Teemu Pukin värvääminen maksaisi jo kymmeniä miljoonia! Nämä asiat vaikuttavat maalitykin markkina-arvoon

Julkaistu:

Valioliiga
Norwich saisi Teemu Pukista jättikorvauksen, jos päättäisi myydä hänet tammikuussa.
Norwichin Teemu Pukin hätkähdyttävä alkukausi Valioliigassa on kiihdyttänyt spekulaatioita siitä, ostaako joku suurseura hänet mahdollisesti tammikuun siirtoikkunassa.

Suomalaisen markkina-arvo on kasvanut nopeasti sellaiseksi, ettei hän lähtisi halvalla.
Kuinka paljon Pukki sitten tällä hetkellä maksaisi?

IS:n keräämien eri asiantuntija-arvioiden mukaan Pukin siirtosumma olisi tällä hetkellä noin 20 miljoonaa euroa, tietyissä tilanteissa jopa vähän enemmän.

Samoilla linjoilla liikkuu esimerkiksi huippujalkapallon arviointiin ja analysointiin keskittyvä, Sveitsissä sijaitseva CIES verkkosivuillaan.

CIES oli päivittänyt oman 20–30 miljoonan euron hinta-arvionsa 5. syyskuuta, minkä jälkeen Pukki on onnistunut maalinteossa Kreikkaa, Italiaa ja Manchester Cityä vastaan.

Kyseessä on valtava hinnannousu huomioiden se, että Pukki siirtyi Norwichiin ilmaisella siirrolla tanskalaisesta Bröndbystä kesällä 2018.
Pukin viime kauden maalikuninkuus Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla huomioitiin, mutta suurimman hintanousun on aiheuttanut tämän kauden alku Valioliigassa.

Kuusi maalia ja kaksi maalisyöttöä viidessä valioliigaottelussa ovat enemmän kuin kukaan osasi odottaa – mukaan lukien Pukki itse.

Jos Pukki pystyy jatkamaan loppuvuoden Valioliigassa edes kutakuinkin nykyisillä tehoillaan, suurseurat saattavat harkita hänen ostamistaan tammikuun siirtoikkunassa.

Siirtospekulaatiot vahvistuvat erityisesti jos joku potentiaalinen ostaja kärsii akuutista hyökkääjäpulasta esimerkiksi loukkaantumisten takia.

Mikäli Pukki on takonut joulukuun loppuun mennessä jo kaksinumeroisen maalimäärän, häntä ei voi pitää hetken ihmeenä. Esimerkiksi viime kaudella 38 kierroksen päätteeksi Valioliigan maalikuninkuus meni jakoon 22 osumalla.

Nämä asiat painavat

Pukin markkina-arvoon vaikuttavat ainakin seuraavat asiat:

Ikä: Pukki täyttää 30 vuotta ensi maaliskuussa. Hakisiko mahdollinen ostajaseura hyökkääjää lyhyellä tähtäimellä vai etsisikö se pitkäaikaista ratkaisua? Kolmekymppinen uusi hankinta ei välttämättä enää kuulu kulmakiviin pitkissä suunnitelmissa, eivätkä suurseurat yleensä osta tammikuussa uusia pelaajia kuin pakon sanellessa. Norwichissa Pukki on jo tuttua takuukalustoa, jonka varaan lasketaan valtavasti.

Sopimus: Pukki teki kesällä 3+1-vuotisen jatkosopimuksen Norwichin kanssa. Sopimuksen pituus nostaa pelaajan siirtosummaa. Lisäksi Norwich ei halua myydä tehokasta ykköstähteään. Ja jos myisikin, se haluaisi pelaajasta niin paljon rahaa, että voisi ostaa hänen tilalleen välittömästi jonkun kovan (=kalliin) korvaajan.

Kyvyt: Onnistuminen juuri Valioliigassa kasvattaa mahdollisten ostajaehdokkaiden kiinnostusta. Maalikuninkuus Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ei vielä riitä todistukseksi huipulle, mutta niin vain on verkko heilunut Valioliigassakin.

Suomalainen on onnistunut maalinteossa muun muassa Liverpoolia, Chelseaa ja Manchester Cityä vastaan eli hän osuu suurimmissakin otteluissa.

Tehojensa lisäksi Pukki on todistanut huippukykyjään erinomaisella kokonaisvaltaisella pelaamisellaan sarjan huippujengejäkin vastaan. Sekin on pantu merkille tärkeänä tekijänä.


Kansallisuus: Jos Pukki olisi englantilainen, hänen hintansa olisi huomattavasti nykyistä korkeampi.

Pelaajan halu: Pukki viihtyy Norwichissa, mitä hän on itsekin korostanut. Hyökkääjä ei ole rahan perässä juoksija. Palkan moninkertaistuminen jossakin maineikkaassa suurseurassa toki antaisi aihetta ainakin harkintaan. Ja kukapa niin kutsutun pienen seuran pelaaja torppaisi tilaisuuden tullen heti siirron esimerkiksi Manchester Unitediin?

Siirto joihinkin keskisuuriin seuroihin tuskin kiinnostaisi suomalaista, jonka asema Norwichissa tuntuu juuri nyt täydelliseltä.

Pukki itse kuittasi siirtospekulaatiot syyskuun alun maaotteluiden yhteydessä näin:

– Juuri tein uuden jatkodiilin. Tein ennen ja jälkeen jatkodiilin selväksi, ettei minulla ole tavoitteena lähteä muualle, Pukki sanoi.

Hän lisäsi, ettei välitä edes tietää, haluaako joku muu seura hänet.

– Olen sanonut, ettei minua kiinnosta. Minulle ei ole tarvetta kertoa, jos jotain on. Täysi fokukseni on Norwichissa, Pukki kommentoi silloin.

Tammikuun jättiostokset

Viime vuosien kallein tammikuinen Valioliigaa koskeva hyökkääjäsiirto nähtiin 2018, kun Arsenal maksoi gabonilaisesta Pierre-Emerick Aubameyangista Dortmundille 60 miljoonaa. Hyökkääjä oli silloin 28-vuotias.

Korkeaa summaa tuki se fakta, että Aubameyang oli tehnyt neljässä ja puolessa bundesliigakaudessa 98 maalia. Vahva jatkumo nostaa aina hintaa.

2015 Manchester City maksoi Swansealle Wilfried Bonysta 28 miljoonaa puntaa.

Norsunluurannikkolainen hyökkääjä oli kauppahetkellä 26-vuotias ja tehnyt Swansealle alkukaudesta yhdeksän valioliigamaalia. Edellisellä kaudella hän oli osunut Swansealle Valioliigassa 17 kertaa.

Bonyn ura siirron jälkeen ei päässyt koskaan kunnolla lentoon. Edes paluu Swanseaan ei sytyttänyt hänessä uutta liekkiä.

Jos Norwich saa ja hyväksyy tammikuussa tarjouksen Pukista, pelaaja joutuu pohtimaan tarkasti, mihin rooliin, millaiseen pelityyliin ja millaiseen valmennukseen hän mahdollisesti olisi siirtymässä.

Tammikuuhun 2020 on vielä matkaa. Varmaa on vain se, että Pukin nimi pysyy otsikoissa ja ihmisten huulilla, jos suomalainen jatkaa kautta ällistyttävään tahtiinsa.

Tilaston kärki

Valioliigan maalintekijätilaston kärki viiden kierroksen jälkeen:

7: Sergio Aguero (Manchester City) ja Tammy Abraham (Chelsea)

6: Teemu Pukki (Norwich)

5: Pierre-Emerick Aubameyang (Arsenal) ja Raheem Sterling (Manchester C)

4: Mohamed Salah (Liverpool), Sadio Mane (Liverpool) ja Ashley Barnes (Burnley)

Norwich pelaa Valioliigassa seuraavaksi lauantaina vieraissa Burnleyä vastaan. Viasat Jalkapallo näyttää kello 17 alkavan ottelun suorana.

Ota kantaa

Miten suuri Teemu Pukin markkina-arvo on tällä hetkellä?

Alle 5 miljoonaa 3% Ainakin 10 miljoonaa 6% Suunnilleen 15 miljoonaa 12% Noin 20 miljoonaa 23% Vähintään 25 miljoonaa 20% Suurin piirtein 30 miljoonaa 14% Ainakin 35 miljoonaa 5% Ehkä jopa 50 miljoonaa 17%
Ääniä yhteensä 3684

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt