Avausottelussa loukkaantunut Liverpoolin tähtimaalivahti Alisson sivussa ainakin muutaman viikon

Julkaistu:

Valioliiga
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kertoi, että Norwichia vastaan loukkaantunut tähtimaalivahti Alisson on sivussa ainakin muutaman viikon.
Brasilian maajoukkueen ja Liverpoolin tähtimaalivahti Alisson loukkaantui valioliigakauden avausottelussa Teemu Pukin tähdittämää Norwichia vastaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp kommentoi maalivahtinsa sairausloman pituutta. Kloppin mukaan pohjevamma pitää brassin sivussa ”muutaman seuraavan viikon ajan”.

Maalivahti loukkaantui ottelun ensimmäisellä puoliajalla antaessaan maalipotkua. Pelikellossa oli tuolloin 39 minuuttia.

– En halua antaa tarkkaa ennustetta hänen paluuaikataulustaan. Muutama viikko menee varmasti, ja sitten on katsottava uudelleen, Klopp sanoi.

Liverpool saattaa joutua hankkimaan uuden maalivahdin, sillä tällä hetkellä vain kakkosmaalivahti Adrián on pelikuntoinen. Kolmosvaihtoehto Caoimhin Kelleher on vielä sivussa rannevamman takia.

Alisson siirtyi joukkueeseen Romasta kesällä 2018 62,5 miljoonan euron siirtosummalla. Hän oli voittamassa Liverpoolille Mestarien liigaan pokaalia viime keväänä.

Liverpool aloitti kautensa 4–1-kotivoitolla sarjaan noussutta Norwichia vastaan. Vieraiden ainoan osuman iski Pukki. Seuraavaksi Mestarin liigan voittajat pelaavat keskiviikkona, jolloin Uefa Super Cupissa tulee vastaan Euroopan liigan voittaja Chelsea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt