Toni, Anton

Veikkausliiga

HIFK:n maalivahti kertoo erikoisen lempinimensä taustat – ”Minulla saattoi olla tiettyjä tendenssejä treeneissä”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Jos on saanut lempinimen ”Psyko”, niin eihän yksi Stadin derby voi pelottaa.
Ajatuskin Helsingin paikallisottelusta eli Stadin derbystä saa HIFK:n kokeneen maalivahdin Tomi Maanojan hymyilemään.

– Nyt on viimeinen juhla tälle vuodelle edessä. Odotan taas innokkaasti sitä, että pääsen nauttimaan. Tapahtumat ovat sellaisia, että niitä joko jänistää tai sitten niistä nauttii, Maanoja sanoi.

Hän aloitti kauden FC Lahdessa mutta siirtyi kesällä HIFK:hon loppukauden pituisella lainasopimuksella. Hän piti ensimmäisessä Stadin derbyssään elokuussa nollan (0–0).

Kuumat paikallisottelut eivät ole Maanojalle uusi maailma. Hän koki AIK:ssa pelatessaan 2008–10 Tukholman derbyjä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kun ekan kerran pelasin Tukholman derbyssä, höntyilin ja yritin ohjata puolustusta puhumalla. Toisessa en enää puhunut. Laitoin vain yläfemmoja kavereille kulmatilanteissa.

Tukholmassa ei pelkästään metelöity. Siellä katsojien into karkasi välillä käsistä.

– Ensimmäisessä derbyssä Hammarbytä vastaan sain raketista. Se ehkä kertoo jotakin tilaisuuden tasosta ja luonteesta. Djurgårdenia vastaan pelatuissa otteluissa ei tullut ylilyöntejä mutta muuten vaan sormimerkkejä.

Maanojan paitakin koki kovia raketti-iskussa.

– Joku valitettavasti pölli todistusaineiston eli pelipaidan. Siihen oli tullut kolme reikää.

Maanoja on vahva ja ulospäin suuntautuva persoona. Hänen lempinimensä Psyko kertoo paljon.

– Syytän nimestä Tapani ”Vipu” Apusta. Minulla saattoi olla tiettyjä tendenssejä treeneissä. Kun menin Allianssiin, sinne lähti terveiset, että Psyko saapuu.

– Allianssissa meni puolisen vuotta, että esimerkiksi Peter Sampo ja Mikko Simula saivat tietää oikean nimeni olevan Tomi Maanoja. Siihen asti olin ollut vain Psyko.

Maalivahti tarjoaa päätykatsomoissa seisoville kannattajille helpon maalitaulun. HIFK:n Klacken lienee liigan kovaäänisin.

Siinä missä Klacken aikaisemmin herjasi vastustaja-Maanojaa, nyt se tarjoaa pelaajalle vahvan tuen.

– He antavat valtavasti energiaa. Ihan sama, kummalla puolella kenttää seison, tiedän heidän tukevan. Vaikka seison Klubipäädyn edessä, niin toiselta puolelta tulee tuki. Juuri vastakkainasettelu tekee derbyihin loistavan fiiliksen.

Kentällä tulee totisempaa. HJK:n Alfredo Morelos on liigan parhaita hyökkääjiä, jollei suorastaan paras.

– Morelos on pieni ja pippurinen vääntäjä. Häntä ei ole pituudella pilattu, mutta hän pärjää yllättävästi itseään isompia vastaan.

– Hän pystyy myös kaivamaan itselleen muutamia saumoja, eli kaikki ei ole pelkästään ruuan odottamista laitureilta. Ehdottomasti yksi tämän sarjan parhaita pelaajia, Maanoja sanoo.

HIFK:llakin on kovia maalintekijöitä. Juho Mäkelä ja Pekka Sihvola panevat hyvänä päivänään palloa pussiin ammattimaisen viileästi.

Mutta miten on HIFK:n harjoituksissa? Maanoja ei tunnusta, että kaksikko pommittelisi hänen takanaan olevan verkon pinkeäksi.

– Eivät tee. Tai jos tekevät, niin en vaan muista. Se on aina nollat, Maanoja heitti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    4. 4

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    5. 5

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    6. 6

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    7. 7

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    8. 8

      Rocky-näyttelijää ei löytynyt Suomesta: legendaariseen Ivan Dragon pojan rooliin värvättiin 111-kiloinen nyrkkeilijäkomistus ja sometähti

    9. 9

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    4. 4

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    5. 5

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    6. Näytä lisää