Kommentti: Tammikuu sulatti Tottenhamin – Managerin huolimattomat höpinät eivät parantaneet tilannetta

Julkaistu:

Kommentti
Mauricio Pochettino joutui selittämään viikonlopun lausuntojaan.
Watford-voitto toi kuukaudelle onnellisen lopun. Tammikuu silti osoitti, että Tottenham ei ole vieläkään kypsynyt voittajaksi.

Tammikuu oli katastrofaalinen kuukausi Tottenhamille. Joukkue menetti muutaman viikon sisään sairastuvalle Harry Kanen ja Dele Allin, lensi laulukuoroon sekä FA Cupista että Liigacupista ja piste-ero Valioliigan mestaruusjunan kyytiin alkaa olla liian iso kurottavaksi.

Tiistai-ilta toi lohtua Pohjois-Lontooseen, kun Tottenham nousi tuskan kautta 2–1-kotivoittoon Watfordista.

Kuukausi oli silti karua kalkkia suurin odotuksin vuoteen lähteneelle ryhmälle. Mauricio Pochettino valmentaa joukkuetta jo viidettä kautta, mutta pokaalit ovat kiertäneet argentiinalaista. Tottenham ei ole voittanut mitään Pochettinon alaisuudessa.

Manageri on puhunut aikaisemmin astumisesta voittajaksi ja pään kestämisestä kovissa paikoissa. Tämän piti olla se kausi, kun ratkaiseva askel viimein tapahtuisi.

Kaikki ainekset voittamiselle ovat olleet jo pitkään olemassa. Materiaalissa ei ole syvyyttä yhtä paljon kuin muissa kärkiseuroissa, mutta avauskokoonpano kestää vertailun mihin tahansa valioliiganippuun.

Siksi turhautuminen oli valtava, kun Tottenham putosi maan molemmista cupeista. Ne olisivat realistisin sauma tuoda kauan odotettu pytty vihdoin Pohjois-Lontooseen. Valioliigassa ero Liverpoolin on liian iso, ja Mestarien liigassa rahkeet eivät ole samaa luokkaa kuin kaikista isoimmilla pojilla.

Asiaa ei auttanut Pochettinon kommentit viime viikonloppuna. Hän sanoi tappioiden jälkeen, että pokaalit ainoastaan kasvattavat egoa eivätkä auta seuraa seuraavalle tasolle. Pochettino selvitteli lausuntojaan jälkikäteen ja selvensi haluavansa korostaa kaikkea erinomaista työtä, mitä seurassa on tehty.

Lausunnossa oli pätevä pointti, mutta kommentit tulivat käsittämättömään aikaan managerilta, jonka joukkue on sulanut aina ratkaisevilla hetkillä viime vuosina.

Pochettino on ollut Manchester Unitedin ykkösehdokas uudeksi manageriksi ensi kesänä. Voittamisesta elävään superseuraan nämä kommentit eivät kuulu. Kun samaan aikaan tilapäisluotsi Ole Gunnar Solskjär on johtanut ManUa tappioitta ja puhuu medialle oikeita asioita, kurssi on kääntymässä auttamatta norjalaisen hyväksi.

Tottenhamissa kyse ei ole pelkästään pelaajien vaan myös valmentajan kasvamisesta voittajiksi. Pochettinon lausunnot huokuivat mentaliteettia, joka antaa luvan jäädä sympaattiseksi kakkoseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt