Kauno, Kasperi

Veikkausliiga

Rafael ratkaisi Rovaniemellä lisäajalla

Julkaistu:

Veikkausliiga
FC Lahden Rafaelin komea laukaus noin 20 metristä kotijoukkue RoPSin maalin yläkulmaan takasi vieraille 2–1-voiton erotuomarin antamalla yliajalla.
Maalin pohjustivat laidalta väkevän nousun tehnyt Jussi Länsitalo sekä hänen syöttönsä jalkojensa välistä Rafaelille päästänyt Henri Toivomäki.

Reilu viisi minuuttia aikaisemmin kentällä juhli RoPS Olli Pöyliön 1–1-tasoitusmaalia. Uransa ensimmäisen liigamaalin tehnyt Pöyliö iski osumansa maalivahti Henrik Moisanderin puolittain torjumasta Aleksadr Kokon laukauksesta.

Ottelun avausmaalista vastasi rangaistuspotkussa onnistunut Leandro Alves.

Pelikieltojen ja loukkaantumisten vaivaama RoPS:n riveistä varoitustilinsä täyttivät Kokko ja toppari Abdou Jammeh. Eli kaksi perättäistä tappiota kärsineellä RoPS:lla on etsikkoajat, kun lisäksi uuden kärkimiehen pelilupa-asiat ovat auki.

– Melkoinen tunnevyöry kävi lopussa. Rafael on aikamoinen supervaihtomies. Vastaava temppu ei kovin monelta onnistu, ihasteli Lahden luotsi Toni Korkeakunnas.

– Pallollinen pelimme oli vaatimatonta. Toisaalta olemme usein pelanneet samppanjafutista, mutta jääneet pistettä. Parempi näin, että voitetaan, Korkeakunnas pyöritteli.

RoPS–FC Lahti 1–2 (0–0)

62. Matheus Leandro Alves (rp) 0–1, 86. Olli Pöyliö 1–1, 90+2. Rafael Vieira 1–2.

Erotuomari: Miikka Lähdesmäki.

Yleisöä: 2461.

Kokoonpanot:

RoPS: Ricardo Schuck Friedrich, Jarkko Lahdenmäki, Antti Okkonen, Juha Pirinen, Mika Mäkitalo, Tomas Hradecky (85. Olli Pöyliö), Aleksandr Kokko (var), Ville Saxman, Simo Roiha (68. Michael Ibiyomi), Tommi Haanpää, Abdou Jammeh (var).

FC Lahti: Henrik Moisander, Mikko Hauhia, Pyry Kärkkäinen, Drilon Shala (89. Aleksi Ristola), Markus Joenmäki, Aristote Mboma (66 Jussi Länsitalo (var)), Henri Toivomäki, Aleksi Paananen, Hassan Sesay, Matheus Leandro Alves (83. Rafael Vieira), Petri Pasanen (var).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. 6

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    7. 7

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    8. 8

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. Näytä lisää