Visa

Veikkausliiga

Pikkuhuuhkajien ykkösvahti haluaa siirtyä tässä kuussa ulkomaille – ”Kyllä sieltä jotain tulee”

Julkaistu:

Veikkausliiga
Suomen nuorten maajoukkueen ykkösmaalivahti Otso Virtanen etsii seuraa kotimaan ulkopuolelta.
Otso Virtanen, 21, haluaa pois Suomen kentiltä. Kolme viime kautta IFK Mariehamnissa torjunut maalivahti on hakenut aktiivisesti pelipaikkaa Saksasta. Hän oli marraskuussa näytillä Bundesliigan Werder Bremenissä ja tammikuun alussa kaksi sarjatasoa alempana Chemnitzerissä.

Virtanen harjoitteli Chemnitzerin kanssa tammikuun alkupuolella neljästi, jonka jälkeen hänen oli määrä lähteä seuran kanssa leirille Turkkiin. 195-senttinen torjuja päätti agenttinsa kanssa jättää kuitenkin leirin viime hetkellä väliin.

– Katsoimme parhaaksi, että en lähde sinne. Se ei ollut minua varten, Virtanen kertoi.

– Olin vähän aikaa Saksassa ja näin vähän joukkuetta. Sitten tehtiin valinta, ettei lähdetä.

TPS:n ja Turun Kisa-Veikkojen kasvatin Virtasen mielestä harjoitukset Chemnitzerissä sujuivat hyvin. Siirtomahdollisuus seuraan ei ole vielä kuivunut kokonaan kasaan, mutta sauma sopimuksen syntymiselle on pieni.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ei voi sanoa minkään olevan poissuljettu vaihtoehto, mutta ei se ainakaan todennäköisin ole, hän sanoi.

Veikkausliigassa syksyllä 2011 debytoinut Virtanen ei ole kuullut mitään Werder Bremenistä, jossa hän oli testattavana neljän päivän ajan pian liigakauden päättymisen jälkeen. Hän harjoitteli pääasiassa seuran U23-joukkueen riveissä, mutta pääsi tutustumaan myös edustuksen treeneihin.

Virtanen kertoi testijakson jälkeen Urheilusanomille, että Bremenissä oltiin tyytyväisiä hänen esityksiinsä. Siirto saksalaisjätin riveihin jäänee tällä erää vain haaveeksi.

– Siellä on hyvät veskarit ja mitä olen kuullut, niin heillä riittää nyt paljon muuta murehdittavaa. Pelaajia täytyy hankkia, Virtanen kertoi.

Tammikuu lähestyy jo puoliväliä, eikä Virtasella ole vielä seuraa. Viime kaudella kypsiä otteita Veikkausliigassa esittänyt nuorukainen on kuitenkin luottavainen, että työnantaja löytyy ulkomailta siirtoikkunan aikana.

– Agentti Tuomas Talvitie tekee paljon hommia ja on yhteydessä eri suuntiin. Kyllä sieltä jotain tulee jossain vaiheessa, Virtanen sanoi luottavaisena.

Jatko Veikkausliigassakaan ei ole mahdottomuus. Virtanen tuskin jatkaa IFK Mariehamnissa, mutta muissa liigaseuroissa saattaisi olla maalivahdin paikka auki, jos portti ulkomaille ei aukea. Muun muassa FC Inter tarvitsee varavaihtoehdon loukkaantumisherkälle maalivahdilleen Jukka Lehtovaaralle.

Houkuttelisiko paluu kotikaupunkiisi Turkuun? Interissä saattaisi olla tarvetta maalivahdille.

– En ole jutellut sinne suuntaan mitään. Nyt olemme katsoneet, mitä ulkomailla voisi olla tarjottavaa, Virtanen vastasi.

Virtanen harjoittelee tällä hetkellä Ykkösen kauteen valmistautuvan TPS:n kanssa. Virtanen soitti ennen joulua kasvattajaseuransa nykyiselle päävalmentajalle Mika Laurikaiselle ja kysyi, voiko liittyä Tepsin maalivahtitalliin pitääkseen harjoitustuntumaa yllä. Harjoittelu Turussa jatkuu, kunnes sopimuskuviot selkenevät.

66 Veikkausliigan ottelua TPS:ssä ja IFK Mariehamnissa pelannut Virtanen nousi viime vuonna Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen selkeäksi ykkösmaalivahdiksi. Hän torjui Pikkuhuuhkajien syksyn ja loppuvuoden aikana pelatuissa viidessä EM-karsintapelissä kolme nollapeliä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. 6

      Iso käänne Suomen säässä: Lämpötiloissa tapahtuu dramaattinen muutos viikon puolivälissä – ero jopa 15–20 astetta

    7. 7

      Oletko luullut, että ohjelmien sulkeminen pidentää puhelimen akkukestoa? Asia on juuri päinvastoin

    8. 8

      Videot: Sebastian Ahon tilanteesta lisätietoja – Vegas nousi NHL:n kärkijoukkueeksi

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      Aftonbladet: Ruotsissa syttyi täysi susisota, metsästäjät ja aktivistit ilmiriidassa – ”Raja on ylitetty”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    3. 3

      Heath Ledgerin kuolemasta 10 vuotta: Näin kaikki tapahtui tammikuussa 2008 – hierojaa odotti makuuhuoneessa hirvittävä näky

    4. 4

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. Näytä lisää