Rasmus, Asmo

Veikkausliiga

Marjamaa: Viime kauden vedonlyöntiseuranta ei johda jatkotoimiin

Julkaistu:

Kotimaisen jalkapalloliigan ottelujen vedonlyöntipelaamisen seuranta ei viime kaudella johtanut jatkotoimiin, sanoo liigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa.
- Jokaikistä ottelua seurataan. Teemme tässä yhteistyötä Euroopan jalkapalloliiton Uefan ja Veikkauksen kanssa, Marjamaa kertoi torstaina STT:lle.

Torstaina ilmestynyt Urheilulehti uutisoi, että jalkapalloliigassa pelattiin viime kaudella useita otteluita, joissa lopputulosta manipuloitiin vedonlyöntitarkoituksessa.

Urheilulehden tietojen mukaan kyseisissä otteluissa oli yleensä kyse siitä, että joku tai jotkut pelaajat varmistivat vastustajalle mahdollisimman runsasmaalisen voiton.

- Tottakai tällaisiin uutisiin pitää aina suhtautua vakavasti, mutta vedonlyöntikäyttäytymisessä ei aina voi tietää, mikä on faktaa ja mikä on tulkinnavaraista, Marjamaa sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Urheilulehden mukaan tapaukset eivät liity viime kevään vedonlyöntiskandaaleihin eli singaporelaisen Wilson Raj Perumalin pidätykseen tai RoPSin ulkomaalaispelaajien vedonlyöntivilppiin. Lehti nimeää erityisesti kaksi jalkapalloliigan ottelua, joiden kohdalla olisi havaittu täysin poikkeuksellista kerroinkäyttäytymistä. Ottelut olivat 22. syyskuuta pelattu IFK Mariehamn-TPS (lopputulos 0-3) ja 13. lokakuuta pelattu KuPS-Honka (1-4).

Urheilulehden tietojen mukaan tulosmanipulaatioihin ovat syyllistyneet yksittäiset ulkomaalaispelaajat, mutta lehti ei nimennyt vilpin tekijöitä. Seurat tai joukkueet eivät ole järjestelleet ottelutuloksia.

- On aika arveluttavaa lähteä leimaamaan kaikkia ulkomaalaispelaajia. Ei tästä uutisesta voi ehkä vaino-sanaa käyttää, mutta melko leimaava se oli, Marjamaa sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    8. 8

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    9. 9

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    10. 10

      Mies sai vankeutta toisen miehen koskettamisesta Dubaissa – armahdettiin yllättäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää