Aune, Oona

Veikkausliiga

Vaasassa tuhlaajapoikien ilta

Julkaistu:

VPS ja Inter hukkasivat maalipaikkansa.
Hietalahden pimenevään iltaan poistui maanantaina kaksi pettynyttä jalkapallojoukkuetta. VPS ja Inter osuivat pelissä kaikkialle muualle paitsi tolppien väliin ja lopusta pitivät huolen VPS-maalivahti Tomer Chencinski sekä Interin Magnus Bahne.

Suurimpana tuhlaajapoikana kunnostautui kotijoukkueen Valtter Laaksonen, joka pääsi kolmeen avopaikkaan. Ensimmäisessä veto kahdeksasta metristä taivaantuuliin, toisessa pusku tolpan vierestä Bahnen käteen ja lopuksi läpiajo tyrehtyi louhikkomaiseen kosketukseen.

- Puskutilanteessa voitin oman äijän 100-0, mutta Bahnen hanska vain tuli eteen jostakin. Aina ei voi syyttää yritystä. Läpiajossa pallo karkasi, liekö peliväsymyksellä osuuteensa asiaan. Pettymys on kova, sillä meillä oli kaikki saumat kolmeen pisteeseen, Laaksonen tuskaili.

Interilläkin oli omat paikkansa. Maajoukkuemiehet Timo Furuholm ja Mika Ojala olivat kuitenkin tehottomia. Etenkin Furuholm syyllistyi ajoittain itsekkäisiin ratkaisuihin Interin hyökätessä välillä viiden miehen rintamana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Turkulaisleirissä oltiinkin pelin jälkeen allapäin. Tasapelin myötä mestaruushaaveet karkasivat Aurajoen rannalta lopullisesti ja muutenkin Job Dragtsman joukkojen esitys jäi vaisuksi.

- Sarjataulukon kannalta meidän olisi pitänyt ilman muuta voittaa. Emme kuitenkaan päässeet hallitsemaan tarpeeksi ja tätä kautta ansainneet voittoa. Heikko suoritus meiltä, Dragtsma totesi.

VPS:n valmentaja Petri Vuorinen harmitteli tekopaikkojen tuhlausta. RoPS otti voitollaan vaasalaisia kiinni kahdella pisteellä eikä putoamispeikko jätä rauhaan. 

- Ensimmäinen puoliaika oli hyvä ja jos maalivahdin kanssa pääsee nokikkain, pitäisi häkin heilua. Toisella puoliajalla peli rauhoittui, mutta tuntui, ettei meillä siinäkään ollut hätää. Kolmas peli kahdeksaan päivään varmasti näkyi, Vuorinen pohti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

    7. 7

      Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

    8. 8

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    9. 9

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    10. 10

      Ismo Leikola esiintyy Conan O'Brienin ohjelmassa maanantaina – ”Olet hauskempi kuin hän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. Näytä lisää