Hilma

Veikkausliiga

Veikkausliigassa debytoinut HIFK:n pelaaja kulkee isänsä jalanjälkiä – ”Faijalta on tullut vinkkejä pikkupojasta asti”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Isä Rami Rantanen pelasi pääsarjatasolla yli 300 ottelua.
HIFK:n Daniel Rantanen, 17, pelasi PS Kemiä vastaan debyyttiottelunsa Veikkausliigassa. Tilille tuli heti täysi 90-minuuttinen laiturina. Rantanen on PK-35:n kasvatti ja hän pelasi PK-35 Vantaan riveissä ennen siirtymistään täksi kaudeksi HIFK:hon.

Tasatulos harmitti pelin jälkeen, mutta Rantanen oli tyytyväinen siihen, että ensimmäinen peli Veikkausliigassa oli ohi.

– Helpottunut ja hyvä fiilis siitä, että sain nyt debyytin alta pois. Voitto olisi pitänyt raapia kotikentältä, Rantanen sanoi.

Rantanen esiintyi edukseen liigadebyytissään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pääsin ihan hyvin palloille ja olin pelissä mukana. Enemmän pitää jatkossa saada palloa hyökkäyskolmanneksella ja päästä sitä kautta haastamaan ja laukomaan, Rantanen tuumi.

HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara näki, että Rantanen pelasi tasapainoisen debyyttiottelun, mutta paukkuja jäi vielä.

– Rantasella on hyvä laukaus ja sitä olisi pitänyt pystyä käyttämään. Sellaista selkeää vaarallisuutta toivon vielä Danielilta enemmän, Honkavaara sanoi.

HIFK joutui läpi ottelun hyökkäämään Kemin järjestäytynyttä puolustuslinjaa vastaan. Rantanen haki palloja melko syvältäkin ja usein pallo pelattiin Rantaselle niin, että hän oli selkä kohti vastustajan maalia.

– ”Danista” näkee, että hän on keskustan pelaaja. Hänen pitäisi pystyä saamaan palloa hieman ylempänä ja olemaan sitä kautta vaarallinen, Honkavaara sanoi.

– Siinä piti olla tosi tarkkana, kun sai pallon jalkaan ja oli selkä kohti maalia. Kemi lähti todella nopeasti vastaan, jos menetti pallon, Rantanen sanoi.

Rantasen isä Rami Rantanen debytoi pääsarjatasolla vuonna 1987 HJK:n paidassa. Isä Rantanen ehti pelata yhteensä 322 liigaottelua. Nuorempi Rantanen on ollut pienestä pitäen hyvässä jalkapallo-opissa.

– Hän on opettanut minua pienestä pojasta lähtien. Paljon on tullut vinkkejä sieltä suunnalta. Ennen ottelua faija antoi tsempit peliin, Rantanen kertoi.

Nuoremmalla Rantasella on melkoinen matka isänsä ottelulukemiin, mutta ensiaskeleet on nyt otettu. Tämän kauden tavoite on Rantasella kirkkaana mielessä.

– Haluan tehdä maalin kotikentällä ja päästä tuulettamaan Stadin Kingien (HIFK:n kannattajaryhmä) eteen, Rantanen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    7. 7

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    8. 8

      Radiojuontaja Tuija Pehkosen ruokakauppareissu meni överiksi – joutui tilaamaan taksin

    9. 9

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    10. 10

      Jani Wickholm kauppaa rakasta kitaraansa huutokauppakeisarille – Akilta tyly tuomio: "Ei mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    8. 8

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    9. 9

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    4. 4

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. Näytä lisää