Enni, Eine

Veikkausliiga

JJK karisti IFK-kammon

Julkaistu:

Jalkapalloliigan JJK karisti ison peikon selästään torstaina, kun jyväskyläläiset löivät IFK Mariehamnin kotikentällään 2-1.
JJK nappasi samalla historiansa ensimmäiset sarjapisteet maarianhaminalaisilta.

JJK siirtyi johtoon jo viidennellä peliminuutilla, kun Eero Korte tuikkasi kulman jälkitilanteesta pallon verkkoon. IFK tasoitti puolen tunnin kohdalla, kun Aleksei Kangaskolkka ohjasi maalin edestä 1-1-lukemat.

JJK ratkaisi taiston 60. minuutilla. IFK-puolustaja Mason Trafford kaatoi Tommi Karin, ja tuomiona oli punainen kortti sekä rangaistuspotku. Kari viimeisteli itse rankkarista loppulukemat 2-1.

- Erittäin vaikea peli. Hienoa on se, että pystyttiin voittamaan aika heikollakin esityksellä. Se kertoo joukkueen tahtotasosta paljon, JJK-luotsi Kari Martonen hehkutti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Peli oli hyvin hallussa, mutta ei saatu tarpeeksi aikaan. Toisen jakson alkuun tultiin hyvin, mutta sitten tuli iso virhe. Kymmenellä pelaajalla on vaikea nousta, IFK:n valmentaja Pekka Lyyski puolestaan harmitteli.

Ottelun parhaana palkittiin JJK:n molemmat maalit pohjustanut Jani Virtanen. Voitto nosti JJK:n yhden pisteen päähän sarjakärki HJK:sta.

JJK-IFK Mariehamn 2-1

JJK-IFK Mariehamn 2-1 (1-1)
5. Eero Korte (Jani Virtanen) 1-0, 35. Aleksei Kangaskolkka (Petteri Forsell) 1-1, 60. Tommi Kari rp. 2-1.

Erotuomari: Dennis Antamo.
Yleisöä: 3 763.

JJK: Janne Korhonen, Anssi Viren, Jarkko Okkonen, Juha Pasoja, Antto Tapaninen (v) (46. Niko Markkula), Tamás Gruborovics, Jani Virtanen (78. Touko Tumanto (v)), Jukka-Pekka Tuomanen (v), Eero Korte (56. Patrick Poutiainen), Mikko Manninen, Tommi Kari.

IFK Mariehamn: Josh Wicks, Kristian Kojola (v), Mason Trafford 59. (kp), Jarkko Värttö, Johannes Nordström, Hendrik Helmke, Petteri Forsell (67. Marcus Olofsson), Jonas Emet (64. Sebastian Strandvall), Toni Lehtinen (64. Luca Bellisomo), Wilhelm Ingves, Aleksei Kangaskolkka (v).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Prinsessa Eugenien häistä tulossa kiusallinen tilaisuus Meghanille – kohtaa kirkossa prinssi Harryn ex-rakkaan: naisten välit erittäin viileät

    8. 8

      Kuka on terävin presidenttiehdokas IS:n ja HS:n vaalitentissä? Lue kommentoivaa seurantaa hetki hetkeltä

    9. 9

      Vakavassa vaaratilanteessa Helsinki-Vantaalla olleessa koneessa oli 60 matkustajaa

    10. 10

      Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    10. 10

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Presidenttiehdokkaat loppukiritentissä – haastajilla viimeiset hetket horjuttaa Niinistöä

    4. 4

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. Näytä lisää