Kommentti: Pikkukaupungin suuruus näyttää yhä esimerkkiä – moni seura voisi ottaa mallia Bournemouthista

Julkaistu:

Bournemouthin jokavuotinen ylisuorittaminen on ylistyslaulu kärsivällisyydelle, kirjoittaa Lari Seppinen.
Bournemouth pelaa neljättä kauttaan Valioliigassa, mutta paikallisten into ei ole laantunut. Tämä paljastui, kun ruuhkat viivästyttivät matkaa Bournemouthin ja Newcastlen peliin, jossa viritetyt äänijänteet ja läpsyttimet loivat huumaavan tunnelman.

Hurmio ei riittänyt täyteen pistepottiin, sillä Newcastle nousi lisäajalla 2–2-tasapeliin.

Resursseiltaan verrattain pieni Bournemouth pärjää Valioliigassa, kun samalla esimerkiksi Aston Villa, Leeds ja Sunderland ovat rämpineet alasarjoissa. Jos asiaa tarkastelee syvemmin, siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Eddie Howe on harvoja lupaavia englantilaismanagereita. Hänen alaisuudessaan joukkue on noussut Kakkosliigasta Valioliigan keskikastiin. Herkästi unohtuu, että kyseessä on vasta 41-vuotias, hyvin nuori valmentaja.

Howe kehittää peliä ja pelaajia. Bournemouth tunnettiin debyyttikaudellaan näyttävästä pallonhallinnasta. Nyt se on sarjan paras vastaiskuissa. Kun Ryan Fraser ja kumppanit räjähtävät vauhtiin pallonriiston jälkeen, ihmissilmä putoaa nopeasti kyydistä.

Nuoret ja kokeneet pelaajat kehittyvät. Fraser saapui tammikuussa 2013 Ykkösliigaa pelanneeseen Bournemouthiin. Vasta 18-vuotias skotlantilainen siirtyi vajaalla 470 000 eurolla Aberdeenista.

Nyt Fraser on sarjan parhaita laitureita ja syöttöpörssin kakkonen Eden Hazardin jälkeen. Pienikokoisen kiiturin kehitystyö maksaa itsensä vielä moninkertaisesti takaisin.

Osuvia esimerkkejä ovat myös 27-vuotiaat Joshua King ja Callum Wilson. Molemmat pelaavat elämänsä kautta ja ovat iskeneet 11 maalia. Wilson teki vielä varttuneemmalla iällä debyytin Englannin maajoukkueessa. Vastaavia tarinoita riittää. Kokoonpanosta ei löydy epäonnistujia.

Bournemouthin menestyminen on ylistyslaulu kärsivällisyydelle hetken huumaa ja pikavoittoja hakevassa nykymaailmassa. Valioliiga tarjoaa surullisia esimerkkejä, kun edistyksellinen seura kadottaa tiensä.

Swansea oli yhteisöllisyyden perikuva mutta menetti suuntansa ja valahti sekasortoon. Southampton loisti pelaajien hankintapolitiikallaan ja otteillaan nurmella. Kärsimätön seurajohto pisti paletin sekaisin, ja nyt yhteisö harhailee vailla suuntaa.

Kun organisaation jokainen jäsen sitoutuu yhteiseen päämäärään, menestys seuraa tavalla tai toisella. Bournemouthissa johtajat ovat pysyneet kärsivällisenä valmennuksen, valmennus pelaajien ja pelaajat oman kehityksensä suhteen.

Kuulostaa simppeliltä kaavalta, jonka toteuttaminen tuottaa silti suunnattomasti vaikeuksia niin monelle seuralle ympäri jalkapalloilevaa maailmaa.