Heikki, Henna

Veikkausliiga

Otteluennakko: KuPS–VPS – Tuottaako VPS:n kauden avaus tulosta?

Julkaistu:

KuPS-VPS
KuPS aloitti kautensa viime sunnuntaina niukalla voitolla, vaikka peliesitys ei suuresti vakuuttanut. VPS pääsee Veikkausliigan vauhtiin ensimmäistä kertaa torstaina.
ASETELMA:
KuPS tarvitsi avauspisteisiinsä onnea. Talvella paluun kotikaupunkiinsa tehnyt Petteri Pennanen antoi kotkalaisia vastaan vapaapotkun, jonka Tamas Gruborovic puski omiin. Pisteet Saviniemessä Arto Tolsa-Areenan remontin vuoksi pelatusta ottelusta olivat kuopiolaisille tilastollisesti merkittävät. Joukkue oli nimittäin avannut liigakautensa voitolla viimeksi 25 vuotta sitten.

Vaasalaiset tahkosivat kaksi harjoitusottelua lisää, kun ohjelmassa ollut sarja-avaus HIFK:ta vastaan siirtyi Sonera-stadionin pinnoitteen uusimisen vuoksi. Olli Huttusen joukot kaatoivat Ilveksen 2–1 ja Ykkösen nousijajoukkueen Vasa IFK:n 4–0. Suomen cupista VPS lähti kuun alussa hävittyään AC Oululle.

POISSAOLIJAT:
KuPSilta sivussa ovat Chibuike ja Niskanen. VPS:lta puuttuvat Morrissey, Parikka, Björk sekä maalivahti Eriksson.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:
KuPS (4-2-3-1): Maanoja – Hatakka, Diallo, Markic, Rannankari – Trafford, Sohna – Ilo, Pennanen, Adu – Sirbiladze.

VPS (4-2-3-1): Sillanpää – Engström, Viitikko, Koskimaa, Voutilainen – Abdulahi, Bantanga –Hertsi, Kula, Seabrook – Mäkelä.

KOMMENTTI:
“Olen saanut materiaalia VPS:n treenipeleistä ja ajoin itse Vaasaan katsomaan VIFK-ottelun. VPS on muuttunut paljon viime kaudesta, heillä on todella potentiaalisia ja mielenkiintoisia nuoria kuten Jerry Voutilainen, Mikko Viitikko ja Pyry Soiri. Me olisimme mielellämme pitäneet Jerryn Kuopiossa, mutta toivottavasti hän kehittyy eteenpäin Vaasassa. Steven Morrissey loukkaantui, mutta he saivat Juho Mäkelästä hänelle suoran korvaajan.” Marko Rajamäki, KuPS.

SEURAA HÄNTÄ:
VPS:n Juho Mäkelä on seilannut maailmalla ja edustanut Veikkausliigassa HJK:ta, IFK Mariehamnia ja SJK:ta. 168 liigaottelussa “Mäksän” tilille on kertynyt 74 osumaa ja kaksi maalikuninkuutta (2005 ja 2010).

TÄTÄ ENNEN:
Joukkueiden viidestä edellisestä kohtaamisesta molemmat ovat voittaneet kaksi ja kerran on pelattu tasan.

AIKA JA PAIKKA:
Torstai 23.4. klo 18.30 Savon Sanomat Areena, Kuopio.

IS Extra -palvelu näyttää kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Tutustu ja tilaa tästä linkistä.

Torstain ottelut Veikkausliigassa:

HIFK–HJK – katso ottelu tästä linkistä

RoPS–Inter – katso ottelu tästä linkistä

FC Lahti–IFK Mariehamn – katso ottelu tästä linkistä

Ilves–KTP – katso ottelu tästä linkistä

Jaro–SJK – katso ottelu tästä linkistä

KuPS–VPS – katso ottelu tästä linkistä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

    8. 8

      FBI julkaisi ”vanhennetut” kuvat: Heitä etsitään kuuluisasta konekaappauksesta, jossa kuoli 22 ihmistä

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. Näytä lisää