Illalla täysi Veikkausliigakierros – lue ennakot täältä! - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Illalla täysi Veikkausliigakierros – lue ennakot täältä!

Kotimainen pääsarja jatkuu juhannustauon jälkeen täydellä kuuden ottelun kierroksella.

Mika Ojalalla on reilusti maalintekovastuuta, kun Vahid Hambo on loukkaantuneena.­

22.6.2015 10:56

FC Inter–HIFK – turkulaiset janoavat uusintaa

Inter pyrkii maanantaina kuittaamaan viimekertaisen tappionsa helsinkiläisjoukkueelle.

Asetelma: Inter palasi voittokantaan viime keskiviikkona pitkän tauon jälkeen. Se oli ehtinyt pelata jo viisi voitotonta ottelua ennen kuin KTP kaatui Turussa maalein 3-0.

Voitosta turkulaiset saavat kiittää ennen kaikkea kahdesti osunutta laituriaan Mika Ojalaa, joka olisi tosin paremmalla tuurilla ja viimeistelyllä voinut kasvattaa illan maalisaldoaan. Ojalan rooli maalinteossa on entistä tärkeämpi nyt, kun Vahid Hambon takareisivamma tiettävästi uusiutui.

HIFK on pelannut kaksi peräkkäistä tasapeliä, ensin Jaron ja sitten hirmuvireisen RoPSin kanssa. Varsinkin rovaniemeläisiä vastaan saalistettu piste oli hieno osoitus siitä, että nousijajoukkue pystyy pistämään kampoihin parhaimmillaan mille tahansa liigajoukkueelle.

Joukkueiden viimeisimmässä kohtaamisessa HIFK kukisti Interin kotonaan 2-1. Silloin hyökkäämään nousseen keskuspuolustajan, Pauli Kuusijärven viime hetken osuma varmisti tähtirinnoille täyden pistepotin.

Nyt Interillä on kalavelkoja maksettavana stadilaisille. Sen peli ei ole sujunut viime aikoina kuin tanssi, vaan se on kärsinyt ajoittain tehottomuudesta hyökkäyspäässä. Viime ottelussa se kuitenkin näytti, että parhaimmillaan sen hyökkäyskalusto riittää pitkälle ilman talvesta asti maaleja pyssyttänyttä Hamboakin.

Poissaolijat: Interiltä sivussa Jukka Lehtovaara (reisi), Kalle Kauppi (polvi), Oskari Qvick (polvi) ja Vahid Hambo (takareisi). HIFK:lta sivussa Tuomas Mustonen (takareisi). Tuomas Ahon pelaaminen epävarmaa.

Oletetut avauskokoonpanot

FC Inter (4-2-3-1): Bahne – Kanakoudis, Hämäläinen, Matoukou, Aho – Nyman, Onovo – Ojala, Gnabouyou, Lehtonen – Njoku.

HIFK (4-4-2): Eriksson – Hänninen, Sinisalo, Kuusijärvi, Vesala – Korhonen, Halme, Lassas, Peltonen – Salmikivi, Sihvola.

Kommentti: "Inter makaa aika alhaalla. Meidän pitää liikkua maanantaina yhtä hyvin kuin RoPSia vastaan. Maalintekopaikkoja meidän täytyy pystyä luomaan vähän tehokkaammin. Pyörimme oikeilla paikoilla, mutta vielä puuttuu viimeinen silaus, että olemme kunnon paikoilla. Puolustuksemme toimii hyvin. Jos pelaamme yhtä hyvin kuin tiistaina, saamme kolme pistettä Turusta.” Fredrik Lassas, HIFK.

Seuraa häntä: Interin Guy Gnabouyou on osunut tällä kaudella viidesti. Ranskalaishyökkääjä on parhaimmillaan vastustajan maalin edustalla, mistä hän voi iskeä yllättäen ja nopeasti.

Tätä ennen: Edellisessä sarjapelissä HIFK voitti Interin kotonaan 2–1. Joukkueet kohtasivat kahdesti myös liigacupissa talvella. Avauskohtaamisen Inter voitti 3–2, toisessa tapaamisessa HIFK nöyryytti turkulaisia Talin jalkapallohallissa peräti 6–0. Huhtikuussa pelattu Suomen cupin puolivälieräottelu päättyi Interin 2–0-vierasvoittoon.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Veritas-stadion, Turku.

KTP–KuPS – vihdoin maali, kotkalaiset?

Viime peleissä maalintekovaikeuksista kärsinyt KTP kohtaa hyvän ottelun viime viikolla Maarianhaminassa pelanneen KuPSin.

Asetelma: Neljä ottelua, joissa ei yhtään tehtyä maalia. KTP:n tilanne vaikuttaa vaikealta, sillä se kärsii pahasta maalinteko-ongelmasta. Juho Lehtonen ja Niko Ikävalko eivät ole onnistuneet yksinäisinä kärkinä. Toinen pelaajista on yleensä ollut avauskokoonpanossa, toinen on tullut sisään toisen jakson aikana. Päävalmentaja Sami Ristilä kaipaa kokoonpanoon päävammasta edelleen kärsivää Samuli Kaivonurmea, joka toisi väriä ylimmän kolmanneksen pelaamiseen.

Kotkalaisten puolustuspään viimeaikaisissa otteissa ei ole juuri kehumista. Kolmessa viime pelissä omiin on mennyt yhdeksän osumaa, joista ainuttakaan on vaikea pistää Jere Pyhärannan piikkiin.

KuPS otti keskiviikkona hienon 3–2-vierasvoiton IFK Mariehamnista. Kuopiolaisten maalivahti Tomi Maanoja päivitti ottelun jälkeen sosiaalisessa mediassa, ettei muista koska olisi lähtenyt saarelta tuliaisena täydet kolme pistettä. Saavutus oli hieno koko KuPSin joukkueelle, sillä se oli ottanut saarelta vierasvoiton sarjapelissä edellisen kerran vuonna 2010.

Ennen keskiviikkoa voitiin sanoa, että KuPSilla on KTP:n tavoin paha maalinteko-ongelma. Se oli tehnyt 11 ottelussa vain seitsemän maalia.

Viime pelissä KuPSin hyökkäyspään tilanteita rakensi hyvillä pudotuksilla Irakli Sirbiladze, joka on parhaimmillaan juuri target-hyökkääjänä, joka suojaa palloa ja jakaa pelivälinettä alaspäin. IFK:ta vastaan ”Sirbi” alusti kaksi maalia siten, että tämä pudotti pallon viereensä tai taakseen, josta joukkuetoveri pääsi laukaisutilanteeseen. Marko Rajamäki on ilmeisesti onnistunut ohjeistamaan ykköshyökkääjäänsä siitä, ettei tämä voi ainoastaan ottaa palloa haltuun ja yrittää itse käännöstä kohti maalia. Sirbiladze on kääntymisissään liian hidas.

Irakli Sirbiladze (oik.) on vähentänyt kääntymisiä ja ryhtynyt jakamaan palloa enemmän.­

Sirbiladze joutuu painimaan maanantaina KTP:n isokokoisten toppareiden Jordi Van Gelderenin sekä Nosh A Lodyn kanssa. Kummatkaan eivät ole nopeudella pilattuja, joten pudotukset alaspäin tai viereen saattavat tuottaa oivaakin tulosta.

Poissaolijat: KTP:ltä sivussa Samuli Kaivonurmi (päävamma) sekä Joel Mero. Sasha Anttilaisen, Niko Ikävalkon (kantapää) ja Josh Mulvanyn pelaaminen epävarmaa. KuPSilta sivussa Petteri Pennanen (polvi) ja Juha Hakola.

Oletetut avauskokoonpanot

KTP (4-2-3-1): Pyhäranta – Aspegren, Van Gelderen, A Lody, Salonen – McFaul, Minkenen – Äijälä, Gruborovics, Heimonen – Lehtonen.

KuPS (4-2-3-1): Maanoja – Rannankari, Markic, Diallo, Coulibaly – Sohna, Trafford – Poutiainen, Osvold, Nissilä – Sirbiladze.

Kommentti: ”Kiva päästä takaisin Kotkaan siellä ei ole tullutkaan pelattua vähään aikaan. On mielenkiintoista nähdä myös kotkalaisen yleisön vastaanotto. Saa nähdä, ollaanko ahtaalla ahtaajien kanssa. Kotka on hieman maineensa vanki, he yrittävät kuitenkin pelata futista. Pelit eivät välttämättä heillä ole sujuneet niin hyvin kuin he olisivat toivoneet, mutta kyllä vastaan tulee kilpailukykyinen jengi ja varmasti saadaan paiskia kovasti töitä.” Tomi Maanoja, KuPS.

Seuraa häntä: KuPSin puolustava keskikenttäpelaaja Charles Trafford räjäytti pankin keskiviikkona IFK Mariehamnia vastaan. Kanadalaispeluri iski kuopiolaisten 3–2-voitossa kaksi maalia, jotka olivat tälle kauden kolmas ja neljäs osuma.

Tätä ennen: KuPS voitti kauden avauskohtaamisen 1–0. Sitä ennen pelatuista viidestä sarjapelistä KTP on voittanut vain yhden ja hävinnyt kaksi, kahdesti tulos on tasattu.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Arto Tolsa Areena, Kotka.

RoPS–Ilves – kotiputken jatko haussa

Hyvän alkukauden pelannut RoPS kohtaa maanantaina sarjan häntäpäähän juuttuneen Ilveksen.

Asetelma: Aivan kauden alussa koetun tappioputken jälkeen RoPS ryhdistäytyi hienolla tavalla. Sarjasijoitus on tällä hetkellä toinen heti HJK:n jälkeen. Eroa helsinkiläisiin on seitsemän pistettä, mutta otteluja RoPS on pelannut kaksi vähemmän. Rovaniemeläiset ovat paremmassa asetelmassa mestaruusjahtia ajatellen kuin esimerkiksi Klubin ohella suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuva SJK.

Viime ottelussa RoPS pelasi kauden ensimmäisen tasapelin HIFK:n vieraana lukemin 1–1. Ottelu oli molempien joukkueiden maalivahtien näytöstä, kun sekä Carljohan Eriksson että Rovaniemelle pari kuukautta sitten hankittu brasilialaisvahti Ricardo pitivät lukemat siedettävinä hyvillä otteillaan.

RoPSin vahvuus on ollut ennen kaikkea sen vankka ja varma ote puolustuspäässä. Viime peleissä yksittäisiä nukahduksia ei ole tullut – toisin kuin kauden ensimmäisissä kamppailuissa.

Moni pyörittelee silmiään, kun katsoo Ilveksen viimeisimpien otteluiden tuloksia. Edellistä Jarolle koettua 0–3-tappiota lukuun ottamatta tulokset ovat olleet yllättävän hyviä: ennen Jaro-ottelua kissapaidat kaatoivat Interin 1–0, sitä ennen joukkue pani HJK:n taistelemaan toden teolla pisteistä Sonera-stadionilla, kun Klubi voitti kamppailun nihkein 2–1-lukemin.

Ilveksen ongelmana on ollut, että sen pelin taso ailahtelee liikaa. Myös puolustuspään useat merkkausvirheet ovat kostautuneet, ja lähes kaikki päästetyt osumat ovat syntyneet lähietäisyydeltä.

Ilves luottaa vapaapotkuissa Antti Mäkijärveen.­

Ilveksen pitää pelata vahvuuksillaan, jos se aikoo saada maanantaina pisteitä. Erikoistilanteet – varsinkin Antti Mäkijärven vapaapotkut – nousevat tässä suureen rooliin, sillä hyökkäyspään pelinrakentelu tuottaa usein tamperelaisille ongelmia, eikä vastustajan puolustuslinjaa kyetä murtamaan. Erikoistilanteet ovat helpoin tapa päästä maalisektorille.

RoPS on kotiedun turvin selkeä suosikki. Jos se jatkaa nöyrää työntekoa entiseen malliin, sen voidaan olettaa ottavan jo viides perättäinen kotivoitto.

Poissaolijat: RoPSilta sivussa Tomer Chencinski (olkapää), Jean Fridolin Nganbe Nganbe (polvi) ja Juuso Majava. Ilvekseltä sivussa Henry Ugwunna (polvi) ja Olli Vakkala (kylki). Heikki Ahon pelaaminen epävarmaa.

Oletetut avauskokoonpanot

RoPS (4-2-3-1): Ricardo – Okkonen, Jammeh, Obilor, Saxman – Hradecky, Yaghoubi – Saksela, Mäkitalo, Pirinen – Kokko.

Ilves (4-2-3-1): Hilander – Hynynen, Nieminen, Miettunen, Ojanperä – Juuti, Kujala – Petrescu, Hjelm, Mäkijärvi – Khary.

Kommentti: “Luulen, että jokaisella jengillä on meitä kohtaan hampaankolossa. Olemme aloittaneet kauden hyvin. Maanantaina on taas erilainen peli kuin Helsingissä, olemme kotona vahvoja. Varoituksen sana Ilvekselle: tulemme entistä kovempaa. Alusta on nyt eri kuin Tampereella, mutta isoin juttu on se, että pelaamme kotona. Siellä hallitsemme pelejä ja voitamme pelejä.” Mika Mäkitalo, RoPS.

Seuraa häntä: RoPSin Abdou Jammeh on parantanut otteitaan alkukaudesta. Sarjan käynnistyessä pelaaja huokui epävarmuutta, mutta nyt pelaaminen Faith-Friday Obilorin rinnalla topparin tontilla on näyttänyt luonnistuvan. Gambian maajoukkueen kapteeni palasi viime keskiviikon liigakamppailuun suoraan maajoukkuereissulta, mikä kertoo kovasta luonteesta ja valmiudesta uurastamaan.

Tätä ennen: RoPS voitti liigan avauskohtaamisen 1–0. Rovaniemeläiset voittivat myös tätä edellisen kohtaamisen liigacupissa maaliskuussa 2–1. Myös viime vuoden cupissa RoPS oli parempi lukemin 3–0.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Keskuskenttä, Rovaniemi.

FC Lahti–IFK Mariehamn – luvassa tasonnosto?

FC Lahti ja IFK Mariehamn kohtaavat tällä kaudella jo toistamiseen Lahdessa.

Asetelma: FC Lahti lienee VPS:n jälkeen kauden suurimpia pettymyksiä. Viime kauden pronssijoukkue on sarjassa seitsemäntenä. 13 ottelusta se on kerännyt vaivaiset 15 pistettä, ja voittanut ainoastaan kolmesti.

Viime kierroksella Lahti koki tylyn 0–2-tappion VPS:lle Vaasassa. VPS:n maalivahti Henri Sillanpää oli osasyyllinen vaasalaisten nollapeliin, mutta pelkästään maalivahtipelin piikkiin Lahti ei voi maalittomuutta pistää.

Lahden ongelma ei ole siinä, ettei joukkue pystyisi luomaan maalipaikkoja. Joukkueen viimeistely ei ole riittävän tehokasta. Taktiikassakaan ei näytä olevan rakenteellista ongelmaa, mutta ratkaisujen päättäväisyys ja laatu on riittämätön.

IFK Mariehamn koki keskiviikkona ehkä hieman yllättävän tappion KuPSille. Kuopiolaiset eivät ennen keskiviikkoa olleet onnistuneet iskemään edes kahta osumaa samassa sarjapelissä, mutta silloin maaleja syntyi jopa kolme. Grönvittin maalivahti Walter Viitala totesi ottelun jälkeen, että hän koski palloon käsillään vain kerran, jos pallon hakemista verkosta ei lasketa.

KuPS iski keskiviikkona maalit saamistaan paikoista, nyt Lahden pitäisi noudattaa samaa kaavaa maanantaina.

Poissaolijat: FC Lahdelta Hassan Sesayn, Leandro Mottan, Drilon Shalan ja Pekka Lagerblomin pelaaminen epävarmaa. IFK Mariehamnilta sivussa Aleksei Kangaskolkka (polvi), Petteri Forsell (polvi) ja Duarte Tammilehto (pelikielto). Albin Granlundin ja Tommy Wirtasen pelaaminen epävarmaa.

  Oletetut avauskokoonpanot

FC Lahti (4-2-3-1): Moisander – Toivomäki, Kärkkäinen, Joenmäki, Hauhia – Gela, Paananen – Länsitalo, Lagerblom, Shala – Alves.

IFK Mariehamn (4-4-1-1): Viitala – Friberg da Cruz, Kojola, Lyyski, Mäkinen – Ekhalie, Dafaa, Mantilla, Span – Assis – Orgill.

Kommentti: ”Toivon, että Lahdessa on edessä hieman helpompi matsi. Veikkaan, että KuPS oli vaarallisempi hyökkäyspäässä kuin tuleva vastus. Sieltä on pakko raapia voitto. Lahti tekee helvetisti töitä ja heillä on nopeita pelaajia ylhäällä, jotka iskevät vaarallisesti vastaan.” Walter Viitala, IFK Mariehamn.

Seuraa häntä: IFK Mariehamnin Dever Orgill ampui komeita maaleja alkukaudesta, mutta viime aikoina vire on laantunut. Kolme osumaa kuluvalla kaudella viimeistellyt jamaikalaiskärki pystyy parhaimmillaan viemään vastustajan puolustuslinjaa mennen tullen, jos pääsee käyttämään akrobaattisuuttaan ja nopeuttaan hyödyksi.

Tätä ennen: Lahti on voittanut IFK Mariehamnin kolmesti sen viidessä edellisessä kotipelissä. Edellisen kamppailun saarelaiset voittivat Lahdessa 1–0.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Kisapuisto, Lahti.

HJK-Jaro – haussa kolmas peräkkäinen nollapeli

Sarjajohtaja saa maanantaina vastaansa yhden liigan suurimmista tippujakandidaateista.

Asetelma: Toukokuun alussa pelatussa ottelussa Klubi oli odotetusti pietarsaarelaisia vahvempi lukemin 3–0. Viimeksi vierasjoukkue onnistui pitämään hallitsevan Suomen mestarin nollilla avauspuolikkaan ajan, mutta sitten tasoero alkoi hahmottua toden teolla.

On selvää, että HJK:n pitäisi olla selkeästi Jaroa parempi joukkue materiaalinsa puolesta. Helsinkiläisten ei kannata kuitenkaan nuolaista ennen kun tipahtaa, sillä Klubilla on ollut vaikeuksia kotonaan muun muassa nousijajoukkueiden kanssa. KTP kaatui 1–0, Ilves sen sijaan hiljattain niin ikään niukasti 2–1.

Klubille tärkeimpiä ovat luonnollisesti pisteet. Moni pelaaja on iloinnut siitä, että joukkue on kerryttänyt pistesaldoaan myös huonoilla esityksillä.

Jaro on pitänyt kaksi nollapeliä peräkkäin, eikä kolmannen saavuttaminen ole helppoa. Täydeksi heittopussiksi vierailijoita on turha manata, sillä Alexei Eremenko on kohdannut HJK:n useita kertoja ja tietää, että joukkue on lyötävissä – oikealla pelitavalla.

Jaron keskikentän sydän, kymppipaikalla operoiva Jose Manuel Rivera on hyvänä päivänä erinomainen liigatason pelaaja. Meksikolainen kykenee viimeistelemään itsekin, mutta jakaa usein pelivälinettä paremmin sijoittuneille tovereilleen mahdollisuuden saadessaan.

Jarolla on vajausta sentteriosastolla, kun Denis, David Carlsson ja Jamar Dixon ovat kaikki sivussa maanantain ottelusta. Suuri vastuu jääkin tilanteiden rakentelussa keskikentälle, jolla on täysi päivätyö yrittää ohittaa Klubin vahva puolustus.

 

Poissaolijat: HJK:lta sivussa Nikolai Alho (reisi). Jarolta sivussa Denis, David Carlsson, Mathias Kullström, Jonas Emet ja Jamar Dixon (pelikielto).

Oletetut avauskokoonpanot

HJK (4-2-3-1): Örlund – Sorsa, Heikkinen, Moren, Lampi – Schüller, Moussi – Savage, Tanaka, Zeneli – Havenaar.

Jaro (4-2-3-1): Öst – Reginaldo, Brunell, Vaganov, Sara – Opiyo, Kadio – Paintsil, Rivera, Virtanen – Moore.

Kommentti: “Tuloksellisesti olemme pelanneet hyvin, sillä tappioita on vasta yksi. Pelillisesti pystymme vielä parantamaan, esimerkiksi hyökkäämistä koko joukkueena, alhaalta lähtien.” Valtteri Moren, HJK.

Seuraa häntä: HJK:n laituri Erfan Zeneli on pyssyttänyt kolme maalia tällä kaudella. Kosovolaissyntyisellä pelaajalla on erinomainen laukaus ja hän on pelote läheltä tulevissa vapaapotkuissa. Viime pelissä Zeneli iski pelivälineen verkon perukoille suorasta vapaapotkusta ohi toukokuun pelaajaksi valitun SJK:n maalivahdin Mihkel Aksalun.

Tätä ennen: HJK on voittanut kolme sen viidestä edellisestä kotiottelusta Jaroa vastaan. Edellinen, tällä kaudella pelattu ottelu päättyi Klubin 3–0-voittoon.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Sonera-stadion, Helsinki.

SJK-VPS – sarjajumbolla sauma näpäyttää

Seinäjoella pelataan maanantaina Pohjanmaan paikalliskamppailu.

Asetelma: SJK on joutunut uudenlaiseen tilanteeseen. Se on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, ensin RoPSille ja sitten HJK:lle. Sitä ennen se kaatoi äijämäisesti IFK Mariehamnin Ahvenanmaalla lukemin 3–0. Viime aikoina se on sattumalta joutunut pelaamaan liigan tämän hetken kovimpia joukkueita vastaan.

SJK:lle viime keskiviikon tappio oli kova kolaus ajatellen mestaruustaistoa. HJK oli jo toistamiseen tällä kaudella seinäjokelaisia vahvempi. Vielä ei ole aiheellista sanoa SJK:n menettäneen täysin mestaruusmahdollisuutensa, mutta järin paksu sen oljenkorsi pokaalia ajatellen ei ole.

Tilastoja katsastellen joku saattaisi kenties luulla SJK:lla olevan edessään melko helppo tehtävä täyden pistepotin saalistamiseksi, mutta näin ei suinkaan ole. VPS saattaa olla sarjajumbo, mutta se on kerännyt kolmesta edellisestä pelistään seitsemän pistettä ja päästänyt nolla maalia. Vaasalaisilla on päällä selkeä nousubuumi ahdingosta.

Joukkueet kohtasivat myös alkukaudesta Seinäjoella, silloin SJK vei pelin 2–0. Nyt tiedossa on aavistuksen erilainen ottelu, kun Vepsun pelaajien itseluottamus on noussut pykäliä ylöspäin viimeaikaisten ehjien esitysten avulla.

Vaaralliselta Dever Orgillilta odotetaan tehoja.­

Jos vaasalaisten puolustus jatkaa viimeaikaisia otteitaan, SJK:lla voi tulla vaikeuksia ryhmityksen murtamisessa. Kotijoukkue saattaa yrittää ratkaisuja erikoistilanteista, mikä ei ole huono vaihtoehto, kun kentältä löytyy muun muassa Cedric Gogouan, Ariel ”Tuco” Ngueukamin, Henri Aallon ja Pavle Milosavljevicin kaltaisia pääpelaajia.

Poissaolijat: SJK:lta sivussa Marco Matrone. VPS:ltä sivussa Jerry Voutilainen (nilkka), Steven Morrisey (polvi), Cliffton Miheso (polvi), Charles Bantanga (silmävamma) ja Mikko Viitikko (nilkka)

Oletetut avauskokoonpanot

SJK (4-2-3-1): Aksalu – Aalto, Milosavljevic, Gogoua, Savic – Hetemaj, Brown – Dorman, Vasara, Pelvas – Tuco.

VPS (4-2-3-1): Sillanpää – Honkaniemi, Lahti, Koskimaa, Engström – Abdulahi, Kula – Soiri, Catovic, Tamminen – Mäkelä.

Kommentti: ”Lähtökohdat peliin ovat tavallaan hauskat: olemme eri päissä sarjataulukkoa mutta SJK:lla on kaksi tappiota alla ja me olemme pelanneet kolme peliä ilman tappioita. Nyt on taas kiva pelata kun pisteitä tulee. Viime kaudellakin meillä oli välillä hankalaa, mutta lopulta sijoituimme hyvin. Toivottavasti niin käy nytkin.“ Timi Lahti, VPS.

Seuraa häntä: Hyökkääjä Juho Mäkelä johtaa Veikkausliigan maalitilastoa. Hyvän alkukauden pelannut ”Kirurgi” on iskenyt VPS:lle jo seitsemän liigamaalia.

Tätä ennen: SJK voitti kauden avauskohtaamisen Seinäjoella toukokuussa maalein 2–0. Viime kaudella seinäjokelaiset voittivat kahdesti lukemin 1–0, VPS vei puolestaan kauden päätösottelun selvin 3–0-numeroin.

Aika ja paikka: Maanantai 22.6. klo 18.30. Keskuskenttä, Seinäjoki

Valtteri Morenin mukaan HJK:n tulee parantaa koko joukkueen hyökkäyspelissä.­

Henri Sillanpää auttoi torjunnoillaan VPS:lle pisteet Lahdesta.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?