VPS otti harvinaisen pisteen Hongalta - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

VPS otti harvinaisen pisteen Hongalta

Honka ei onnistunut kaatamaan Vaasan Palloseuraa Hietalahdessa.

Hongan Tim Väyrynen puski ottelun tasoituksen.­

12.6.2011 21:40

Vaasan Palloseura nappasi viiden vuoden aikana vasta toisen sarjapisteen Hongalta. Harvinaisuus rakentui, kun VPS ja Honka pelasivat jalkapalloliigassa 1-1-tasapelin Vaasan Hietalahdessa.

Honka hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta kotijoukkue pääsi toisella hyvin peliin mukaan. Kulmat ottelussa tosin kirjattiin vieraille 12-5.

Kun ottelua oli pelattu 66 minuuttia, kotijoukkueen vasen puolustaja Antti Uimaniemi pisti keskityspallon maalin eteen, ja Toni Björk puski pallon ohi Hongan maalivahdin Tuomas Peltosen.

- Oli minulla toki pari muutakin maalintekomahdollisuutta, mutta tällä kertaa ei onni potkinut, Björk sanoi.

Hongan tasoitus syntyi vasta ottelun viime minuuteilla. Jussi Vasaran keskitys oikealta tavoitti Tim Väyrysen pään, ja ottelun toinen päällä tehty maali oli tosiasia. Kymmenisen minuuttia aikaisemmin Hongan Rasmus Schuller oli ehtinyt kertaalleen kokeilla kotijoukkueen maalin ylärimaakin.

Palloseuran kärjessä viilettänyt Hongan entinen maalitykki Aleksandr Kokko harmitteli tasapeliä.

- Meillä oli kaikki mahdollisuudet kolmeen sarjapisteeseen, mutta kun ei, niin ei. Tämä jos mikään syö joukkuetta, pohti Kokko.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?