HJK voitti Kemissä – ”Puhveli” iski kaksi maalia - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

HJK voitti Kemissä – ”Puhveli” iski kaksi maalia

Helsingin Jalkapalloklubi jatkaa Veikkausliigan kärjessä.

9.9.2016 19:29

HJK voitti perjantai-iltana PS Kemin vieraskentällä 2–0.

”Klubin” molemmat maalit teki avausjaksolla seuran kolumbialainen maalitykki Alfredo ”Puhveli” Morelos.

Ensimmäisen osuman Morelos laukoi jo 8. peliminuutilla. Maali tuli nopean vastaiskun päätteeksi. HJK riisti pallon keskialueella, lähetti Morelosin vauhtiin ja kärkimies tykitti matalan laukauksen etunurkkaan hieman rankkarialueen ulkopuolelta.

31. minuutilla syntyneen toisen maalin järjesti HJK:n paluumuuttaja Akseli Pelvas. Ruotsista HJK:hon siirtynyt Pelvas voitti kaksinkamppailun vasemmassa laidassa ja lähetti matalan keskityksen maalin eteen, josta Morelos liukui pallon verkkoon.

Ottelun loppu oli riistäytyä erotuomari Atte Jussilalta käsistä. Hän jakoi yhteensä kuusi varoitusta viimeisen reilun puolituntisen aikana. Kemin Janne Turpeenniemi oli onnekas, kun ei saanut punaista korttia myöhäisestä ja tarpeettomasta taklauksestaan, jonka kohteena oli HJK:n Rafinha.

Tulospalvelu: Veikkausliiga 09.09.2016

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?