Veikkausliiga: Tehottomalle VPS:lle tappio - Veikkausliiga - Ilta-Sanomat

Tehottomalle VPS:lle tappio

Sitkeä pohjanmaan derby Jaron ja VPS:n välillä päättyi lopulta Jaron 2-0-kotivoittoon.

Thomas Kula teki Jaron voittomaalin.­

23.5.2011 21:56

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa pitkään. Varjojen mailla vaeltanut Thomas Kula iski Venance Zezen mainiosta tarjoilusta voittomaalin varttia ennen päätösvihellystä.

Zeze pohjusti myös kotijoukkueen toisen maalin yliajalla vaasalaisten maalivahdin kaadettua hyökkääjän läpiajon päätteeksi. Papa Niang iski pilkulta kauden kolmannen maalinsa.

Tiistaina 20-vuotissyntymäpäivää viettävälle Kulalle voittomaali maistui makealta.

- Tämä on paras syntymäpäivälahjani, hehkutti Kula.

Vaasalaisten valmentaja Tommi Pikkarainen harmitteli joukkueensa tehottomuutta, eikä syyttä. VPS voitti mm. kulmuritilaston 10-2.

- Jaro teki kaksi maalia. En tiedä olimmeko huonompia, mutta maalit ratkaisevat. Osuimme kahdesti maalipuihin, mutta maali jäi jälleen tekemättä, harmitteli Pikkarainen.

Jaro-valmentaja Alexei Eremenko oli tyytyväinen peliesitykseen haastavassa kelissä. Sateen pehmittämä pelialusta oli maanantai-iltana erittäin haastava.

- VPS:llä oli ehkä huonoa tuuriakin, mutta toisaalta me käytimme maalitilanteemme hyväksemme. On huomioitava että keskikentällämme huseerasi 1990, 1991 ja 1995 syntyneet pelimiehet, Eremenko sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?