeläiset laskivat sarjassa toiseksi vähiten maaleja. Lisäksi RoPS voitti Suomen cupin.

IFK ei tarvinnut uusia pelaajia. Se tarvitsi vain valmentajakaksikon, jonka avulla nykyisistä pelaajista tulisi parempia.

Tai paremminkin: jonka avulla IFK:sta tulisi heti kauden alusta parempi joukkue.

Valmis alusta asti

Valmentajat Virtanen ja Peter Lundberg olivat talvella poikkeuksellisessa asemassa. IFK:n joukkue oli pysynyt kasassa. Pelaajat tunsivat toisensa. Uusi pelaaja Petrovic oli tullut jo joulukuussa.

Moni liigavalmentaja on viimeistään jälkikäteen kateellinen siitä, kuinka hyvissä ajoin Ahvenanmaalla päästiin käsiksi pelitavalliseen hienosäätöön. Ei uusien pelaajien tutustumista toisiinsa. Ei viime hetken vahvistuksia.

Valmentajista Virtanen veti suuria linjoja, Lundberg taas johti päivittäistä työtä. Pääasiana oli joukkueen organisointi, joka tulisi järisyttämään koko liigaa.

Veikkausliiga on armoton sarja. Kolmannes otteluista pelataan ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana. Jos joukkue ei ole heti keväällä tuloskunnossa, se voi vain haaveilla mestaruudesta. (Kysykää vaikka SJK:lta.)

IFK oli sarjan alkaessa edellä lähes kaikkia joukkueita. Se hävisi yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden.


Menestyksen kulmakivet olivat valmiit jo keväällä: sarjan parhaiten organisoitu joukkuepelaaminen, koko joukkueen puolustus jota johti liigan paras topparipari Jani LyyskiKristian Kojola sekä tehokkaasti hyökkäyspäässä toisiaan täydentävät pelintekijä Diego Assis ja jamaikalainen sprintterihyökkääjä Dever Orgill.

Syksyllä Aleksei Kangaskolkka korvasi hetkeksi Assisin hyökkäyspään toisena avainpelaajana, mutta isossa kuvassa ratkaisevat tekijät olivat olemassa alusta asti.

Yksi taktisista avainelementeistä oli se, että IFK ei pyrkinyt pallonhallintaan. Itse asiassa se hallitsi palloa vähiten kaikista liigajoukkueista, vain noin 24,5 minuuttia ottelua kohden. Sen sijaan Ahvenanmaalaiset panostivat puolustukseen.

Jos vastustaja halusi tehdä maalin IFK:ta vastaan, sen piti murtautua usean tiiviin linjan läpi. Veikkausliigassa maalit tehdään keskimäärin kahdeksan metrin päästä. IFK:ta vastaan vastustajien piti päästä osuakseen keskimäärin neljän metrin päähän maalista. Se on organisoitua joukkuetta vastaan erittäin vaikeaa.


Hyökkäyspäässä IFK oli liigan suoraviivaisimpia joukkueita. Se iski maalinsa muita joukkueita nopeammin ja vähemmillä syötöillä. Ennen kaikkea se oli muuttamaan vähän pallonhallintansa laukauksiksi.

IFK tarvitsi yhteen laukaukseen keskimäärin vain 107 sekuntia pallonhallintaa. Luku oli liigassa ylivoimainen. Ja jos IFK:n vastustajille olisi laskenut oman keskiarvon, se olisi ollut liigan ylivoimaisesti huonoin. Mariehamn oli joukkue joka antoi vastustajalle pallonhallinnan mutta vei laukaukset – ja usein myös voiton.

Sanonnan mukaan hyökkäykset voittavat otteluita ja puolustukset mestaruuksia. Tämä pitää paikkansa myös Veikkausliigassa. Mestaruutta on tällä vuosikymmenellä juhlinut aina joukkue, joka on päästänyt vähiten maaleja.

IFK laski kauden aikana vain 25 maalia. Se oli melkoinen suoritus joukkueelta, jonka päästettyjen maalien sarakkeessa luki vain kolme vuotta aikaisemmin 62.

Tuona vuonna IFK:n 33 liigamatsissa tehtiin yhteensä 129 maalia. Nyt määrä oli puolittunut 65:een. IFK oli tylsempi joukkue, mutta sillä ei ollut merkitystä.

Sillä nyt se oli mestari.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt