David Luiz ja Bernd Leno ajettiin suihkuun! Wolverhampton katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa lontoolaisten kustannuksella - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Arsenalille kaksi ulosajoa! Wolverhampton katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa lontoolaisten kustannuksella

Sarjan jumbokamppailussa Sheffield United päihitti West Bromwichin.

Arsenalin keskuspuolustaja David Luiz ajettiin kentältä ensimmäisen puoliajan lisäajalla.

2.2. 22:34

Wolverhampton sai jalkapallon Englannin Valioliigassa kipeästi kaipaamansa voiton, kun se passitti Arsenalin kotimatkalleen 2–1-loppulukemien kera. Wolverhampton oli pelannut pääsarjassa kahdeksan ottelua peräkkäin ilman voittoa.

Wolverhamptonia potki onnikin, sillä se hankkiutui avauspuoliajan lisäminuuteilla tasoihin 1–1, vaikka Arsenal hallitsi ensimmäistä 45-minuuttista selvästi. Nicolas Pepe oli vienyt upealla taidonnäytteellään 32. minuutilla Arsenalin 1–0-johtoon, kun hän harhautti kaksi Wolverhamptonin pelaajaa ulos tilanteesta ja laukoi pallon ohi maalivahti Rui Patricion.

Wolves sai lisäajalla apua Arsenal-toppari David Luizilta, joka kamppasi Willian Josen nurin. Tuomariratkaisu oli Arsenalille kova, sillä Luiz poistettiin kentältä, ja Wolverhampton sai rangaistuspotkun. Sen laukoi lisäajan viidennellä minuutilla varmasti verkkoon Ruben Neves.

Wolverhampton otti ison askeleen kohti voittoa, kun Joao Moutinho viimeisteli 2–1-osuman huikealla kaukolaukauksella noin 30 metristä. Tässä vaiheessa toista puoliaikaa oli pelattu kolme minuuttia.

Viimeisen naulan Arsenalin arkkuun löi lontoolaisten saksalaismaalivahti Bernd Leno, joka pelasi palloa kädellään rangaistusalueen ulkopuolella. Leno joutui suihkuun 72. minuutilla, joten Arsenal joutui pelaamaan ottelun loppuun kahden miehen vajaalla.

Ja toisella puoliajalla punakorttia katseli Arsenalin maalivahti Bernd Leno.

Valioliigajumbo Sheffield United on kuntopuntarissa hienoisessa nousussa. Se otti sarjassa toiseksi viimeisenä olevan West Bromwichin isäntänä äärimmäisen tärkeän 2–1-kotivoiton. Voitto oli Unitedille sen viidessä viime ottelussa kolmas.

Sarjakauden ensimmäisen voittonsa Sheffield United otti vasta vajaat kolme viikkoa sitten, silloin Newcastlesta.

Sheffield Unitedin 2–1-voittomaalin West Bromwichin verkkoon teki 73. minuutilla Billy Sharp. Valioliigassa yhä viimeisenä oleva United kipusi voitollaan West Bromwichista pisteen päähän.

Englannin Valioliiga – tiistain ottelut

Klo 20.00

Sheffield United – West Bromwich 2–1 (0–1)

41. Matt Phillips 0–1, 56. Jayden Bogle 1–1, 73. Billy Sharp 2–1.

Wolverhampton – Arsenal 2–1 (1–1)

32. Nicolas Pepe 0–1, 45+5. Ruben Neves rp. 1–1, Joao Moutinho 2–1.

Punainen kortti: 45+3. David Luiz A, 72. Bernd Leno A.

Klo 22.15

Manchester United – Southampton

Newcastle – Crystal Palace

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?