30 miljoonan euron sakot saaneen Manchester Cityn valitus siirtyy käsittelyyn - Valioliiga - Ilta-Sanomat

30 miljoonan euron sakot saaneen Manchester Cityn valitus siirtyy käsittelyyn

Suurseura valitti Euroopan jalkapalloliiton helmikuisesta päätöksestä.

Kevin De Bruyne (vas.) on ilmaissut olevansa epävarma jatkostaan Cityssä.­

20.5.2020 7:52

Urheilun välitystuomioistuin CAS käsittelee jalkapallon englantilaisen suurseuran Manchester Cityn tekemän valituksen 8.–10. kesäkuuta.

City valitti Euroopan jalkapalloliitto Uefan helmikuisesta päätöksestä, jonka mukaan seura ei saa osallistua Euroopan seurajoukkuekilpailuihin kahdella seuraavalla kaudella.

Uefan mukaan seura on rikkonut taloudellisen reilun pelin sääntöjä. City sai kilpailukiellon lisäksi 30 miljoonan euron sakot.

Seura julisti pian Uefan langettaman rangaistuksen jälkeen, että päätös on virheellinen ja haluavansa päätöksen kumotuksi. Cityn tähdistä Kevin de Bruyne on jo ehtinyt arvioida, että joutuu harkitsemaan tulevaisuuttaan seurassa, jos rangaistusta ei lyhennetä.

– Kaksi vuotta (ilman europelejä) olisi pitkä aika. Yhden vuoden ehkä vielä kestäisin, belgialaistaituri kertoi Het Laatste Nieuws -lehdelle.

CAS:n mukaan vielä ei tiedetä, käydäänkö valituksen käsittelyyn kuuluvat kuulemiset kasvokkain vai etäyhteydellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?