Kommentti: Manchester Cityn menestystä ei voi selittää vain rahalla – Sergio Agüero poistui kotiareenalta seuralegendana - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Kommentti: Manchester Cityn menestystä ei voi selittää vain rahalla – Sergio Agüero poistui kotiareenalta seuralegendana

Manchester Cityn fanit palasivat lehtereille Valioliigan päätöskierroksella. Ottelu tarjosi monenlaista juhlaa, kirjoittaa Lari Seppinen Manchesterista.

Sergio Agüero (kesk.) teki jäähyväisottelussaan kaksi maalia.

23.5. 20:57

Manchesterin kadut värjäytyivät sunnuntaina taivaansinisestä, kun Manchester Cityn fanit palasivat Valioliigan päätöskierroksella Etihadille.

Cityn faneille paluu stadionille koronavirusrajoitusten jälkeen oli todellinen juhlapäivä. Joukkue oli varmistanut jo hyvän aikaa sitten mestaruutensa. Juhlat jatkuivat myös nurmella.

Vapautunut City möyhensi Evertonin 5–0 Kevin De Bruynen, Gabriel Jesuksen ja Phil Fodenin osumilla sekä Sergio Agüeron kahdella maalilla.

Samalla ottelu oli viimeinen kotipeli Agüerolle, Cityn seuralegendalle ja yhdelle kaikkien aikojen pelaajista.

Gracias Sergio, luki stadionin kulmaan ripustetussa lakanassa. Suosionosoitukset täyttivät areenan, kun pelaajat ja tuomaristo tekivät kunniakujan vaihdossa aloittaneelle Agüerolle ennen pelin alkua.

Yleisö villiintyi tunnin jälkeen, kun kuuluttaja luetteli sisään kirmanneen argentiinalaishyökkääjän saavutukset Cityn paidassa.

Sergio Agüero sai faneilta komeat ja tunteikkaat jäähyväiset.

Agüero jätti jäähyväisensä tavalla, millä kirjoitti itsensä yhdeksi suurista Manchesterissa – tekemällä maaleja. Agüero ehti olla nurmella vain reilun vartin, kun oli jo pöllyttänyt Evertonin verkkoa kahdesti.

– Sergio, Sergio, kannattajat lauloivat, kun Agüero näytti, etteivät ikä ja vammat ole vieneet tappavaa maalintekokykyä.

Agüero on kunnianosoituksensa ansainnut. Kymmenen vuoden ajanjakso Cityssä on vertaansa vailla. Agüero nousi 184 maalillaan Valioliigan kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi maalintekijäksi – edellään vain Alan Shearer (260), Wayne Rooney (208) ja Andrew Cole (187).

Ennen kaikkea hän teki historiallisen voittomaalin viime hetkillä kauden 2011–12 päätöskierroksella. Maali ratkaisi Cityn ensimmäisen mestaruuden sitten 1967–68 ja aloitti toden teolla nykyisen menestysmarssin.

Agüero voitti Cityn paidassa viidesti Valioliigan ja yhteensä 15 eri pokaalia. Todellinen huipentuma voi tapahtua viikon päästä, jos City voittaa Mestarien liigan. Se olisi historian ensimmäinen sekä Citylle että Agüerolle itselleen.

Agüero (kesk.) jätti Etihad Stadiumille hyvästit tyylillä.

Cityn menestystä on helppo vähätellä, koska miljardööriomistajat pumppaavat seuraan käsittämättömät määrät rahaa. Pelkkä raha ei silti selitä Cityn menestystä.

Cityssä on rakennettu vuosikymmen loogisesti menestystä. Agüero ja Fernandinho ovat edellisen menestysrungon viimeiset mohikaanit, mutta taustalla on kasvanut uusia johtajia.

De Bruyne on Valioliigan paras pelaaja. Belgialaistähti on kasvanut henkiseksi ja pelilliseksi johtajaksi. Eivätkä Riyad Mahrez tai Bernardo Silva loistaneet Cityssä ensi askeleista lähtien, mutta ovat kovalla työllä ja kärsivällisyydellä kasvaneet avainpelaajiksi.

Paikallinen vivahdekin löytyy, kun lapsena pallopoikana toiminut ikuinen City-fani Phil Foden on murtautunut tällä kaudella tähdeksi.

Pep Guardiola saa toisinaan alentavia hymähtelyjä siitä, että hän valmentaa rahapinojen keskellä ja menestyy huippujoukkueilla. Puheenvuorot ovat matalamielisiä.

Hyvä pelaajamateriaali ei riitä menestykseen. Guardiola on kehittänyt viiden vuoden aikana Cityn pelaamista huimalle tasolle.

Guardiolan intensiivinen valmennusote ja jokapäiväinen vaatimustaso voivat kuluttaa henkisesti, mutta Cityn jokainen pelaaja on kehittynyt uudelle tasolle hänen alaisuudessaan.

Mestarit hoitivat päätöskierroksen ottelunsa mestarillisesti. Everton kaatui 5–0.

Sunnuntaina juhlat jatkuvat pitkälle iltaan Manchesterin taivaansinisellä puolella. Jos aiemmin kaudella jatkosopimuksen tehnyt Guardiola jaksaa, ilmassa ei leiju uhkakuvia, etteikö pokaalisade jatkuisi myös tulevaisuudessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?