Teemu Pukin laukaukset menivät harmittavasti ohi Manchester Unitedin maalista – Liverpool lannisti Tottenhamin

Julkaistu:

Valioliiga
Norwich Cityn maalivahti Tim Krul torjui kaksi rangaistuspotkua.
  • Norwich–Manchester United 1–3 (0–2)
  • Liverpool–Tottenham 2–1 (0–1)
Manchester United nappasi kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun kellisti sunnuntai-iltana Norwich Cityn.

Scott McTominay ja Marcus Rashford osuivat ManUlle jo avausjaksolla.

Norwichin maalivahti Tim Krul piti Norwichia mukana pelissä parhaansa mukaan. Hän torjui ennen puoliaikaa sekä Rashfordin että Anthony Martialin rangaistuspotkut.

Martial tarjoili Norwichille kylmän suihkun 73. minuutilla, kun hän nosti läheltä vieraiden kolmannen maalin Rashfordin syötöstä.

Norwichin lohdutusosuman viimeisteli 88. minuutulla Onel Hernandez.

Teemu Pukilla oli vaarallinen maalintekotilanne ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Pukin ohjaus nopeassa tilanteessa suuntautui hieman pystypuun väärälle puolelle.

Hänellä oli vielä maukkaampi tekopaikka toisen jakson alussa. Pukki jatkoi kovan poikittaissyötön kuitenkin niukasti ohi maalin etukulmasta.

Norwich on Valioliigassa toiseksi viimeisenä.

Salah ratkaisi Liverpoolille

Alkukauden pääasiassa horroksessa uinunut Tottenham aloitti sunnuntai-iltana pelatun vierasottelunsa Liverpoolia vastaan terävästi.

Harry Kane vei Tottenhamin johtoon, kun ottelua oli pelattu alle minuutti.

Juuri ennen sitä Son Heung-min laukoi Liverpoolin maalin ristikkoon, mistä peliväline pomppasi suoraan Kanelle. Hyökkääjä haistoi tilanteen terävästi ja puski pallon läheltä pömpeliin.

Koko tilanteen alusti Mohamed Sissoko väkevällä ja pitkällä kuljetuksellaan.

Tottenham oli hätää kärsimässä varsinkin avausjakson puolivälin jälkeen. Joukkue säästyi takaiskulta vielä siinä vaiheessa, koska joukkueen kakkosmaalivahti Paulo Gazzaniga venyi useaan huippupelastukseen.

Tottenham oli lähellä 2–0-johtoa toisen puoliajan alussa, kun Son Heung-min nosti pallon ylärimaan.

Liverpool painoi ottelussa vahvasti päälle. Tottenham keskittyi puolustustaisteluun ja sai aikaiseksi muutaman nopean vastahyökkäyksen.

Joradan Henderson toi Liverpoolin tasoihin 52. minuutilla, kun Tottenhamin puolustaja Danny Rose ei saanut katkaistua Fabinhon rangaistusalueen sisälle lähettämää syöttöä.

Liverpool meni johtoon 75. minuutilla, kun Mohamed Salah laukoi rangaistuspilkulta vuorenvarmasti ohi maaliviivalle jähmettyneen Gazzanigan.

Tottenhamin puolustaja Serge Aurier aiheutti pilkun, kun hän yritti potkaista pallon väljemmille vesille Tottenhamin maalin tuntumasta. Aurier potkaisi pallon sijaan Sandro Manea pohkeeseen.

Liverpool jatkaa Valioliigan kärjessä kuuden pisteen erolla Manchester Cityyn.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt