Ilmari, Ilmo

Veikkausliiga

Video: Poliisi ja jalkapallofanit ottivat yhteen Helsingissä – näin poliisi perustelee voimankäyttöään

Julkaistu:

FC Lahden kannattajat ihmettelevät poliisin toimia eilisen HJK-ottelun jälkeen.
HJK voitti FC Lahden eilen keskiviikkona tapahtumarikkaassa ottelussa 1-0 ja tapahtumia riitti myös pelikentän ulkopuolella.

Eräs Lahden kannattaja oli tuonut otteluun mukaansa savupommin, jonka hän myös sytytti pelin aikana. Tätä poliisi ei hyväksynyt, vaan otti miehen kiinni ottelun jälkeen sakottamista varten.

Pelin jälkeen poliisi ohjeisti lahtelaisfaneja ajamaan ryhmän bussin Käpylän Alepan luokse, josta savun sytyttäjä oli tarkoitus saada poliisin hoteista fanibussin kyytiin ja kotimatkalle.

Käpylässä FC Lahden faneja odotti iso joukko poliiseja.

– Aika outoa meininkiä. Jos olisimme saaneet savun sytyttäneen kaverin kyytiin jo stadionilla, olisimme ajaneet pysähtymättä Lahteen ja tältä kaikelta olisi vältytty, yksi mukana olleista faneista kertoo Ilta-Sanomille.

Käpylässä alkoi nokkapokka poliisien ja futisfanien kesken.

– Siinä yksi meidän kavereista pääsi verbaalisesti poliisin ihon alle. Yksi poliiseista hermostui ja otti pampunkin esiin. Hän meni kuitenkin autoon rauhoittumaan. Mutta se meidän touhu oli sellaista hyväntuulista meininkiä, fani kertaa tapahtumia.

Alun perin häsäkän aiheuttanut fani saatiin lopulta bussiin ja suurin osa auton ulkopuolella tupakalla olleista faneistakin teki lähtöä.

– Olimme jo siirtymässä bussiin, kun poliisi antoi meille 10 sekuntia aikaa mennä sisään autoon. Kaikki eivät edes kuulleet kehotusta, koska porukka lauloi. Yhdeltä fanilta murtui kylkiluu ja poliisi otti kolme meidän porukasta kiinni.

FC Lahden kannattajat julkaisivat tilanteesta videon YouTubessa. Videolla näkyy, kuinka poliisit käyttävät voimakeinoja työntäessään faneja bussiin sisälle. Ilta-Sanomien julkaisema video on lyhyempi kuin alkuperäinen YouTubeen ladattu versio.

Fanien matka jatkui lopulta Lahteen, mutta perille ei päästy vieläkään kertaheitolla.

– Järvenpäässä poliisi pysäytti meidät ja vaati meitä luovuttamaan poliisia uhkailleen fanin. Lopulta he pidättivät kaksi kaveria.

Helsingin poliisista kerrotaan Ilta-Sanomille, että pientä kiivastelua poliisien ja jalkapallofanien kesken on esiintynyt.

– Fanit ovat niskoitelleet poliisia kohtaan ja pari kaveria on viety yöksi koppiin. Poliisi pyysi faneja siirtymään sisään bussiin, mutta se tuntui kestävän. Sitten tehtiin tällainen ratkaisu, poliisista kommentoidaan.

Poliisin mukaan paikalla olisi ollut myös HJK:n kannattajia ja käskyttämällä lahtelaiset bussiin pyrittiin välttämään fanien mahdollinen yhteenotto.

Lahtelaiset jalkapallokannattajat ovat eri mieltä.

– Ei siellä ollut Klubin faneja missään. Ennen ottelua jotkut Klubin kannattajat yrittivät lietsoa vihanpitoa, mutta meillä ei ole koskaan kiinnostusta tappeluun, lahtelaiskannattaja toteaa.

Jalkapallojoukkue FC Lahden tiedottaja Miko Heikkinen toteaa videolle tallentuneesta tapahtumasta, että molemmilla osapuolilla oli oma roolinsa tapahtumien kulussa.

– Katsoin videon. Poliisi antaa kannattajille 10 sekuntia aikaa mennä bussiin, mutta käyttää voimakeinoja jo ennen määräaikaa. Meidänkin faneillamme olisi peiliin katsomisen paikka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    3. 3

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. 6

      Video: Venäjän strategiset Tu-160 -pommittajat lähestyivät Britannian ilmatilaa – Typhoonit ilmaan Skotlannista

    7. 7

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    8. 8

      Enrique Iglesias ja Anna Kurnikova julkaisivat ensimmäiset kuvat kaksosistaan – hellyttävät pienokaiset hurmaavat

    9. 9

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    10. 10

      Trumpin terveystarkastuksen tuloksista kerrotaan lisää – ISTV:n suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 22:30

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    2. 2

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    3. 3

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    6. Näytä lisää