Laura

Veikkausliiga

HIFK:n pelaajat rentoutuivat kirkkoveneessä – ”Hyvää vaihtelua arkeen”

Julkaistu:

JALKAPALLO
Veikkausliigassa kontannut HIFK haki lauantaina uutta ilmettä Tuusulanjärven kansallismaisemasta.
Koulujen päättyminen ja kirkkovene. Sanaparista tulee ensimmäisenä mieleen pulpettiin kaiverrettu kuvaelma. HIFK:n miesten jalkapallojoukkueessa ei ole monta koululaista, mutta kirkkovene tuli tutuksi lauantaina.

Päävalmentaja Jani Honkavaara vei nimittäin joukkonsa Tuusulanjärven kauniisiin maisemiin. Pelaajien lisäksi mukaan lähtivät perheet.

– Olin ollut aikaisemmin opettajien kanssa Gustavelundin kylpylähotellissa, jossa salibandystä tuttu Jussi Jäntti järjestää hienosti ohjelmaa, Honkavaara kertoi.

Pelaajat pääsivät soutamaan kirkkoveneellä, kuten oheisesta Honkavaaran Twitter-tilillä julkaistusta kuvasta käy ilmi. Osa HIFK-väestä seurasi soutamista moottorilla kulkeneesta paatista.

Jos Honkavaaran kuva ei näy selaimessasi, katso se tästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pelaajat nauttivat tapahtumasta täysin rinnoin. Suurin osa ei tuntenut lainkaan Tuusulanjärven alueen historiaa eikä merkittävyyttä suomalaisessa kulttuurihistoriassa, Honkavaara kertoo.

Jalkapalloa Kellokoskella

Soudun jälkeen porukka nautti lounaan, jonka jälkeen oli ohjelmassa jalkapalloa. HIFK oli kutsuttu vieraaksi Kellokosken Alun 90-vuotisjuhlaotteluun.

– Kellokoskella asuu valmentaja Tuomo Kivimäki, jonka tunnen niiltä ajoilta, kun pelasimme Kakkosessa hänen valmentamaansa Järvenpään Palloseuraa vastaan. Hän kertoi keväällä Alun juhlavuodesta ja tiedusteli meidän halukkuuttamme tulla pelaamaan.

Sopiva rako löytyi maaottelutauolta, joten Honkavaara lupasi Tähtirintojen saapuvan juhlaotteluun. Männistön kentällä nähtiinkin runsaasti väkeä, joita villitsi kuuluttajana toiminut kansanedustaja Antti Kaikkonen. Ikämiessarjoista tuttu kankeahko hyökkääjä toimii myös Kellokosken Alun puheenjohtajana.

Ottelu alkoi yllättävästi IV divisioonassa pelaavan Alun siirryttyä 1–0-johtoon. Johto säilyi jonkin aikaa, kunnes parhaalla joukkueellaan aloittanut HIFK kuittasi osuman. Sen jälkeen stadilaiset menivät menojaan ottelun päättyessä lopulta lukemiin 1–14. Loppuvaiheessa pääsivät kentälle myös ottelua koko viikon kuumeisesti odottaneet apuvalmentajat Mikko Eskelinen ja Jari Hyttinen.

HIFK ei voittanut toukokuussa yhtään ottelua, joten voitto maistui makealta.

– Pääsimme hetkesi irtautumaan Sonera-stadion vakioympäristöstä, mikä oli hyvää vaihtelua arkeen, Honkavaara sanoi.

Seuraavan kerran punapaidat nähdään tositoimissa torstaina, jolloin Töölöön saapuu vieraaksi vantaalainen PK-35.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    7. 7

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    8. 8

      Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    7. 7

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    8. 8

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    9. 9

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    4. 4

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    8. 8

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. Näytä lisää