Anja, Anita

Veikkausliiga

IFK Marieham oli hukata täydet pisteet

Julkaistu:

Veikkausliiga
IFK Mariehamn oli matkalla turvallisen tuntuiseen kotivoittoon maanantain Veikkausliigan ottelussa MyPaa vastaan, mutta joutui sittenkin vielä taistelemaan pistepotista.
Bernardo Ribeiro vei IFK:n jo 3-0-johtoon kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä. MyPa tuli kuitenkin vahvasti lopussa, mutta ei päässyt 3-2:ta lähemmäs ja pisteet jäivät näin Maarianhaminaan.

Kotijoukkue IFK hallitsi hienokseltaan avauspuoliskoa ja johti tauolla 2-0. MyPa tuli toiselle puoliajalle kuitenkin vahvasti, mutta Ribeiron osuma näytti ratkaisseen pelin. Sasha Anttilaisen ja Pyry Soirin nopeat maalit vetivät tilanteen kuitenkin tiukaksi ja tasoituskaan ei lopulta ollut kaukana.

- Meidän olisi pitänyt saada jotain mukaamme. Olimme huonoja ensimmäisellä puoliajalla, mutta liigassa näkee harvoin sellaista yliotetta, joka meillä oli toisella, totesi MyPa-valmentaja Toni Korkeakunnas.

Ottelu alkoi puoli tuntia myöhässä erotuomariston matkustusvaikeuksien takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    4. 4

      Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

    5. 5

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

    8. 8

      Vakava 2 henkilöauton ja rekan kolari Loviisassa: 4 aikuista ja 2 lasta sairaalaan, 6-tie poikki

    9. 9

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    10. 10

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. 6

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    7. 7

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hamilton otti kärkipaikkansa takaisin, suomalaiset iskuasetelmissa – IS seuraa Yhdysvaltain GP:tä

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    4. 4

      Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

    5. 5

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    6. Näytä lisää