Manchester City palasi kärkeen Valioliigassa –  Gabriel Jesus iski kahdesti - Valioliiga - Ilta-Sanomat

Manchester City palasi kärkeen Valioliigassa –  Gabriel Jesus iski kahdesti

Tanskalaistaituri Christian Eriksen pelasti Tottenhamille pisteet lisäajan maalillaan.

Gabriel Jesus oli vireessä.­

15.12.2018 21:44

Manchester City otti kotivoiton jalkapallon Englannin Valioliigassa lauantaina. Samalla se palasi voittokantaan viime viikonloppuna Chelsealle kärsimänsä tappion jälkeen.

City päihitti Evertonin maalein 3–1. Viime aikoina hiljaiseloa maalien suhteen viettänyt brassihyökkääjä Gabriel Jesus viimeisteli isäntien kaksi ensimmäistä osumaa.

Jesus oli viimeksi osunut liigassa elokuussa, ja hän päätti 11 ottelun mittaisen maalittoman jaksonsa.

– Olen saanut itseluottamukseni takaisin, koska perheeni on kaupungissa. Se auttaa minua paljon. Tarvitsen perhettäni tällä hetkellä, Jesus kertoi BBC:n mukaan.

Evertonin Dominic Calvert-Lewin toi vieraat maalin päähän reilun puolen tunnin kohdalla, mutta Raheem Sterling pukkasi Citylle nopeasti tämän jälkeen loppulukemat.

Polvivaivoista syyskaudella kärsinyt ja marraskuun alusta lähtien sivussa ollut Cityn keskikenttätaituri Kevin De Bruyne palasi peleihin. De Bruyne pääsi vaihdosta kentälle vartti ennen loppuvihellystä.

City palasi taulukon kärkeen ainakin reiluksi vuorokaudeksi. Kahden pisteen päässä väijyvä Liverpool kohtaa sunnuntaina kotinurmellaan kiihkeässä kamppailussa pahimman kilpailijansa Manchester Unitedin ja voi kavuta takaisin piikkipaikalle.

Tottenham jauhoi nolla-nollaa kotipelissään Burnleytä vastaan liki koko kamppailun, mutta lontoolaisten tanskalaistaituri Christian Eriksen pelasti lopulta joukkueelleen sarjapisteet.

Christian Eriksen onnistui maalinteossa. (arkistokuva).­

Eriksen sai lisäajan avausminuutilla pallon Harry Kanelta rangaistusalueen sisällä ja laukoi isännille voitto-osuman. Viikolla Mestarien liigassa niukasti jatkopeleihin selvinnyt Tottenham on Valioliigassa kolmantena.

Copy code

Jos video ei näy, katso se tästä.

Pirteä sarjanousija Wolverhampton jatkoi mallikkaita otteitaan ja kaatoi Bournemouthin kotonaan 2–0. "Wolves" nousi taulukossa seitsemänneksi.

Muissa peleissä Crystal Palace voitti kotonaan Leicesterin 1–0, Watford kotonaan yhä vieraissa ilman voittoa olevan Cardiffin 3–2, Newcastle vieraissa Huddersfieldin 1–0 ja West Ham vieraissa Lontoon paikallispelissä sarjajumbo Fulhamin 2–0.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?