Brittimedia hehkuttaa Teemu Pukkia, hassutteli suomalaisen nimellä – ”Hän oli se, joka näytti 40 miljoonan punnan hyökkääjältä”

Julkaistu:

Valioliiga
Teemu Pukin upea kauden aloitus ei ole jäänyt huomaamatta Britanniassa.
Teemu Pukki on aloittanut ensimmäisen Valioliigakautensa käsittämättömällä tavalla.

Lauantaina hän iski kauden toisessa toisessa ottelussaan hattutempun Newcastlen verkkoon. Pukki johtaa neljällä osumallaan sarjan maalipörssiä yhdessä Manchester Cityn Raheem Sterlingin kanssa.

Lauantain huippuesitys ei jäänyt huomaamatta brittimedioilta. Pukki sai suitsutusta unelmaottelustaan joka suunnasta.

Daily Mail vertasi Pukkia Newcastlen 40 miljoonan punnan (noin 44 miljoonaa euroa) hyökkääjähankintaan Joelintoniin. Lehden mukaan Pukki jätti brassin täysin varjoonsa.

Yhtenä näkökulmana lehti nosti esiin sen, että tässä ottelussa Norwichin ja Pukin pelaaminen näytti helpolta. Ennakkoon arvioitiin, että esimerkiksi Pukilla olisi Valioliigassa vaikeuksia päästä samalla tavalla maalipaikoille kuin Championshipissä, mutta kotkalaisen ensimmäinen hattutemppu Norwichin paidassa todistaa muuta.

Katso Pukin upea avausmaali Newcastlen verkkoon.
Artikkelissa on myös Pukkia suitsuttavat haastattelut kummankin joukkueen valmentajalta.

– Kun antaa tilaa Pukin kaltaiselle pelaajalle, joka on todistanut olevansa hyvä viimeistelijä ja tarvitsee vain metrin... Valitettavasti annoimme hänelle kaksi metriä, Newcastlen pääkäskijä Steve Bruce sanoi.

– Pukki on astunut esiin. Kyse ei ole vain maaleista, vaan myös hänen työmäärästään ja siitä, miten hän osallistuu peliin. Ensimmäisellä puoliajalla oli tilanne, jossa hän juoksi yli 70 metriä puolustuspäähän ja riisti pallon. Hän on roolimalli, hehkutti puolestaan Norwichin manageri Daniel Farke.


Myös Guardian oli samoilla linjoilla. Lehden mukaan ottelu osoitti Pukin pärjäävän huipputasolla ja sen, että Norwichilla on mahdollisuus menestyä joukkueena.

Myös Guardian vertasi Pukkia Joelintoniin. Lehti huomioi Pukin pitkän spurtin omaan päähän riistämään pallon brasilialaiselta. Guardian kirjoitti, että lauantaina Pukki oli se, joka näytti 40 miljoonan punnan hyökkääjältä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC yhtyi hehkutukseen. He esittivät artikkelissaan Pukin kommentit ottelun jälkeen.

– Totta kai tämä oli yksi parhaista otteluista, joita olen pelannut Englannissa. Muutama vuosi sitten en olisi edes haaveillut hattutempusta Valioliigassa, Pukki sanoi.

BBC mainitsi, että Pukki itselleen epätyypillisesti tuhlasi pari paikkaa ottelun alussa. Newcastle ei kuitenkaan onnistunut näkemään varoituskylttejä, ja lopulta suomalainen rankaisi heitä.

Artikkelissa mainitaan, että tämän ja avausottelun perusteella Pukki näyttää sopeutuneen täysin Valioliigatasolle. BBC myös valitsi Huuhkajien ykköspyssyn ottelun parhaaksi pelaajaksi.


Myös Sky Sports teki saman valinnan.

– Kuka muukaan? Se oli sensaatiomainen esitys hyökkääjältä, joka ei osoita mitään merkkejä siitä, että Valioliiga hirvittäisi. Maalien laatu – etenkin ensimmäisen – ei kalpene Valioliigan parhaiden pelaajien rinnalla, ja Newcastle ei mahtanut mitään hyökkääjälle, joka pursuaa itseluottamusta ja halua, he kirjoittivat.

Media huomioi myös, että Newcastlen ruotsalaispuolustaja Emil Krafth joutui ihastelemaan kumpaakin Pukin toisella puoliajalla tekemää osumaa lähietäisyydeltä.

Sanaleikkejä riitti

Pukin nimi on kirvoittanut sanaleikkejä oikeastaan joka paikassa, missä hän on pelannut. Myös saarivaltakunnassa on päästy niiden makuun.

BBC:n Match of the Day -ohjelman asiantuntija, entinen huippujalkapalloilija Gary Lineker käytti luovuuttaan Twitterissä.



– Newcastle oksentaa (are puking), kun Pukki tekee toisen maalinsa, hän sanaili.

Skottimedia The Scottish Sun hassutteli paikallisessa Celticissä aikanaan pelanneen suomalaisen nimellä ja kansallisuudella oikein urakalla.

– What the Pukk – Celtic-floppi Teemu Pukki teki hattutempun Valioliigassa Norwichin ja Newcastlen ottelussa, lehti otsikoi.

Hauskaa riitti revittäväksi toiseenkin artikkeliin.

– Pukki-piirakka (Pukki pie) – Teemu Pukki teki loistavan hattutempun, he kuuluttivat toisessa otsikossaan.

Tuo artikkeli myös alkoi lauseella ”tämä kaveri on jotain erityistä”, jossa sanaa jotain englanniksi tarkoittava something oli väännetty muotoon some Finn, viittauksena Pukin kansallisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt