Heikki, Henna

Veikkausliiga

Veikkausliigassa perjantaina kaksi ottelua – KuPS saapuu jälleen vieraaksi Helsinkiin

Julkaistu:

VEIKKAUSLIIGA
Perjantai-illan huumaa on tarjolla Helsingissä ja Rovaniemellä.

HJK-KuPS – Kuopiolaisten täytyy saada kurssi käännettyä

Kehnosti viime aikoina pelannut KuPS vierailee perjantaina Sonera-stadionilla toisen kerran viikon sisään.

Asetelma: HJK voitti sunnuntaina sen tähän asti tärkeimmän sarjapelin, kun helsinkiläiset kävivät hakemassa täyden pistepotin Seinäjoelta sarjakakkosta SJK:ta vastaan lukemin 2-1. Voitto paransi varmasti tunnelmaa Mika Lehkosuon luotsaamassa ryhmässä, sillä joukkueen alkukauden esitykset eivät voitoista ja sarjajohdosta huolimatta ole olleet odotetunlaisia. Lähes jokaisessa ottelussa vastustaja saa luotua hallitsevaa Suomen mestaria vastaan maalipaikkoja. Eri asia on, saavatko vastustajat hyödynnettyä tilaisuutensa.

Perjantain kohtaaminen pistää HJK:n joka tapauksessa varpaille, onhan vastassa Klubin ainoa nollille kuluvalla kaudella jättänyt joukkue, KuPS.

Klubi saa ottelun alla lisää tulivoimaa ryhmäänsä, kun reisivammoista kärsineet laituri Formose Mendy ja hyökkääjä Ousman Jallow palaavat kokoonpanoon.

Neljästä ensimmäisestä sarjaottelustaan peräti kymmenen pistettä raapineen KuPSin huippuvire on hyytynyt. Se on pelannut peräti viisi ottelua putkeen voitotta: tappioita on kertynyt kolme, tasapelejä kaksi. Suurin ongelma on se, ettei kuopiolaisseura näytä pystyvän maalintekoon. Se on iskenyt koko kauden aikana ainoastaan kuusi (!) osumaa yhdeksässä ottelussa.

Kuopiolaisten lähtökohtia perjantain kamppailuun ei paranna se, että sen tärkeimpiin pelaajiin kuuluva Petteri Pennanen loukkasi polvensa ikävästi maanantaina HIFK:ta vastaan pelatussa ottelussa. Pennanen on varmuudella sivussa useita viikkoja, pahimmassa tapauksessa loppukauden. Myös hyökkäyspään Joachim Osvold huilaa perjantaina saatuaan maanantaina punaisen kortin Matias Hänniseen kohdistuneesta jälkipelistä.

KuPSin puolustus pelaa ottelusta toiseen Tomi Maanojan johdolla kelvollisesti, mutta hyökkäysvoimaa sillä ei ole. Entinen lapsitähti, suurella kohulla Suomeen saapunut Freddy Adukin on jäänyt vaihtopenkille. Marko Rajamäki ei tällä hetkellä luota 25-vuotiaaseen amerikkalaiseen, josta olivat vuosikymmen sitten kiinnostuneita lähes kaikki maailman suurseurat.

Poissaolijat: HJK:lta sivussa Nikolai Alho (reisi), Gideon Baah (reisi) ja Markus Heikkinen (lihasvamma). KuPSilta sivussa Joachim Osvold (pelikielto) ja Petteri Pennanen (polvi). Irakli Sirbiladzen ja Juha Hakolan pelaaminen epätodennäköistä.

Oletut avauskokoonpanot:

HJK (4-2-3-1): Örlund – Sorsa, Heikkilä, Moren, Lampi – Schüller, Moussi – Savage, Tanaka, Zeneli – Havenaar.

KuPS (4-2-3-1): Maanoja – Hatakka, Diallo, Markic, Rannankari – Sohna, Trafford – Ilo, Poutiainen, Savolainen – Chibuike.

Kommentti: ”Tykkäsin todella paljon pelata Sonera-stadionilla, uusi alusta on todella hyvä. HJK-peliin pitää laatia uusi taktiikka, kun HIFK:ta vastaan jouduimme juoksemaan pitkään yhden vajaalla. Pallollista peliä täytyy parantaa. Hyökkäyskolmannekselle emme oikein saaneet vaarallisia tilanteita luotua ja siihen varmasti keskitytään nyt. Voittamaan tietenkin lähdetään, pitää saada kurssi käännettyä.” Saku Savolainen KuPS.

Seuraa häntä: Täksi kaudeksi HJK:hon saapuneen Atomu Tanakan uurastusta keskikentällä on ilo katsella. Klubin pienikokoinen japanilaispelaaja prässää aktiivisesti ja järjestelee maalipaikkoja joukkuetovereilleen, mutta ampuu itsekin maalia kohti saadessaan siihen tilaisuuden.

Tätä ennen: Kauden ensimmäisessä sarjakohtaamisessa KuPS vei kotonaan voiton niukasti 1-0. HJK on voittanut kolme sen viidestä edellisestä kotiottelusta kuopiolaisia vastaan.

Aika ja paikka: Perjantai 29.5. klo 18.30. Sonera-stadion, Helsinki.

RoPS – VPS – katkeaako vaasalaisten putki viimein?

RoPS on avannut kautensa hyvin. VPS sen sijaan on kevään suurin pettymys.

Asetelma: RoPS voitti viisi ottelua peräkkäin ennen niukkaa tappiota IFK Mariehamnille Ahvenanmaalla. Saarella epäonnensoturi oli uusi maalivahti Ricardo, joka pudotti pallon helpohkosti, mistä Jani Lyyski iski kamppailun ainokaisen. Suurimman tasonnoston alkukauteen rovaniemeläisistä on tehnyt Moshtagh Yaghoubi, jonka avauskierrosten tuskailut kentällä ja sen ulkopuolella ovat enää haalea muisto. Juha Malinen saa tulla vielä VPS:aa vastaan toimeen ilman pelikieltoa kärsivää kapteenia Antti Okkosta.

Vepsu metsästää vieläkin kauden avausvoittoa, kun takana on jo kahdeksan kierrosta. Pisteitä plakkarissa on yksi, joten lienee sanomattakin selvää, että päävalmentaja Olli Huttusen asema ei ainakaan parane mikäli voittoja ei ala tippumaan.

”Okan” mukaan vaasalaisten pelissä ei ole suuria puutteita. Kuitenkin esimerkiksi joukkueen erikoistilannepelaaminen oman maalin edessä on ollut luvattoman heikkoa. Olisi vaikea kuvitella viime kaudella neljänneksi sijoittuneen VPS:n jumiutuvan sarjan hännille, mutta ilmaiseksi pisteitä ei tule vastaisuudessakaan.

Perjantaina on luvassa taatusti energinen ottelu, sillä molemmat joukkueet ovat pelanneet viimeksi yli viikko sitten.

Poissaolijat: RoPS:lta sivussa Tomer Chencinski (olkapää), Jean Fridolin Nganbe Nganbe (polvi) ja Antti Okkonen (pelikielto). Vepsulta ovat poissa Jerry Voutilainen (nilkka), Tony Björk (pohje) sekä Markus Uusitalo (flunssa).

Oletetut avauskokoonpanot:

RoPS (4-2-3-1): Ricardo – Saxman, Obilor, Jammeh, Pirinen – Hradecky, Yaghoubi – Saksela, Mäkitalo, Posinkovic – Kokko.

VPS (4-2-3-1): Sillanpää – Honkaniemi, Koskimaa, Lahti, Engström – Kula, Abdulahi – Soiri, Seabrook, Tamminen – Mäkelä.

Kommentti: ”VPS ei tule tippumaan, se on aivan varma asia. He tulevat vielä ottamaan ne 35 säilymiseen tarvittavaa pistettä. VPS on hyvä joukkue, missä on taitavia yksilöitä ja vahvuutta. Heidän ylimmät pelaajansa ovat nopeita ja hyökkäyksessä tulee paljon keskityksiä.” Juha Malinen, RoPS.

Seuraa häntä: Juho Mäkelä on voittanut Veikkausliigan maalipörssin 2005 ja 2010. Hyökkääjä on osunut tälläkin kaudella neljästi ja johtaa liigan maalipörssiä. VPS on tehnyt joukkueena yhteensä vain seitsemän osumaa, joten ”Mäksän” arvo kokoonpanolle on tällä hetkellä merkittävä.

Tätä ennen: VPS voitti RoPS:n Veikkausliigassa viime kaudella kolme kertaa 2-0-lukemin. Vuonna 2013 vaasalaiset olivat kerran parempia ja kahdesti pisteet jaettiin.

Aika ja paikka: Perjantai 29.5. klo 18.30. Keskuskenttä, Rovaniemi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    6. 6

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    9. 9

      Kunnon pakkanen saapuu pian etelään – meteorologi: ”Sää tulee kylmenemään päivä päivältä”

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    7. 7

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    10. 10

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    5. 5

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    6. Näytä lisää