Lempi

Veikkausliiga

Mastokaupungin Mannerheimilta myrskyvaroitus: ”Olen tulossa takaisin”

Julkaistu:

JALKAPALLO
RoPS saa olla tänään tarkkana FC Lahden huimaan vireeseen äityneen Ariel Ngueukamin kanssa.

Lahdessa Mannerheimiksi ristitty ja Tuco -lempinimeäkin totteleva kamerunilainen on juuri nyt yksi Veikkausliigan kuumimmista hyökkääjistä – ellei jopa kuumin.

Hän oli varastaa show'n viime sunnuntaina ottelussa, jossa Petri Pasanen teki paluun FC Lahden sotisopaan 14 vuoden tauon jälkeen. Kotikaupunkiinsa palannut ”Peetu” saikin suurimmat suosionosoitukset, mutta pelillistä tahtipuikkoa Kisapuiston nurmella heilutti Tuco.

Kahden syötön lisäksi hän pommitti VPS:n verkkoon illan komeimman maalin: pallonriiston jälkeen pari terävää askelta ja hurjalla tykityksellä pallo pömpeliin. Sen jälkeen hyökkääjä riensi Lahden kannattajien eteen tekemään bravuurituuletuksensa: kättä lippaan kuin Marski konsanaan!

- Halusin tehdä maalin ja juhlia sitä fanien kanssa, Tuco perusteli tuolloin IS:lle.

- Mutta tärkeintä on että voitimme. Olemme nyt hyvässä kunnossa.

Viidellä peräkkäisellä voitolla voittoennätystään sivunnut Lahti on tosiaan kunnossa, mutta sitä on myös Tuco itse. Alkukauden vammoista ja allergiasta kärsinyt kamerunilainen on nyt tehnyt kolme maalia kahdessa edellisessä ottelussa.

Koko kauden maalisarake näyttää toistaiseksi viittä, mutta lisää lienee luvassa.

- Olen tulossa takaisin. Kroppani ja kuntoni tuntuvat hyvältä, ”Mannerheim” varoittelee.

- Olen niin iloinen saadessani olla taas terve.

Lahden päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen mukaan hyökkääjälle teki hiljattain hyvää vierailla kotimaassaan.

- Tuco haki vähän fiilistä Kamerunista. Päätimme vastoinkäymisten jälkeen, että hän nollaisi korttinsa siellä. Sen jälkeen hän onkin ollut murskaava, Korkeakunnas kehui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ainakin yksi henkilö saanut vammoja

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

    5. 5

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    8. 8

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    9. 9

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ainakin yksi henkilö saanut vammoja

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

    5. 5

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    6. Näytä lisää