Visa

Veikkausliiga

Shefki Kuqi houkutteli veljensä takaisin Veikkausliigaan

Julkaistu:

Veikkausliiga
Pitkään ulkomailla pelannut hyökkääjä Njazi Kuqi on liittymässä Veikkausliigaan ensi kaudeksi nousseen PK-35 Vantaan riveihin.
Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussut PK-35 Vantaa on saamassa kovan vahvistuksen. Seuran päävalmentajan Shefki Kuqin pikkuveli Njazi on lähellä siirtoa seuraan.

– Todennäköisesti ”Nasse” tulee mukaan. Luulisin hänen olevan tälle tasolle aika kova pelaaja, toisen kautensa PK-35 Vantaan päävalmentajana aloittava Shefki Kuqi kertoi.

32-vuotias Njazi Kuqi on pelannut edellisen virallisen ottelunsa viime toukokuussa. Hän siirtyi vuosi sitten tammikuussa Kreikan kakkostason Olympiakos Volosista Saksan kolmosbundesliigan SGS Grosspachiin, mutta peliaikaa ei germaaniseuran riveissä juuri tullut. 193-senttinen kärkimies pelasi kahdeksassa ottelussa vajaat 200 minuuttia.

Aikuisurallaan Njazi Kuqi on pelannut muun muassa Kreikassa, Italiassa, Skotlannissa ja Englannissa. Edellisen kerran hän pelasi Suomessa kaudella 2011 ja iski silloin TPS:ssä kahdeksan liigamaalia 21 ottelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomen A-maajoukkueessa Njazi Kuqi on esiintynyt 12 kertaa ja tehnyt 5 maalia.

Shefki Kuqin mukaan hänen veljensä ei palaa Suomeen jäähdyttelemään. Hyvä liigakausi voisi poikia Njazille uuden mahdollisuuden ulkomailla.

– Hän on semmoinen kaveri, ettei halua mennä ihan minne tahansa. Pitää olla sellainen paikka mikä kiinnostaa, Shefki Kuqi selitti.

PK-35 Vantaan omistajiinkin kuuluvan Kuqin mukaan Njazi liittyy vantaalaisseuran harjoitusrinkiin piakkoin, kunhan siirrolle saadaan varmistus. Hän kaavailee pikkuveljestään hyökkäysvoimaisen joukkueen tehohyökkääjää.

Kuqien määrä vielä auki

Nähtäväksi jää, montako Kuqia pelaa PK-35:n paidassa ensi kaudella. Viime sesongilla joukkuetta edustivat myös Shefkin ja Njazin pikkuveli Albert Kuqi, 23, sekä heidän serkkunsa Daut Kuqi, 25.

Albertin ja Dautin jatko PK-35:ssä on epävarmaa. Albert on parhaillaan Suomen sopimuksettomien pelaajien maajoukkueen mukana Oslon turnauksessa, jossa Suomi kohtaa vielä loppuviikon aikana Norjan ja Irlannin. Avausottelu Ruotsia vastaan Göteborgissa päättyi maanantai-iltana Suomen 3–2-voittoon. 15 liigapeliä Hakassa ja FC Hongassa pelannut Albert vastasi yhdestä osumasta.

– He eivät saaneet hirveästi minuutteja viime kaudella. On tärkeää, että he pääsevät pelaamaan. Kilpailu on entistä kovempaa tänä vuonna, Shefki Kuqi sanoo ja jatkaa.

– Heille pitää olla rehellisiä. Heidän täytyy mennä sinne, missä he oikeasti pääsevät pelaamaan, hän tokaisee ja muistuttaa, että molempien jatko on kuitenkin mahdollista.

Mitä haluat sanoa niille ihmisille jotka ajattelevat, että kaikki Kuqit saavat sopimuksen PK-35 Vantaaseen, olivat heidän pelitaitonsa millä tasolla tahansa?

– Ei se niin mene. Voin sanoa suoraan, etten halua auttaa ketään muuta niin paljon kuin veljeäni, mutta se pitää ansaita. Viime vuonna hän (Albert) oli mukana, ja ehkä hän olisi voinut pelata vähän enemmän, mutta kilpailu oli kovaa ja hän joutui välillä kärsimään. Oli kyseessä sitten veljeni tai kuka tahansa, niin kukaan ei tule joukkueeseeni, jos ei ansaitse sitä, Shefki Kuqi vastaa.

Viime kaudella PK-35 Vantaalla ei ollut farmijoukkuetta, minkä takia vaihtopenkillä suurimman osan peleistä viettäneet pelaajat eivät saaneet pidettyä pelituntumaa yllä. Kuqi haluaisi PK-35 Vantaalle ensi kaudeksi vähintään Ykköstä pelaavan reservijoukkueen, jossa vähälle peliajalle liigassa jäävät miehet saisivat vastuuta.

– Sellaista ei ole vielä, mutta kyllä meidän pitäisi se saada.

PK-35 Vantaa aloittaa liigacupin ottelunsa perjantaina 22. tammikuuta vierasottelulla FC Interiä vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Leijonien olympiajoukkue julkaistaan

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    5. 5

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    6. 6

      85-vuotias nainen ryöstettiin röyhkeästi Helsingissä: Mies tunkeutui teräaseella uhaten asuntoon – epäilty jäi kiinni Oulussa

    7. 7

      Edmonton Oilers palkkasi Jesse Puljujärvelle englanninopettajan

    8. 8

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    9. 9

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    10. 10

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    9. 9

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    2. 2

      Suora lähetys ISTV:ssä juuri nyt: Leijonien olympiajoukkue julkaistaan

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Jari katosi jäljettömiin vuonna 2005 – kaksi vangittu epäiltynä taposta

    5. 5

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    6. Näytä lisää