Lontoolaisseurat töpeksivät itsensä ulos mestaruustaistosta – ensi torstai on kompuroivan mestarin minifinaali - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Lontoolaisseurat töpeksivät itsensä ulos mestaruustaistosta – ensi torstai on kompuroivan mestarin minifinaali

Lontoolaisseurojen ailahtelu ja Manchester Cityn viime viikkojen kompurointi ovat antaneet mestaruuden avaimet yksin Liverpoolin käsiin, kirjoittaa Lari Seppinen Lontoosta.

30.12.2018 18:03

Vuoden viimeiset viikot ovat tuoneet yllätyksiä Valioliigassa. Liverpool on karannut ylhäiseen yksinäisyyteen sarjakärjessä, kun muut kärkiseurat ovat töpeksineet pisteitä pienemmilleen.

Lontoolaisjäteistä ainoastaan Chelsea hoiti viikonloppuna ottelunsa kunnialla, kun se kaatoi vieraskentällä 1–0 Crystal Palacen.

Chelsea on kuitenkin mokannut saumansa jo aiemmin joulukuussa tappioilla muun muassa Wolverhamptonille ja Leicesterille. Ero kärkeen on 11 pistettä.

Arsenal kärsi lauantaina murskatappion juuri Liverpoolille, mikä osoitti, kuinka punavalkoisilla on vielä valtavan pitkä matka todelliseen kärkitaistoon. Loukkaantumisten runtelema kokoonpano ei ole hyökkäystä lukuun ottamatta muiden suurseurojen tasolla.

Tottenham teki klassiset tottenhamit. Joukkue oli juuri noussut upeilla esityksillä mestaruusjunan perävaunuun kiinni ja mättänyt kahdessa edellisessä pelissä 11 maalia. Mauricio Pochettinon ryhmä on sulanut viime vuosina aina kovilla hetkillä.

Argentiinalainen vakuutti, ettei niin käy tällä kertaa.

Lauantainen kotiottelu Wolverhamptonia vastaan, johtoasema, toinen puoliaika ja pelissä tärkeät pisteet osoittivat puheet vääriksi.

Tottenham ei saanut jälkimmäisellä jaksolla laukaustakaan maalia kohti, ja sulaminen 1–3-tappioon oli eeppinen.

Yllättävä romahdus

Odottamattomin romahdus on tapahtunut Manchesterissa. Hallitseva mestari City on hävinnyt kahdesti peräkkäin ennalta heikommille Crystal Palacelle ja Leicesterille.

Pep Guardiolan ryhmä on tiukassa paikassa. Kun muutama viikko sitten pohdittiin, pysyykö Liverpool joukkueen kyydissä, asetelmat ovat kääntyneet nyt päälaelleen.

Liverpool on 20. kierroksen jälkeen ilman tappioita. Murskaavat esitykset ManUa ja Arsenalia vastaan osoittivat, että pysäyttäjää on juuri nyt vaikea löytää. Materiaalissa riittää laatua ja syvyyttä. Keskikentän syöttömylly ja räjähtävät hyökkäyspään pelaajat ovat tappava yhdistelmä.

Valioliigan ruuhkaviikot päättyvät ensi torstaina todelliseen herkkupalaan, kun City saa vieraakseen Liverpoolin.

Tuo ottelu on pieni minifinaali Citylle. Tappio tai tasapeli panisi manchesterilaiset tekemättömään paikkaan. Liverpool ei kompuroi pienemmilleen tällä kaudella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?