Anja, Anita

Veikkausliiga

Huuhkajavahti harkitsi lopettamista - "olin sisäpiirivitsi"

Julkaistu:

Yhden A-maaottelun pelannut ja nuoresta iästään huolimatta jo vuosia Veikkausliigan parhaimpien maalivahtien joukkoon kuulunut Jukka Lehtovaara oli ripustaa nappulakengät naulaan viime kauden päätteeksi.
Viime vuonna näihin aikoihin Mixu Paatelainen valitsi Lehtovaaran A-maajoukkueen mukaan. Alkukauden vakava loukkaantuminen vei 25-vuotiaan TPS-vahdin kuitenkin ahdinkoon ja maaottelut jäivät taas odottamaan itseään.

Lehtovaaran etureiden koukistajalihas napsahti lähes kokonaan poikki. Tästä huolimatta hän palasi vielä liigakentille yhteen otteluun, mutta vaiva muistutti itsestään välittömästi. Syksyn tultua myös ajatukset muuttuivat synkemmiksi.

- Lääkäri sanoi, että jalan pitäisi olla kunnossa, mutta ei ollut. Siihen sattui niin paljon, että sisäsyrjäsyötön antaminen oli todella kivuliasta. Syksyllä mietin, kannattaako kenkiä laittaa enää edes jalkaan. En tiennyt kestäisikö se enää, Lehtovaara tunnustaa.

TPS-vahdilla on niin pitkä loukkaantumishistoria, että hän pääsi usein myös turkulaiskahviloiden puheenaiheeksi.

- Olin Turun suunnalla sisäpiirivitsi, niin tietysti se oli henkisesti raskasta. Onneksi se puoli on nykyisin vahva ja osasin laittaa asiat oikeaan perspektiiviin. Nuorempana se olisi ollut vaikeaa, Lehtovaara kertoo kokemuksen äänellä.

Keskittyminen nyt liigakaudessa

Nyt Lehtovaaran tilanne on hyvä, sillä kauden jälkeinen pakkolepo teki jalalle hyvää. Hän on harjoitellut TPS:n mukana täysipainoisesti talvesta saakka ilman takapakkia.

- Olen kokeneempi ja kuuntelen paremmin kroppaani. Pystyn vihjaamaan jo aikaisemmin, jos tuntuu pahalta. On asioita, joita olisi pitänyt pystyä nuorempana jo sanomaan valmennukselle. Enää ei tarvitse olla puolta vuotta pois sen takia.

TPS ja Lehtovaara kirjoittivat talvella kolmen vuoden jatkosopimuksen. Kolme kertaa Veikkausliigan parhaaksi maalivahdiksi valittu Lehtovaara keskittyy nyt vain alkavaan liigakauteen. Ajatus ulkomaiden kentistä on laitettu toistaiseksi jäihin.

- Jos pystyn ylläpitämään hyvän tason, voi joku minut vielä haluta, mutta se ei ole päällimmäisenä mielessä. Agentti hoitaa sen puolen.

Veikkausliiga alkaa reilun parin viikon päästä. Lehtovaara odottaa jo kuumeisesti pelien starttaamista.

- Aurinko paistaa, Veritaksella haisee lehmän paska tai jokin lannoite, joka on varma kevään merkki. Kohta tosipelit alkaa, Lehtovaara iloitsee.

HJK lähtee kauteen selvänä ennakkosuosikkina. TPS:n tehtävä on laittaa neljä kertaa mestaruuden peräkkäin voittanut Klubi tiukoille.

- Tuolla materiaalilla jos HJK ei voita mestaruutta, on se ihme. Olemme varmastikin kärkiviisikossa, enkä näe syytä miksi emme voisi haastaa, mutta onhan heillä ylivertainen materiaali, Lehtovaara tietää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    8. 8

      Yli sata suomalaista näyttelijää kertoo tulleensa ahdistelluksi: Kourintaa ja rivoja ehdotuksia kesken työn

    9. 9

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    10. 10

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. Näytä lisää