HJK ja SJK, vastakkainasettelun aika on nyt!

Julkaistu:

Kommentti
HJK ja SJK ovat vielä liian kilttejä toisilleen, jotta Veikkausliigan kärkikamppailu nousisi suuren yleisön odottamaksi klassikoksi, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin.
Glasgow Celticin ja Rangersin kohtaamisessa katolisten ja protestanttien välienselvittelyä jatketaan kentän puolella. Kiistoissa mennään joskus liiankin pitkälle.

Real Madridin ja FC Barcelonan kilvoittelu on yhä jossain määrin Espanjan sisäpolitiikan jatke. Toki El Clásicon merkitystä myös romantisoidaan tarinalla siitä, miten Francon diktatuurilla alistettiin aikanaan Kataloniaa.

Ei tarinoista haittaakaan ole. Tarinoita, jopa vastakkainasettelua kaivattaisiin Suomenkin jalkapalloon enemmän. Ne lisäävät yleistä kiinnostavuutta, vaikka kuinka toivoisi jalkapallon kantavan pelkkänä pelinä.

Kaukaisen historian lisäksi jalkapallo-otteluita sähköistävät myös lähihistoria. Rajun taklauksen muistaminen edelliseltä kaudelta. Uhoava lausunto ottelun alla. Valmentajien henkinen sodankäynti. Pelaajien kaappaaminen kilpailijaseuralta.

 

Pari poikkipuolista sanaa ei olisi pahitteeksi. Sytykkeeksi.

HJK:lla ja SJK:lla on toistaiseksi vielä hyvin lyhyt yhteinen historia eikä luontaisia ristiriitoja, joista rakentaisi tarinaa.

Samalla ne ovat olleet liian kilttejä toisilleen. Missä on intohimo ja räiske kauden toistaiseksi tärkeimmän kotimaisen jalkapallo-ottelun alla?

En tarkoita, että kenenkään pitäisi lietsoa vihaa, mutta ei vastustajaan kannata suhtautua välinpitämättömästi. Sillä tavalla ei synny kiinnostavia näytelmiä.

Missä show?

Viime kaudella mestaruuden voittaneella SJK:lla on mahdollisuus nousta pitkäaikaiseksi HJK:n kiusankappaleeksi.

Puheet ovat tietysti vain puheita ja asiat ratkotaan lopulta kentän puolella, mutta kerrankin pohjalainen uho olisi edes show-mielessä paikallaan.

Kaipaisin jopa nyrkkeilyotteluja edeltävää muhammadalimaista sanansäilää, mutta se lienee liikaa toivottu.

HJK:n ja SJK:n välisellä kamppailulla olisi aineksia nousta suuremmaksi kuin pelkäksi mestaruustaiston kannalta tärkeäksi peliksi.


SJK:n valmentaja Simo Valakari on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka teki komean kansainvälisen uran, mutta ei koskaan kelvannut HJK:lle.

– En ollut HJK:n mielestä tarpeeksi hyvä. Mitään katkeruutta tai revanssihenkeä ei seuraa kohtaan silti ole. HJK on stadilainen seura, josta diggaan todella paljon. Pienenä haaveeni oli päästä sinne pelaamaan, Valakari kertoi Urheilusanomien haastattelussa.

Nuorten maajoukkuepelaajalle Matti Klingalle ilmoitettiin kauden alussa tylysti, että hän saa etsiä uutta seuraa. SJK:lle Klinga kelpasi.

Hylkiöasemastaan huolimatta hänkään ei uhoa. Sen sijaan Klinga kertoo valmistautuvansa illan HJK-otteluun kuin mihin tahansa peliin. Sitä on mahdoton uskoa.


Mehmet Hetemaj on HJK:n kasvatti, joka ei koskaan oikein saanut kunnon tilaisuutta Klubissa. Pari poikkipuolista sanaa ei olisi pahitteeksi. Sytykkeeksi.

SJK:n puheenjohtajana seuran ennätysajassa valtakunnan huipulle nostanut Raimo Sarajärvi nyt ainakin voisi vähän uhota. Varaa olisi. Ja taustaa HJK:n hallituksesta.

Pullistelu lisää kiinnostavuutta

Seurat välttelevät kuitenkin toisistaan puhumista kuin ruttoa. Se on huonoa markkinointia.

Valakari ja Mika Lehkosuo ovat Suomen suurimmat valmentajakyvyt ja jossain mielessä kilpailuasemassa keskenään, mutta heiltäkään ei saa monta sanaa puserrettua toisistaan.

Lehkosuo pyysi aikanaan Valakaria mukaan Hongan toimintaan. Tuolloin Valakari antoi pakit. Nykyään tuntuu siltä kuin he olisivat näkymättömiä toisilleen.

Vastakkainasettelua ei kannata pelätä. Sellainen terästää omaakin toimintaa.

Pientä nokittelua oli sentään talvella ilmassa, kun joukkueet hankkivat vuoroviikoin toinen toistaan kovempia vahvistuksia riveihinsä. Pullistelu on ollut silti hyvin vähäeleistä ja sanatonta.


Kiihkeitä kilpailuasetelmia voi syntyä nopeastikin. Arsenalilla ja Manchester Unitedilla ei ollut erityistä suhdetta keskenään, kunnes niiden kamppailuista muodostui 2000-luvun taitteessa klassikkoja, joita kaikki odottivat.

Se, että vuosikymmenen aikana (1996–2004) jompikumpi voitti aina valioliigamestaruuden, oli pääsyy odotettuihin näytelmiin, mutta seurat, niiden pelaajat ja valmentajat osasivat aina ottaa kaiken myös pelejä ympäröivästä ajasta irti.

Ja loppujen lopuksi kiistelyn keskipisteeksi nousseet Roy Keane ja Patrick Vieira kunnioittivat kuitenkin syvällä sisimmissään toisiaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt